Julkaistu Kansan Uutisissa 3.12.2008
Viikonvaihteessa törmäsin lehtiotsikkoon, joka hätkähdytti ja tuntui miltei provokatoriselta: Minne Suomi kadotti rahansa?
Kokeneen journalistin ei tietenkään sovi oudoksua epätavallisiakaan lehtiotsikoita, koska hän tietää varsin hyvin, että otsikoita rustataan lukijain mielenkiinnon herättämiseksi. Usein otsikon tekijänä on toinen henkilö kuin jutun kirjoittaja. Senkin vuoksi ylilyöntejä ja harhaanjohtavia painotuksia sattuu tuon tuosta.
Mutta kun minua kuohuttanut otsikko löytyi niin sanotusta arvovaltaisesta aikakausijulkaisusta nimeltään Suomen Kuvalehti, oli pakko syventyä vakavammin asiaan.
Jutun oli kirjoittanut lehden toimittaja Kustaa Hulkko. Kärjistetyn otsikon saaneessa jutussaan hän käsitteli kolmen tunnetun suomalaisen talousmiehen – Heikki Niemeläisen, Jukka Pekkarisen ja Juhana Vartiaisen – eri aikoina antamia lausuntoja.
Kaikki kolme ovat arvostettuja talousasiantuntijoita.
Osoittautuu, että kyseisissä haastattelulausunnoissa on aineksia, joihin nojautuen kyseinen kärjistäväkin otsikko löytää perustelunsa.
Ei, Suomen valtion kassassa ei ole käynyt varkaita – ei ainakaan oleellisessa määrin, jotka olisivat toimillaan aiheuttaneet rahojen katoamisen. Kukaan ei moista toki väitäkään.
Nämä asiantuntijat nojautuvat lausunnoissaan lähihistorian vankkoihin faktoihin:
1970-luvulla meillä tehtiin monta suurta yhteiskunnallista uudistusta. Rahoituskin löydettiin. Viime vuonna bruttokansantuotteen määrä oli lähes kaksi ja puoli kertaa niin suuri kuin vuonna 1975.
Mutta tänään väitetään, että rahat eivät riitä edes hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen saati uudistamiseen.
Tällaisesta tilannekehityksestä seuraa tohtori Heikki Niemeläisen kysymys: Minne rahat katosivat?
Vastaus on, että tämän ilmiön aiheutti se, että Suomessa valittiin viime vuosisadan lopulla väärä talouspoliittinen strategia. Etualalle asetettiin kansantalouden kilpailukyky, viennin edistäminen ja velkojen takaisin maksaminen.
Näiden asiantuntijain mielestä tuolloin olisi ollut käytettävissä toinenkin linja, kotimaisen kysynnän ja työllisyyden ylläpitäminen ja ulkomaisen velan maksaminen vain järkevään tahtiin.
Nyt meillä tarvitaan uutta alkua. Niemeläisen käsityksen mukaan on siirryttävä tasapainopolitiikkaan ja nyt kun velat on maksettu talouspolitiikassa on asetettava uusi tavoite: täystyöllisyys ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen.
Tämän päivän sekavassa tilanteessa, jolloin kukaan ei tosiasiassa tunnu tietävän, miltä maa ja maailma näyttää kuukauden kuluttua, uuden alun, uuden strategian hahmottaminen on ennen muuta maan hallituksen tehtävä.
Minkäänlaista uutta linjaa ei näy tai ainakaan se ei ole laajojen kansalaispiirien tiedostettavissa. Poliittinen keskustelu tilanteesta on vähintäänkin sekava.
Hallitus kyllä kehuskelee toteuttavansa jo etukäteen ne suositukset, joita EU on jäsenmailleen antanut.
Mutta riittävätkö ne kuljettamaan suomalaisen yhteiskunnan läpi uhkaamassa olevan taantuman?
Siitä tuskin kukaan on vakuuttunut.