Nyt pääministeri ei ole nostamassa eläkeikää, vaan haluaa pidentää työuria niiden loppupäästä.
Talvella pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hiihtoladulla keksimä ajatus eläkeiän nostamisesta ällistytti, kauhistutti ja pelotti, sitten se torjuttiin, tyrmättiin, lyötiin kanveesiin ja siirrettiin lopulta hylättyjen ideoiden kansioon.
Mutta Vanhanen ei lannistu, taas tiistaina hän esitti ajatuksen:
– Työurien pidentäminen loppupäästä on toteuttava tavalla tai toisella, Vanhanen sanoi keskustapuolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.
Jos hieno ajatus ei kerralla mene läpi, vaihdetaan nimeä, ei kansa mitään huomaa.
Vaikka poliitikkojakin kehotetaan puhumaan kansan kieltä ja käyttämään selkeitä ilmaisuja, rajansa kaikella. Eläkeiän nostaminen oli liian selkeä ilmaisu poliittisten tarkoitusperien kannalta. Kaikki ymmärsivät, mistä on kyse.
Seuraukset olivat arvaamattomat. Eläketietoisuus nousi ja työhullu kansa osoittautuikin kansaksi, joka haaveili vuosista työuran jälkeen. Kansa maksaa työeläkemaksuja. Kansa haluaa eläkkeelle.
Ja vaikka ennen Vanhasen hiihtoretkeä kukaan nuori ei ajatellut olevansa joskus vanha, nyt joka nuori tiedostaa, että semmoinen mahdollisuus on olemassa. Ja vaikkei ollut ajatellut vanhenevansa, takaraivossa oli ollut nyt harhaksi osoittautunut turvallisuudentunne: vanhana saa eläkettä, jonka varassa voi elää.
Nyt moni on tarkistanut, millaista eläkettä saa sitten joskus. Tulos on tyrmistyttänyt, vaikka enää nuoriso ei ylipäätään usko pääsevänsä eläkkeelle. Ainakaan alle 70-vuotiaana.
Eihän Vanhanen työurien pidentämistä keksinyt eikä ole ollut ainoa, joka niistä on puhunut. Ei ole monta viikkoa siitä, kun esimerkiksi valtiovarainministeri Jyrki Katainen esitti työurien pidentämisestä. Hän vain ei sanonut, mistä kohtaa niitä pitää pidentää.
Silloin ihmetytti, että miten tämän päivän 300 000 työtöntä pidentävät työuriaan. Tuli mieleen, että eikö koko höpötyksen voisi lopettaa ja pidentää työuria keskeltä. Panostaisi työikäisten työllistämiseen sen sijaan, että painostaa eläkeikäisiä töihin.