Tamperelaisella Musiikkiteatteri Palatsilla on pitkä ja vaiheikas historia.
Musiikkiteatteri Palatsi sijaitsee Tuulensuun talossa, joka valmistui vuonna 1929 Tampereen kaupungin yliarkkitehti Bertel Strömmerin suunnittelemana. Tila rakennettiin alunperin elokuvateatteriksi, ensimmäinen vuokralainen oli Kinosto Oy ja elokuvateatterin nimi Tuulensuu. Suomi-Filmi vuokrasi teatterin ja muutti nimen Kino-Palatsiksi talvisodan alla 1939.
Rakennuksen omistaa nykyisin rakennuttaja-suursijoittaja Hannu Koivuniemen Taitokaari Oy, joka myös on vastuussa tilan nykyisestä upeasta ulkoasusta.
Hannu Koivuniemi päätti entisöidä tilan niin, että teatteri palautettaisiin mahdollisimman tarkasti alkuperäiseen asuun. Alkuperäisten maalien värit ja sävyt saatiin selville maalipintojen tutkimisen, vanhojen valokuvien sekä dokumenttien avulla. Entisöinnin on tehty perusteellisesti, tilaan on valettu vanhan mallin mukaiset lasiset valaisinkuvut ja ovenkahvat. Salin ainutlaatuista koristelua ovat olleet suorittamassa muun muassa kirkkomaalarit. Palatsin yksityiskohtien ja sisustuksen suunnittelussa oli mukana myös Jukka Rintala. Entisöinti tehtiin yhteistyössä museoviraston kanssa.
Palatsi on yksi Suomen hienoimmista 1920-luvun klassismia edustavista historiallisesta kohteista.
Värikäs
historia
Kino-Palatsi esitti elokuvia vuoteen 1991 asti. Monet Tamperelaiset muistelevat elokuvateatteriaan lämmöllä, vaikkakin loppu vuosina Kino-Palatsissa filmi saattoi mennä poikki kesken esityksen.
Varsinaisen elokuvateatteritoiminnan jälkeenkin tilassa on ehditty yhtä jos toista.
Kino-Palatsissa on järjestetty muun muassa Tampereen lyhytelokuvapäivät ja se on toiminut Tampereen elokuvajuhlien pääesityspaikkana. Yhdeksänkymmentä luvun puolivälissä tilassa alkoi kokoontua Palatsiseurakunta.
Palatsiseurakunnan vuokrasopimuksen päätyttyä teatteri olisi haluttu ottaa ravintolakäyttöön, vaikka talo ja teatteritila ovat suojeltuja. Sedu Koskisen ravintolahaave kuitenkin kariutui yleisen vastustuksen ja talon rakenteiden vuoksi.
Vanha talo tuskin olisi kestänyt jatkuvaa 120 desibelin äänitasoa.
Tamperelaiset olisivat toivoneet tilaan uutta elokuvateatteria tai kirjaston lukusalia, mutta tilavuokra oli niin kova, ettei Tampereen kaupungilla ollut siihen varaa.
Musiikkiteatteri Palatsi aloitti toimintansa tiloissa syksyllä 2008.
Palatsissa on tilaa 1500 neliötä. Tiloista suurin on pääsali, jossa on viimeisimmällä huipputekniikalla varustettu näyttämö, parvi ja upeita aitioita. Yleisölämpiöitä ja baareja Palatsissa on kolme kappaletta.
Vielä ainakin kerran historia pääsee toistamaan itseään, kun teatterissa esitetään Aki Kaurismäen elokuva Juha, jonka musiikista vastaa oikea orkesteri. 1920-luvulla Tuulensuun Palatsissa esitettiin mykkäelokuvia orkesterin säestämänä.