Ensi kesäkuun puoluekokouksen jälkeen Matti Vanhanen ei enää johda Suomen Keskustaa.
Samalla hetkellä, kun Vanhanen ilmoitti vetäytymisestään, myös hänen poliittinen asemansa muuttui. Tästä eteenpäin Vanhasen sanomisia ja tekemisiä arvioidaan vallasta luopuvan miehen näkökulmasta. Se vaikuttaa myös väistämättä hallituksen poliittisiin linjauksiin ja myös päätöksentekoon hallituksen sisällä.
Tilanne vertautuu jossain mielessä Yhdysvaltoihin, jossa toisen loppukauden presidenttiä kutsutaan ”rammaksi ankaksi” (lame duck), koska hän ei enää valtansa hiipuessa kykene suuriin poliittisiin aloitteisiin.
Vanhasen katsoo nyt ennen muuta puolueensa etua. Samalla hallituksen toimintakyky heikkenee – jos mahdollista – vielä entisestään.
Vanhanen itse haluaa pitää kiinni pääministerin postistaan. Keskustan äänenkannattaja Suomenmaa vakuuttaa, että pääministeri jatkaa ”täysin valtuuksin ainakin kesäkuuhun saakka”. Muodollisesti näin tietysti onkin, mutta käytännössä se ei ole mahdollista.
Joka tapauksessa kesäkuun puoluekokouksen jälkeen hallituksesta tulee pelkkä toimitusministeriö, jos sitä vetää puolueensa johdosta luopunut pääministeri. Todennäköisempää kuitenkin on, että uusi puheenjohtaja haluaa pääministerin paikan. Eduskuntavaalit ovat jo niin lähellä.
Uuden puheenjohtajan valinta on keskustan sisäinen asia. Siihen ei muiden ole syytä sekaantua, vaikka varmaan monen mieli tekisi. Keskustan puheenjohtajapeli tuo väsähtäneeseen puolueeseen uutta värinää. Puolue saa kevään aikana runsaasti myös julkisuutta. Samalla nokkapokka kokoomuksen kanssa voimistuu. Puheenjohtajapeli onkin jo osa eduskuntavaalien kampanjointia.
Alamäessä oleva keskusta kaipaa nyt kunnon ravistelua. Paluumuuttajat eivät riitä takaamaan puolueen asemaa maan suurimpana. Keskustan on pystyttävä houkuttelemaan uutta väkeä ennen muuta juuri kokoomuksen helmoista. Reviiritaistelu aktivoi myös kokoomusta ja se joutuu ottamaan puoli askelta keskustan suuntaan mutta kuitenkin niin, ettei puolueen oikeistolaisempi väki hermostu.