Korhonen vaatii rahaa työttömyyden pitkittymisen torjuntaan
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen esittää porvarihallitukselle rohkeää työllisyyselvytystä, jotta talouslamasta päästäisiin mahdollisimman pienin kustannuksin.
Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi tiistaina antamassaan ennusteessa työttömyysasteen nousevan ensi vuonna 10 prosenttiin. Kuluvana vuonna ajaudutaan jo 8,4 prosentin työttömyyteen. Ennusteen mukaan suunta kääntyy vasta vuonna 2011.
Tiistaina Helsingissä puhuneen Korhosen mielestä nyt on tärkeintä taistella sitä vastaan, että työttömyys kehittyisi pitkäaikaistyöttömyydeksi, kuten 90-luvun laman aikaan annettiin tapahtua.
– Olemme laman päätyttyä paljon helpommassa tilanteessa, jos painamme työttömyysluvut nyt alas tehokkaalla elvytyksellä, Korhonen sanoi.
Veroale elvyttää
heikosti
Korhonen tähdentää, että veroelvytys ei tehoa kysyntälamaan.
– Tarvitaan työllisyyselvytystä. Lamasta selvitään työllistämällä, Korhonen korosti ja muistuttui ekonomistien arvioista, joiden mukaan julkistilla investoinneilla tai julkisella kulutuksella hoidettu elvytys nostaa bruttokansantuotetta puoli prosenttiyksikköä enemmän kuin verojen kautta tapahtuva elvytys.
– Laman aikana tämä on merkittävä puoli prosenttia, Korhonen huomautti.
Panostaminen julkiseen talouteen helpottaa Korhosen mielestä myös kriisin jälkeen tapahtuvaa tarvetta julkisen talouden tasapainottamiseen ja julkisen velan lyhentämiseen.
Vihreää
elvytystä
Korhonen pitää tärkeimpänä elvytyksen kohteena kuntataloutta.
– Jotta kunnat pystyvät tuottamaan niille kuuluvat hyvinvointipalvelut ilman velkataakan hallitsematonta kasvua ja veronkorotuksia, on porvarihallituksen suunnattava kunnille suoraa tukea, Korhonen vaati.
– Talouskriisi on suuri haaste, mutta ilmasto- ja ympäristökriisi on vielä suurempi. Siksi työllisyyselvytyksessä on voimakkaasti painotettava vihreätä elvytystä. (KU)