Elannon näyttämö: Tuhkimo. Käsikirjoitus: Anna Häyrinen. Ohjaus: Anita Sundberg. Lavastus ja puvustus: Mailis Kriikku, Anita Sundberg, työryhmä. Valot: Terho Oksman. Rooleissa: Kiia Kuivalainen, Ari-Pekka Savolainen, Liisa Kokko, Anne Korte, Anne Baffour, Marko Salminen, Toivo Karppinen, Jussi Lankoski, Sofia Makkonen, Oona Saari, Anne Karhunen, Kiia Oura, Nette Häkkinen.
Tuhkimo on tarinana niin versioitu, että useimmiten sen kohdalla odottaa vain näkevänsä jonkin niistä tutuimmista versioista. Anna Häyrinen on kuitenkin kerännyt kaikista Tuhkimo-tarinoista ne mustavalkoisimmat ja parhaat palat sovittaen niistä jokseenkin uuden kokonaisuuden.
Elannon näyttämön Tuhkimo on silkkaa satua.
Tuhkimo lienee yksi tutuimmista hyvän ja pahan välisistä taisteluista. Kaikessa ehdottomuudessaankin Tuhkimon tarina pysyy kuitenkin ajankohtaisena. Oikeudenmukaisuuskasvatus tuskin on koskaan ajastaan jäljessä.
Kiia Kuivalainen Tuhkimona hohkaa ulospäin pyyteettömyyttä ja viattomuutta. Kuivalainen osaa ottaa näyttämötilan haltuunsa pienieleisesti, mutta varmasti. Herkullisen kontrastin Tuhkimon hyvyyteen luovat vähintäänkin kammottavat sisarpuolet Heraldina (Anne Korte) ja Griselda (Anne Baffour).
Useimmissa Tuhkimo-versioissa sisarpuolista on tehty ahneita ja piittaamattomia, mutta Häyrisen teksti ja Anita Sundbergin ohjaus tekee tytöistä huomattavasti edeltäjiään hirveämpiä. Korte ja Baffour tuntuvat nauttivan lavailkeilystään. Jos ei sisarten kamaluus tee pahaa, on suoritusten seuraaminen nautittavaa.
Marko Salminen on oiva vakavamielisenä prinssi Florestanina, joka on kiinnostuneempi kirjoista kuin tytöistä. Prinssin paras ystävä, Karl Gyldenkranz (Jussi Lankoski) ääriviivoittaa prinssiä.
Myös haltiatarkummi poikkeaa totutusta, mikä ei ole lainkaan pahaksi. Realistisen ja hyvän haltian viitaan ylleen vetää Anne Karhunen, joka ei sorru makeiluun. Hempeilyyn taipumaton haltiatar tuntuu olevan myös lapsiyleisön mieleen.
Elannon näyttämö osoittaa, että lavasteet voivat olla muuttuvia ja näyttäviä ilman uusinta tekniikkaa ja pyörivää lavaa. Lavastusta suunnitelleiden Mailis Kriikun ja Anita Sundbergin ja sen toteuttaneen Kari Ratisen työn tulosta on ihana katsella. Samalla Tuhkimo osoittaa, että lapsia on turha aliarvioida. Näytelmä ei missään nimessä kärsi siitä, että näyttelijät muuntavat tilaa milloin mihinkin suuntaan.
Etenkin linna on luotu hienoksi ja näyttäväksi, kuten asiaan tietysti kuuluu. Samalla näytelmään aukeaa uusia tasoja. Näissä puitteissa prinssin kunniaksi järjestettävät tanssiaiset koreografioineen näyttävät ihastuttavalta.
Lopulta hyvä ja paha palkitaan, kumpikin tietenkin ansionsa mukaan.