Tämänkin lehden palstoilla on ollut paljon asiallista ja aiheellista keskustelua vasemmiston nykyrappiosta. Vasemmistopuolue on ollut kriisissä koko elinikänsä. Puolue on keskistynyt olemaan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen mahdollisimman vähän ketään ärsyttämättä ja siten lakannut olemasta kriittinen. Sama linja on jatkunut myös nykyisen talouslaman aikana ja myös suhtautumisessa yhä pahenevaan ilmastokriisiin.
Petri Sorvali asetteli 16.6 lehdessä niin kutsutut vasemmiston viherpiipertäjät ja tavalliset työläiset vastaikkain. Lähtökohta on täysin väärä. Vasemmistolaisen ja marxilaisen käsityksen mukaan kapitalismi pyrkii riistämään työläistä ja ympäristöä voittojen maksimoimiseksi. Yksinkertaista. Ei ole olemassa kivaa viherkapitalismia jota voi kehittää, jompi kumpi häviää sillä kapitalismi pyrkii aina tuottojen kasvattamiseen.
Myös meidän vasemmistoa kannattavien tulisi miettiä suhtautuminen esimerkiksi ympäristökriisiin laajalla katsannolla. Haluammeko turvata tulevaisuuden jälkikasvulle ja tyytyä vähempään materiaan? Myös tavalliset työläiset joutuvat tyytymään vähempään, mutta ajan myötä mahdollisesti muilla mittareilla rikkaampaan elämään, jos otamme vasemmistossakin ilmastokriisin tosissaan, aivan kuten työläisten oikeuksien parantamisen työelämässä.
Talouselämä-lehdessä 12.6. oli varsin korutonta kerrottavaa ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista tulevaisuudessa. Vasemmiston on otettava ilmastoteema keskeiseksi tekijäksi ja nostettava muutenkin kriittiseen käsittelyyn koko nykyinen kapitalistinen elämäntapa.
Oli kyseessä sitten sosialismi tai jotain muuta, puolueen on luotava selkeä vaihtoehto jossa unohdetaan jatkuvan kasvun ihannointi. Haetaan vaihtoehtoisesti sosiaalisesti rikasta elämää: vähempää kulutusta ja turvattua perustarpeiden kehittämistä.