Loppukesä on ruokailevan suomalaisen parasta aikaa, samoin alkusyksy. Vaikka talvellakin saamme joitain mukavia sesonkiruokia, kuten madekeittoa, ei mikään voita kesän herkkuja.
Kesän herkkujen ykkönen ovat tietysti uudet perunat. Niitä odotetaan ja arvostetaan, mutta muistammeko kuitenkaan arvostaa niitä samalla lailla kuin vaikkapa ystäväni ranskalaiset ystävät, jotka matkustavat Suomeen mieluiten juuri uusien perunoiden aikaan.
– Ovathan perunat jo tulleet? he varmistavat ennen omaa saapumistaan.
– Saahan vielä uusia perunoita, he kyselevät.
Samanlaista herkkua ei Ranskassa ole tarjolla. Hienostuneet suomalaiset touhottavat siitä, kuinka mahtavaa on olla Ranskassa tai niillä main parsa-aikaan, mutta vaikka parsa on herkullista, valitsen noiden ranskalaisten tapaan suomalaiset uudet perunat.
Ne maistuvat jo pelkän sipulivoikastikkeen kanssa.
Onkin sääli, että perunasesonki on pilattu algerialaisilla, mallorcalaisilla ja skoonelaisilla uusilla perunoilla, joita tuodaan lentokoneilla jo alkutalvesta. Meidänkin perheeseen ostettiin niitä ruotsalaisia siinä vaiheessa, kun vanhat perunat eivät enää vaikuttaneet syömäkelpoisilta.
Tuttu perunakauppias sanoikin torilla vahingoniloisena, että ihan oikein sulle, kun kerroin ostaneeni ruotsalaisia perunoita, jotka muuttuivat keitettäessä vetiseksi mössöpallukoiksi. Hän haki myymänsä perunat itse Suomen Lopelta ja söi vanhoja perunoita juhannukseen asti.
Kesä on suonut ruokapöytään myös kaalilaatikon uudesta kaalista. Se ei häviä yhtään parhaille lihapateille. Kantarellikastike maistuu kenelle vain – taivaallista, sanoi kahdeksanvuotias poikani. Muita huippuherkkuja ovat olleet haukimureke ja paistetut ahvenet, joita kerrankin saa syödä niin paljon kuin jaksaa.
Ja vasta on alettu saada suuta makeaksi uudelleen alkukesän raparperipiirakoiden jälkeen: nyt tehdään mustikkapiirakkaa ja mansikkatorttua. Tai syödään yksinkertaisista yksinkertaisinta: mansikoita vaniljajäätelön kera.
Viinimarjat, karviaiset ja omenat ovat vasta tulollaan, samoin suurin osa vihannes- ja juuressadosta.
Kuka vielä sanoo, että suomalainen ruoka on tylsää?