Tutkija Timo Kopomaa näkee leppoistamisessa uuden yhteiskuntaa muuttavan trendin
Tehokkuusvaatimukset, tuottavuus, tulosvastuu, yhä koveneva kilpailu… Tällaisin sanoin meidän aikaamme, varsinkin työelämää usein kuvataan – eikä syyttä. Helsinkiläinen kaupunkitutkija Timo Kopomaa väittää kuitenkin, että suunta on jo kääntynyt. Kopomaan mukaan olemme matkalla kohti leppoisampaa maailmaa, onnellisen hitauden aikakautta.
Tuoreessa Leppoistamisen tekniikat -pamfletissaan (Like, into-sarja) Kopomaa esittelee tämän suuntauksen ilmenemismuotoja uushenkisyydestä, joogasta ja retriiteistä vuorotteluvapaisiin, puutarhanhoitoon, kävelyretkiin ja leppoisuutta suosiviin kaupunkirakenteisiin. Kopomaa kertoo Viikkolehdelle tulleensa kirjaa tehdessään siihen tulokseen, että tällaiset ilmiöt eivät ole marginaalista puuhastelua tai nopeasti ohimenevä trendi, vaan elämme todella jo leppoistamisen aikaa.
Hän myöntää kuitenkin, että työelämässä tehokkuuspaineet ovat kovia.
– Kun tehostetaan työntekoa, se merkitsee helposti, että harvemmat tekevät enemmän.
Siksi Kopomaan mielestä tulisi esimerkiksi jatkaa ja kehittää vuorotteluvapaajärjestelmää sekä mahdollisesti lyhentää työaikaa, jolloin voitaisiin myös palkata lisää työntekijöitä.
Työnantajakin
voi hyötyä
Eniten leppoistamisen ideoille on Kopomaan mukaan kuitenkin tällä hetkellä tilaa työnteon kovan ytimen ulkopuolella. Tällä hän tarkoittaa esimerkiksi työympäristön viihtyisyyttä, taukoja ja taukotiloja, etätyötä kotona tutussa ympäristössä tai työmatkojen hyödyntämistä ja laskemista mukaan työaikaan.
– Eri ammattiryhmillä on tietysti erilaiset tarpeet, Kopomaa tarkentaa.
Hän uskoo, että leppoistaminen voi palvella myös työnantajan intressejä. Kun saa työskennellä oman rytmin mukaan ja viihtyvyyteen panostetaan, tuloksetkin saattavat parantua. Siinä mielessä tehostaminen ja leppoistaminen eivät ole toistensa vastakohtia.
Työnantajat saattavat itsekin järjestää työntekijöilleen monenlaista ohjattua rentoutusta. Pahimmillaan siitä saattaa Kopomaan mukaan kuitenkin tulla ”pakkorentoutusta”. Epämääräisempään palloiluun ja oman ajan varaamiseen työnantaja ei välttämättä suhtaudu yhtä myönteisesti.
– Mutta uskon, että pitkällä tähtäimellä hyödyt ovat molemminpuoliset. Hyöty näkyy luovuudessa ja innovatiivisuudessa. Työn turvallisuuskin saattaa edellyttää oman ajan varaamista. Ihmisillä on jo nyt omia tapoja leppoistaa työrytmiään ja tempoaan ilman, että siitä pidetään suurta ääntä.
Työelämän tavoin koulutuksessakin tahtia on viime aikoina kiristetty, kun esimerkiksi opintoaikoja on pyritty lyhentämään.
– Olen huolissani, mihin suuntaan se kehitys menee, Kopomaa myöntää.
Hän esittelee pamfletissaan ”hidasta oppimista”, jossa seurataan opiskelijoiden omaa rytmiä ja lähdetään liikkeelle heidän omasta arjestaan ja kokemusmaailmastaan pelkän tietojen pänttäämisen sijasta.
Yhtenä suomalaisena esimerkkinä hitaasta opetuksesta Kopomaa mainitsee avoimen yliopiston, jossa jokainen voi kehittää itseään varsin vapaasti. Koponen arvelee, että sähköinen verkko-opetuskin voi parhaimmillaan täyttää hitaan opetuksen kriteerit, jos työskentely on reaaliaikaista ja sosiaalinen vuorovaikutus toimivaa.
Miten irrottautua
monisähläämisestä?
Vapaa-ajalla olennaista on Kopomaan mukaan ”elvyttävä poiskytkeminen” – arkisten huolien unohtaminen hetkeksi. Perinteistä suomalaista hellittämistä edustaa tietysti mökkielämä saunomisineen. Nuoret ovat usein kuitenkin viehtyneitä toiminnallisempiin harrastuksiin, kuten lasketteluun, lumilautailuun tai värikuula-ammuntaan.
– Toiminnan ulkoinen toimeliaisuus ei sulje pois sitä, ettei se olisi leppoistavaa. Varmaan hyvin toiminnallisetkin harrastukset leppoistavat arkea. Ne voivat olla flow-kokemuksia, joissa ajantaju irtoaa ja pääsee pois tutuimmista haasteista.
Nuorten keskuudessa on kuitenkin myös toisenlaisia ajankäyttötapoja.
– Jotkut ryhmät tekevät itse omia vaatteita tai harrastavat retrotyyppisiä lautapelejä. Nuorison merkittävää ajankäyttöä on myös palloilu ostoskeskuksissa tai ABC-huoltamoilla, Kopomaa mainitsee.
Internetissä hengailu puolestaan saattaa sopivina annoksina olla leppoistavaa, mutta siitä voi tulla myös addiktio, josta pitäisi välillä irrottautua.
