Suomen teatterit ry:n toimitusjohtaja varoittaa:
Suomen teatterit ry:n toimitusjohtaja Matti A. Holopainen varoittaa päättäjiä tekemästä hätiköityjä leikkauksia kulttuurimäärärahoihin.
– Me olemme huolissamme taantuman vaikutuksista. Ei niinkään katsojalukuihin, vaan siitä, että monet kunnat ovat jo nyt antaneet ohjeita siitä, että teattereiden rahoja ja henkilöstöä tullaan leikkaamaan.
Tämä koskee erityisesti teattereita, jotka ovat osa kuntakonserneja.
– Esimerkiksi Hämeenlinnassa on jo tehty ihan konkreettinen päätös, että teatterin määräaikaiset työsuhteet tulee lopettaa. Jos tämmöinen leviää ja jatkuu, siitä seuraa todellisia vaikeuksia teattereille tehdä tuotantoja. Harva teatteri pystyy pitämään jatkuvasti yllä isojen tuotantojen vaatimaa maksimimiehitystä jatkuvasti yllä.
Freelancerit ja muut määräaikaiset ovat näin ollen monelle teatterille elintärkeää työvoimaa.
Katsojiinkin taantuma vaikuttaa, mutta lähinnä rakenteiden tasolla; yrityksistä tulee vähemmän ryhmiä katsomaan, mutta yksilökatsojia tulee lisää.
Yksi Suomen Teatterit ry:n keskeisistä tehtävistä on kulttuuripoliittinen vaikuttaminen. Laskusuhdanne vain voimistaa tätä tehtävää.
– Koetamme entistä napakammin vaikuttaa kuntapäättäjiin, jotta he ymmärtäisivät kokonaisuuden. Sen, kuinka teatteri tarjoaa ihmisille yhden väylän ulos taantuman aiheuttamasta pelosta ja ahdistuksesta.
Holopainen muistuttaa, ettei kulttuurilaitokset ole pelkkä menoerä.
– Kulttuurialalla tehtävä työ kasvattaa korkoa hyvinvointina ja terveyden paranemisena. Ja myös suoraan taloudellisesti.
– Pitkällä tähtäimellä kulttuurilaitoksiin investoiminen kannattaa, koska ne toimivat monella tavalla yhteisön eduksi ja hyväksi, Matti A. Holopainen sanoo.
Suomen Teatterit ry (aiemmin Suomen Teatteriliitto) on vuonna 1922 perustettu suomalaisten ammattiteattereiden edunvalvonta- ja työnantajajärjestö. Yhdistys neuvottelee valtakunnallisena työnantajaliittona teattereiden toiminnan kannalta tärkeät työehtosopimukset.
Yhdistyksen jäseniä voivat olla kaikki teatteri- ja orkesterilain piiriin kuuluvat ammattiteatterit, nykyisiä jäsenteattereita on 43. Joukkoon kuuluvat muun muassa Suomen Kansallisteatteri, kaupunginteatterit, pienempiä ammattiteattereita, nukketeattereita sekä kolme tanssiteatteria.
Koko maan kattavassa joukossa on myös ruotsinkielisiä näyttämöitä ja lapsille suunnattuun ohjelmistoon painottavia teattereita. Osa teattereista toimii kiertueteattereina.