Vasemmistoliiton Eurooppa-seminaarissa Tampereella puhunut puolueen puheenjohtaja Martti Korhonen haluaa EU:n ottavan aloitteen globaalin markkinatalouden suitsimisessa.
Korhonen esittää nopeita rakenteellisia muutoksia tehtäväksi EU:n tasolla epäterveen, talouslamaan johtaneen kehityksen pysäyttämiseksi.
Korhosen mukaan Eurooppaan tarvitaan oikeudenmukaisempi tulojen ja varallisuuden jako.
– Näin laajaa finanssikriisiä ei olisi päässyt syntymään, jos EU:ssa olisi toteutettu Tobinin vero, pörssivero tai muu pääomilla tapahtuvaa keinottelua hillitsevä vero.
Korhonen huomautti, että Belgiassa on jo säädetty talouden vakauttamismalliin pohjautuva laki valuutanvaihtoverosta. Mallissa päivittäistä valuuttakauppaa verotettaisiin hyvin pienellä prosentilla, mutta haitallista lyhytaikaista markkinakeinottelua verotettaisiin huomattavasti kovemmin.
– Pääomasijoituksia on valvottava ja säädeltävä tiukasti. Sääntelyä estävät pankkisalaisuudet ja veroparatiisit on kiellettävä. Seuraavan talouskriisin siemen on jo itämässä niissä vapaan markkinatalouden rakenteissa, jotka saivat aikaan nykyisen kriisin..
Talouslama on Korhosen mukaan osoittanut, että oikeistolaisen talouspolitiikan aika on ohi.
– Euroopan unionin politiikka, erityisesti raha- ja kauppapolitiikka ovat myötäilleet globalisaation valtavirtauksia ja uusliberalismin oppeja. Tämän peesailun takia on päädytty surkeaan lopputulokseen.
Matti Vanhasen (kesk.) hallitukselle näyttää Korhosen mukaan olevan ylitsepääsemättömän mahdotonta puuttua mihinkään vapaan markkinatalouden epäoikeudenmukaisuuteen, on sitten kyse johtajien eläkkeistä tai bonuksista tai työntekijöiden joukkoirtisanomisista.
– Hyvä esimerkki tästä oli europarlamentissa viime joulukuussa ollut äänestys työaikadirektiivistä. Suomen meppien (europarlamentaarikkojen) enemmistö äänesti paremman työaikasuojan puolesta.
– Suomen hallitus seisoi kuitenkin tiukasti komission esityksen takana. Äänestystulos sai pääministeri Vanhasen moittimaan suomalaismeppejä näiden äänestyskäyttäytymisestä. Vanhasen pitäisi tietää, että mepit edustavat europarlamentissa valitsijoitaan, eivät maansa hallitusta, ja heillä on oikeus toimia omatuntonsa eikä hallituksen ohjeiden mukaan.
– Paremman Euroopan uusi verso itää vasemmalla. Eurooppalaisen vasemmiston tavoitteet markkinakapitalismin suitsimiseksi ovat selvät ja me tulemme ne myös toteuttamaan heti, kun pääsemme siihen asemaan, että voimme yhdessä poliittisten liittolaistemme kanssa näin tehdä. (KU)