Olemme tämän viikon aikana voineet viettää erityistä vuosipäivää: kahdeksankymmentä vuotta sitten New Yorkin pörssi romahti. Lokakuun 28. ja 29. päivän aikana osakekurssit laskivat yli kaksikymmentä prosenttia. Pörssin romahtaminen oli alkusoitto 1930-luvun suurelle lamalle, josta Yhdysvalloissa ei päästy eroon ennen toista maailmansotaa.
Kun nykykriisiä on verrattu suureen lamaan, korostetaan tavallisesti sitä, ettei se toistaiseksi ole ollut niin vakava kuin suuri lama, eikä siitä tulekaan yhtä pahaa. Virheistä on opittu. Sekä keskuspankeissa että hallituksissa on paljon enemmän viisautta kuin aiemmin.
Tämä on kuitenkin vain osatotuus. Joiltakin osin nykykriisi on Yhdysvalloissa jopa pahempi kuin suuri lama. Tällä hetkellä velkaongelma on vaikeampi kuin 1930-luvulla. Sitä on kärjistänyt erityisesti rahoituslaitosten keinottelu velkarahalla. Vaikka velkarahalla keinottelu oli varsin yleistä 1920-luvullakin, oli se ennen nykyistä kriisiä vielä yleisempää. Nyt talouskriisiä kärjistää varallisuuden arvon romahtamisen yhdistyminen Yhdysvaltojen taloushistorian pahimpaan velkaongelmaan.
Kapitalismi on rahallistunut.
Vaikka velkarahalla keinottelu oli erittäin yleistä myös 1920-luvulla, velkaa otettiin enemmän järkevien tuotannollisten investointien rahoittamiseen kuin ennen nykyistä kriisiä. Tuolloin esimerkiksi sähköistyminen ja auton käytön yleistyminen vauhdittivat tuotannollisia investointeja.
Erossa velan käytössä tiivistyy kapitalismin oleellinen muutos: nykyään rahaa sijoitetaan enemmän pelkkiin (arvo)papereihin tuotannollisen pääoman asemasta. Taloudessa painopiste on siirtynyt tuotannollisesta toiminnasta rahakeskeiseen toimintaan. Kapitalismi on rahallistunut.
Muutos on ollut merkittävä, vaikka tuotannolliseen pääomaan sijoittaminen on voinut olla kapitalismin varhaisemmassakin vaiheessa joskus sivuroolissa. Jo Marx kirjoitti, että 1850-luvun alkupuolella Eurooppaa hallitsi ”rikastumisen vimma ilman tuottamisen riesaa”. Koskaan aiemmin rahallistumiseen liittynyt kriisi ei ole vaikuttanut yhtä paljon koko kapitalistiseen maailmaan.
Tärkeä kysymys on, voivatko rahoitusjärjestelmään liittyvät kapitalismin kriisit tulla vielä nykyistäkin vakavammiksi. Voidaanko panna vielä pahemmaksi?
Yhden vastauksen antaa nykykriisin hoitotapa. Noin vuosi romahduksen jälkeen Wall Streetin investointipankit ja niiden johtajat voivat jälleen hämmentävän hyvin. Obaman hallituksen antama tuki on muuttunut näiden pankkien voitoiksi ja johtajien palkkioiksi. Vanha meno jatkuu. Menon jatkuminen on viime kädessä poliittinen valinta. Jos poliittiset päätöksentekijät eivät pysty nykyistä voimakkaampiin otteisiin, vastaus edellä esitettyyn kysymykseen on ilmeinen: voidaan panna pahemmaksi.