Teatteriryhmä Hiljaiset Miehet: Syyttäkää! Uhria! Marko Järvikallaksen ja Teemu Kaskisen tragikomedia. Esitykset Kulttuuritehdas Korjaamolla 7.–12.5. Ensi-ilta oli 17.4.
Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin Syyttäkää! Uhria! -näytelmän todelliseksi päähenkilöksi nousee kuollut, ontto, tyhjä mies vailla ominaisuuksia. Hän on poliitikko Pentti Koira, joka on varomattomuudellaan liikenteessä tappanut miehen ja vahingoittanut vakavasti tämän vaimoa. Mutta kuka onkaan syyllinen? Ei ainakaan Pentti Koira. Pentti Koira pyrkii eduskuntaan ja pääsee.
Pentti Koira on vähitellen uransa aikana muuttunut näkymättömäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi. Ja tämä on tapahtunut julkisuuden valvovien, kiihkeiden ja kaikkialle ulottuvien silmien alla.
Niinpä tärkeääkin tärkeämmiksi nousevat hänen poliittiset neuvonantajansa, hokkasensa, psyykkaajansa, stailaajansa, ohjastajansa ja tietysti kaikkialla pörräävä mediaväki, jolla on valta säätää ja päättää ihmisen kohtalo. Näissä osissa nähdään roolinsa rohkeasti hallitsevat Matti Laine, Nelly Hristova, Minna Puolanto ja Riku Korhonen.
Apujoukoista huolimatta Pentti on koomassa ja pysyy. Hänen visioitaan ei kykene enää herättämään edes ayahuasca, jonka tehovoimasta avustaja Hokkanen muuttuu alastomaksi koiraksi. Näin käy, kun liiaksi paneutuu toisen osaan. Kohta ei erota toistakaan toinen.
Näytelmä paljastaa politiikan raadollisen pelin, joka muistuttaa raviurheilua ruoskimisineen ja vedonlyönteineen. Menestys on saavutettava millä hinnalla hyvänsä. Politiikka on suurta spektaakkelia, jossa ihminen on jäänyt ja jätetty syrjästä katsojaksi.
Silti näytelmä ei päästä helpolla myöskään yleisöä. Se vetää näyttämölle kaikki nykypäivän suuret ongelmat ja osoittaa syyttävällä sormella meistä jokaista. Jokaisen on syytä mennä itseensä.
Niin kuin näytelmän käsiohjelmassa sanotaan: ”He kutsuvat poliittisia ratkaisujaan ’välttämättömiksi’. Äänestäjilleen he kertovat, että näiden tahdolla ei ole merkitystä. Se on valtavaa ylimielisyyttä ja se on tarttunut myös kansalaisiin.”
Näytelmä vetoaa kaikkiin katsojiinsa. Muutoksen on lähettävä syyllisyyden tunnustamisesta ja meistä jokaisesta itse tykönämme. Meidän on muutos tehtävä.
Näytelmän esiin tuomat ongelmat eivät säästä ketään. Katseita käännetään vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle. Ja niin on valkeata musta ja pikimusta vitivalkeaa.
Hiljaiset Miehet
Hiljaiset miehet on vuonna 2006 perustettu nuorista alan ammattilaisista koostuva teatteriryhmä, jonka lähtökohtana on kuvata uudella, tutkivalla tavalla suomalaista miestä. Ryhmä keskittyy suomalaisiin kantaesityksiin. Hiljaisten miesten ensiproduktio Anna minun rakastaa vähemmän toteutui vuonna 2007 vierailuna Teatteri Jurkassa.