Koulunkäynnin alkuvaiheessa esiin tulevia oppimisen ongelmia voidaan tuoreen tutkimuksen mukaan ennakoida neuvolassa jo nelivuotiailla lapsilla.
Psykologian lisensiaatti Riitta Valtonen selvitti Jyväskylän yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan, miten leikki-ikäisen lapsen neurologisella arviointimenetelmällä voidaan ennakoida oppimisen ongelmia. Pohjois-Karjalan neuvoloissa seurattiin noin 400 lapsen kehitystä nelivuotiaasta alkaen ja opettajat arvioivat lasten koulusuoriutumista ensimmäisen luokan kevääseen asti.
Valtosen mukaan nelivuotiaiden kokonaiskehitys ennakoi ryhmätasolla erittäin merkittävästi kaikkia opettajien arvioimia suoriutumisen alueita. Lukemisen, kirjoittamisen ja matematiikan oppimisen vaikeuksia pystyttiin yksilötasollakin ennustamaan kohtalaisen hyvin, mutta tarkkaavaisuuden ongelmia sen sijaan heikosti.
Lasten viisivuotistarkastus neuvolassa voidaan Valtosen mielestä hyvin muuttaa aikaisemmaksi.
– Aiemmin viisivuotiaana neuvolassa tehty laaja kehitysarviointi olisi hyvä siirtää nelivuotiaisiin.
Ehdotus onkin jo otettu huomioon ensi kesänä voimaan tulevassa uudessa neuvola-asetuksessa. Sen myötä tukitoimet voidaan tarvittaessa käynnistää aiempaa aikaisemmin. (KU)