Eläkeiän nosto oli Akavan keskiviikkona kokoontunut puheenjohtajiston mukaan hallitukselta kerta kaikkiaan virheellinen päätös.
Akavan puheenjohtajisto ja neuvottelujärjestöjen puheenjohtajat kokoontuivat keskustelemaan hallituksen ilmoituksesta nostaa eläkeikä asteittain 65 vuoteen.
– Työmarkkinajärjestöillä pitää olla oikeus osallistua ansiosidonnaisen eläkejärjestelmään liittyvään valmisteluun, sillä palkansaajat ja työnantajat ovat sen maksajia, Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen muistuttaa.
Akavan puheenjohtajisto odottaa, että hallitus palauttaa eläkeasian kolmikantaiseen valmisteluun vielä tämän viikon aikana. Valmistelu pitää jatkossakin tehdä niin kutsutussa Rantalan eläketyöryhmässä, jossa työmarkkinajärjestöt ovat mukana.
Akava on hallituksen kanssa samaa mieltä siitä, että työuria täytyy pidentää, jotta hyvinvointi maassa on jatkossakin taattu. Siksi on omituista, että hallitus toimi asiassa yksin ja ohitti kolmikantaisen valmistelun.
– Kyse ei ole siitä, että palkansaajien mielestä palo on väärin sammutettu, vaan siitä, että hallituksen keino ei yksinkertaisesti toimi. Mitään näyttöä ei ole siitä, että todellinen eläkeikä nousisi kirjaamalla se paperille. Ensisijaista on, että työolot ja ihmisten kohtelu ovat kunnossa, jotta ihmiset jaksavat työssä nykyistä pitempään, Viljanen sanoo.
Akava katsoo, että ihmisten ammattitaidon ylläpito, työelämän joustot ja työnantajien asenteisiin vaikuttaminen toimivat nopeammin kuin lainsäädäntö konsanaan. Hallituksen päätös ei vaikuta siihen, että työnantajat irtisanovat usein eläkeikää lähestyvät työntekijät ensimmäisenä.
Akava paheksuu sitä, että hallitus puuttuu ryhmäeläkevakuutuksen ja vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ehtoihin. Tämä voi järjestön mukaan johtaa pääomapakoon Suomesta. Akavan hallitus on kutsuttu ylimääräiseen kokoukseen ensi tiistaiksi päättämään mahdollisista jatkotoimista. (KU)