Nokian liiketulos vuoden kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta oli heikompi kuin pörssianalyytikot olivat odottaneet, mutta siitä huolimatta yhtiön osakekurssi Helsingin pörssissä nousi reippaasti tulosjulkistuksen jälkeen.
Nokia säilytti oman arvionsa mukaan matkapuhelimissa markkinaosuutensa 37 prosentissa, vaikka myynti laskikin Euroopassa yli kolmanneksella ja Latinalaisessa Amerikassa jopa puoleen. Kiinassa Nokia onnistui myymään enemmän puhelimia kuin viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Kokonaisuudessaan Nokian puhelinten myynti laski viidenneksen viime vuoden loppupuoleen verrattuna. Puhelinten keskihinta tippui 65 euroon, kun se viime vuoden lopulla oli 71 euroa ja vuosi sitten 79 euroa.
Nokian liikevaihto laski yli neljänneksen viime vuoden alkukuukausista 9,3 miljardiin euroon. Ilman kertaluonteisia eriä liikevoittoa jäi liikevoitosta kuusi prosenttia, kun osuus viime vuoden alussa oli 16 prosenttia.
Rajusti pudonneesta puhelinten myynnistä ja halvemmista hinnoista huolimatta puhelinten ja palvelujen myynnissä liikevoittoa jäi kymmenen prosenttia 6,2 miljardin liikevaihdosta. Verkkoyhtiö Nokia Siemens Network sen sijaan teki tappiota.
Rajuun puhelinmyynnin supistumiseen yhtensä syynä oli se, että kauppiaat purkivat varastojaan kysynnän vähentyessä. Yhtiö arvioi edelleen, että koko vuonna matkapuhelinten myynti maailmassa laskee kymmenen prosenttia viime vuodesta. Voimakkainta lasku on alkuvuodesta.
Yhtiö uskoo pystyvänsä lisäämään markkinaosuuttaan vuoden mittaan ja myös pystyvänsä syyskaudella selvästi parantamaan matkapuhelinpuolen kannattavuutta.