Puolueiden rahoituskohu ei ota laantuakseen, vaikka kohta lienee käännetty kaikki kivet jo useampaankin kertaan. Jonkin aikaa on jopa tuntunut siltä, että samaa uutista väännellään kuin puolikuivaa tiskirättiä.
Varsinaisia uutispaukkuja ei viime päivänä ole tömähdellyt, vaikka tähän asti visusti salattuja rahoitustietoja onkin valunut päivänvaloon.
Yleisellä tasolla on tiedetty kokoomuksen jo vuosikymmeniä saaneen runsaasti puoluerahaa elinkeinoelämän järjestöiltä ja yksittäisiltä yrityksiltä. Kokoomuslaisten itsensä ei ole kai koskaan tarvinnut ihmetellä, että mistä niitä senttejä oikein tulee. Niitä on tullut aina sekä anottuna että ehkä vielä useammin ihan pyytämättä, mutta tuskin koskaan täysin yllättävältä taholta. Puolueella on omat ”kummisetänsä”. Sampo-konsernin kokoomukselle antama jättipotti – 125 000 euroa – kieltämättä yllätti suuruudellaan aika monet.
Kokoomusta ovat tukeneet ian kaiken ne, jotka ovat olleet tyytyväisiä sen tekemään politiikkaan. Yhteiset edut ovat kohdanneet. Hallitusvuosien runsaskätisestä tuesta voi jo siksikin päätellä yhtä ja toista. Pääministeripuolue keskusta on päässyt tuen antajien arvoasteikossa miltei kokoomuksen tasolle.
Kun työnantajat ja heidän järjestönsä antavat vuolaasti puoluetukea porvaripuolueille, niin kovin yllättävää ei ole, että vasemmistopuolueet ja ennen muuta erilaisissa vallan kamareissa oleillut SDP on saanut toimintatukea juuri ammattiyhdistysliikkeellä. Demareille virranneesta vuolaasta ay-rahan virrasta on pieniä puroja solissut myös Vasemmistoliiton kassaan, kuten puolueen julkistamista tiedoista ilmenee.
Ay-liikkeellä ja vasemmistopuolueilla on ollut myös yhteinen intressi puolustaa duunaria.
Jokainen puolue omalla tahollaan ajaa joidenkin ryhmien etuja. Puoluelaitos – on se sitten millainen tahansa – on yksi demokratian peruspilareita.
Puolueettomien puolue on jo sinänsä käsitteellinen mahdottomuus.
Ihminen valitsee puolensa kannattaessaan jotakin puolta eli avoimessa demokratiassa tiettyä puolueeksi järjestynyttä joukkoa.
On hyvä, että kaikki sidonnaisuudet tulevat julki. Jos samalla mahdolliset hämäräperäiset tahot paljastuvat, niin sekin puhdistaa ilmaa. Tosin hieman kyynisesti on pakko todeta, että teoria ei tässäkään vastaa käytäntöä – valitettavasti. Niin puolueet kuin yksittäiset ehdokkaatkin keksivät keinoja kiertää pelisääntöjä, jos vain löytävät niistä pienenkin porsaanreiän
Rehellisillä tukijoilla ei pitäisikään olla mitään pelättävää. Puolueita saa tukea ja aina parempi, jos se tapahtuu avoimesti yhteisesti hyväksyttyjen pelisääntöjen mukaan. Yksi tykkää yhdestä ja joku muu jostakin toisesta.
Jos puolueella on pulaa rahasta, niin se näkyy tietysti heti myös vaalikampanjoissa. Jos rahaa taas on niin, että ranteet paukkuu, silloin voidaan esimerkiksi tapetoida kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat puolueen mainoksilla kuten kokoomus viime vaaleissa pystyi tekemään.
Rahoitustietojen julkistaminen voi vaikuttaa äänestyskäyttämiseen, mutta niinhän demokratiassa tekee mikä tieto tahansa. Myös jättimäisiksi paisuneet vaalibudjetit jos mitkä vaarantavat demokratian toteutumista; ehdokkaista ja puolueista tulee helposti julkisuudessa kahden kerroksen väkeä.
Esitetyillä kampanjakatoilla ehkä voitaisiin hillitä paisuvia vaalibudjetteja, mutta melko varmaa on, että jotkut neropatit keksivät niiden kiertämiskeinot. Yhtäkkiä katto voi olla korkealla ja seinät leveällä kaikenlaisen puoluerahoituksen tulla.
Keskustan puheenjohtajan, pääministeri Matti Vanhasen toive siitä, että puoluerahoitus syntyisi vastedes vain pienistä puroista, on sinänsä ylevä aatos, mutta vaikea sen toteutumiseen on uskoa.
Kohu johtanee puolueiden ulkopuolisen rahoituksen vähenemiseen. Yhteisö- ja yrityslahjottajat eivät halua ikävää julkisuutta ja varmaan on niitäkin, jotka haluavat antaa tukensa ”jälkiä jättämättä” kiertoteitse.
Niin voivat tehdä yksittäiset ehdokkaatkin. Jokaisellahan on vuosittain syntymäpäivä ja suurimmalla osalla myös nimipäivä. Päivänsankarillehan voi antaa verottomasti 3 999 euron rahalahjan. Vain pahansuopa ihminen voi väittää syntymäpäivälahjaa vaalitueksi.