Ensimmäistä kertaa ehdokkaana ollut jyväskyläläinen sairaanhoitaja Kati Jetsu yllättyi menestyksestään Tehyn vaaleissa. Äänet riittivät sekä liittokokousedustajaksi että valtuuston jäseneksi.
Tehyn vasemmiston ja sitoutumattomien osalta Keski-Suomessa tapahtui kerralla niin sukupolven kuin sukupuolenkin vaihdos, kun Kati Jetsu nousi valtuustoon Ilkka Pernun seuraajaksi. Jetsu on työskennellyt 16 vuotta Keski-Suomen keskussairaalan teho-osastolla Jyväskylässä.
– Olin ihan valtavan yllättynyt tuloksesta. No liittokokoukseen menoon olin varautunut, mutta se, että pääsin myös valtuustoon, oli kyllä ihan täydellinen yllätys.
Kati Jetsu sanoo, ettei tehnyt vaalien alla minkäänlaista vaalityöltä.
– En todellakaan. Mutta ehkä se on siinä, kun on itse asioita puntaroinut mielessä ja on päässyt monessa paikkaa mielipiteitään kertomaan, ja myös kuulostelemaan isolla korvalla mitä muut sanovat.
Tuore valtuuston jäsen tunnustaa, ettei edes aivan tarkkaan tiedä, mitä kaikkea uusi tehtävä tuo tullessaan.
–Eiköhän se kuitenkin ole sitä edunvalvontaa. Valtuusto on Tehyssä hallitusta pienempi työrukkanen. Meidän yksi tehtävä on tuoda mielipiteitä omalta työpaikalta, se kentän ääni päätöksentekoon. Siinä on alkuun paljon uuden oppimista, mutta minulla on myös rohkeutta aukaista suu tarvittaessa. En meinannut varjoksi paikalle ilmaantua, vaan rohkeasti lähden edustamaan sitä porukkaa joka mulle valtakirjan on antanut.