Kun Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes ilmoittautui eurovaaleissa kokoomuslaisen Risto E. Jne. Penttilän tukileipuriksi, Kansan Uutisten verkkolehdessä käynnistyi vilkas keskustelu, joka ei ota loppuakseen.
Keskustelussa on kiistelty muun muassa siitä oliko Lääketeollisuuden lobbariksi loikannut Siimes alunalkaenkin puhdasverinen porvari, vai tekikö Vasemmistoliiton johtaminen hänestä kokoomussympparin.
Siimeksen luisuminen oikealle on ollut vikkelää. Eihän siitä kauaa ole, kun joku ihan vakavissaan esitti häntä SDP:n ehdokkaaksi seuraaviin presidentin vaaleihin. Olisi saatu aikaan soma kamppailu entisten ministerikaverusten kesken.
Tarkaan ottaen Siimes ei ole ilmoittanut allekirjoittavansa kokoomuslaisen Penttilän mielipiteitä, vaan kehuu tämän ”rohkeaa ja iloista tapa tehdä politiikkaa”. Sitä on Siimeksen mielestä helppo arvostaa, vaikka olisikin asioista eri mieltä. Epäselväksi jää, missä asioissa Siimes on uuden suosikkinsa kanssa eri linjoilla.
Siimeksen julkea liputtaminen kokoomuslaisen ehdokkaan puolesta sai kuitenkin monen vasemmistoliittolaisen kiroamaan entisen puheenjohtajan viheliäisimmäksi petturiksi.
Mutta sattuuhan sitä muissakin piireissä.
Moni Keski-Suomen kepulainen hökäisi sunnuntaina aamukahvit väärään kurkkuun. Keskisuomalaisen entinen päätoimittaja ja maakuntasatraappi Erkki Laatikainen se siinä hymyili pitkään johtamansa lehden etusivulla eurovaalimainoksessa vakuuttamassa, että ”nyt on Keski-Suomella ennennäkemättömän oivallinen sauma äänestää mestarillinen osaaja EU:n päättäjäksi”. Jaa kuka? Eduskunnasta tipahtanut kaunopuhuja ja kättelyn piirin mestari, sosialidemokraatti Kalevi Olin. Erkki se osaa yllättää.
Keskisuomalaisen toimituksessa puolestaan on päätetty, että Keski-Suomessa on vain kaksi oikeaa eurovaaliehdokasta, tämä Olin ja pikajuoksija Johanna Manninen. Vasemmistoliiton ehdokas Jarmo Ritanen pääsi palstoille vasta, kun joku kännikala häiriköi paikallisessa kahvilassa Ritasen mainosnippu kourassaan.