Valtionyhtiö Finnairin ulkoistamat matkatavarapalvelut eivät toimi. Lentoaseman matkatavarapalveluita nyt hoitava yhtiö ei pysty palvelemaan tyydyttävällä tavalla lentäviä matkustajia. Sadat matkalaukut myöhästelevät ja matkustavat omistajiensa perässä pitkin maata kalliilla taksikyydeillä. Asiakkaiden mitta alkaa olla täynnä.
Työntekijöitä edustava Ilmailualan unioni (IAU) ja maapalveluyhtiö RTG Ground Handling ovat vahvasti eri mieltä tilanteen syistä. IAU:n mukaan maapalveluyhtiö on lomauttanut työntekijöitään ja samaan aikaan palkannut tilalle uusia työntekijöitä, joiden sopimukset eivät noudata alan työehtosopimusta.
Finnair haluaa pestä kiistassa kätensä, mutta vastuutaan se ei voi kuitenkaan kiertää. Finnair on osapuoli. Se on tehnyt sopimukset alihankkijoidensa kanssa. Lentoyhtiö on kiistassa myös suurin kärsijä. Matkustajahan ei voi tietää – eikä sitä edes kiinnosta –, kenen vastuulla on matkatavaroiden liikkuminen. Pääasia on, että palvelu toimii. Finnairin piikkiin tavaroiden myöhästelyt menevät. Finnairin maine se tässä maailmalla mustuu.
Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies (kok.) on tajunnut tilanteen, kun hän ehdottaa ulkopuolisen selvityshenkilön asettamista kiistojen selvittämiseksi.
Pallo on nyt Finnairilla. Sen tehtävänä on huolehtia siitä, että maapalvelut toimivat. Työntekijät ovat valmiit sopuun, mutta ehtona on, että maapalveluyhtiö noudattaa työehtosopimusta.