Tarvitseeko sitten vapaa-ajanvieton leppoisuudesta edes olla huolissaan? Eivätkö ihmiset ole aina osanneet rentoutua omalla ajallaan? Kopomaa toteaa kirjassaan, että meistä on vapaa-aikanakin tullut monisuorittajia – tai pikemminkin monisählääjiä. Toimettomuus ja hiljentyminen on monille vaikeaa tai tuntuu jopa pelottavalta. Syitä tähän Kopomaa ei ole tarkemmin analysoinut, vaan keskittyy pamfletissa pohtimaan tapoja irrottautua oravanpyöristä.
– En tiedä, onko muuta mahdollisuutta kuin kuunnella kunkin omaa rytmiä, luonnollista tempoa, mikä meillä tai perheenjäsenillä on. Ehkä sieltä löytyisi ratkaisuja vapaa-ajankin kiireeseen, Kopomaa summaa.
Hidas kaupunki
suosii oleskelua
Elämän leppoisuus ei kuitenkaan edes vapaa-aikana ole kiinni pelkästään yksilöiden ja perheiden omista valinnoista. Siihen vaikuttavat myös politiikan piiriin kuuluvat asiat, kuten julkiset palvelut, kaupunkisuunnittelu ja liikenne.
Kopomaa esittääkin, että leppoistamisesta tehtäisiin esimerkiksi tasa-arvonäkökulman tavoin yksi keskeinen kriteeri, jolla arvioidaan kaikkia yhteiskunnallisia ratkaisuja.
Palveluista kirjastot ja uimahallit voi helposti mieltää leppoistaviksi. Kopomaakin viihtyy niissä ja luonnehtii niitä tärkeiksi hyvinvointivaltion saavutuksiksi. Kaupunkisuunnittelussa hän esittelee käsitteen ”hidas kaupunki”. Slow city -liike syntyi alkujaan Italiassa pikaruoan vastaisen slow food -liikkeen vanavedessä. Hitaiden kaupunkien verkostoon kuuluu nyt kymmeniä eurooppalaisia kaupunkeja.
Hitaissa kaupungeissa korostetaan kulttuuria sekä kaupungin omaa historiaa ja paikallisia vahvuuksia. Kopomaa luonnehtii ilmiötä vastareaktioksi yhdenmukaistuvalle Yhdysvalloista peräisin olevalle kaupunkikehitykselle, jossa turbokapitalismi on nielaissut kiireettömyyden ja joutohetket.
Liikenteessä hitauden konkreettisia ilmentymiä ovat nopeusrajoitukset ja hidastetöyssyt. Viihtyvyyden ja turvallisuuden vuoksi nopeutta ja autoilun vapautta on Kopomaan mukaan muutenkin rajoitettava.
Leppoisaan kaupunkiin kuuluvat myös aukiot, joilla on istutuksia ja oleskeluun tarkoitettuja kalusteita, puistoalueet, kapeat ja polveilevat kadut sekä taideteokset niin katutilassa kuin sisällä julkisissa rakennuksissa.
Leppoistamista on Kopomaan mukaan sekin, kun ihmiset itse ottavat kaupunkitiloja haltuunsa. Yhdysvalloissa ympäristötaideprojekti PARK(ing)in installaatioissa on otettu parkkipaikkoja virkistyskäyttöön, ja Helsingissäkin järjestettiin toissa syksynä parkkiruutupiknik.
Urbaanina leppoistamisena Kopomaa esittelee myös talonvaltaajien elämäntyylin, joka muistuttaa hieman kesämökkeilyä: varustetaso on alkeellinen, ja paikkoja korjaillaan pikku hiljaa.
Mahdollisuudet
eivät käy tasan
Leppoistamisessakin törmätään varallisuuseroihin. Osa leppoistamisen tekniikoista on ilmaisia ja kaikkien hyödynnettävissä, mutta vaikkapa rauhalliseen ja idylliseen asuinympäristöön ei välttämättä kaikilla ole mahdollisuutta. Toisaalta esimerkiksi työttömyys saattaa johtaa eräänlaiseen pakkoleppoistamiseen.
Vähävarainenkin voi Kopomaan mukaan silti tehdä valintoja leppoisuuden hyväksi.
– Sekin voi olla valinta, että jos asuu vuokralla, niin muu elämä on leppoisampaa kuin jos olisi asuntosäästämiskierteessä.
Yksilöllisiä ratkaisuja merkityksellisempänä Kopomaa pitää kuitenkin yhteistä tekemistä ja kansalaistoimintaa. ”Kollektiivisena liikkeenä leppoistaminen voi etanadynamiitin lailla murtaa hitaasti paisuessaan vahvojakin rakenteita”, hän maalailee pamfletissa.
”Ite-taide on
vastakulttuuria”
Kopomaa sanoo itse olevansa luonteeltaan huolestumaan taipuvainen, mutta juuri siksi leppoistavat elämäntavat ovat hänelle tärkeitä. Hän pelaa ystäviensä kanssa kaukalopalloa, käy uimassa ja mökillä rakentaa japanilaista puutarhaa.
– Se on ehkä enemmän risujen raahaamista, mutta mielikuvituksessani se ympäristö näyttäytyy japanilaisena puutarhana, Kopomaa hymyilee.
Myös musiikin kuuntelu on hänelle tärkeä osa arkea. Viime aikoina hän on tosin siirtynyt aiempaa rauhallisempaan musiikkiin ja vähentänyt kuuntelua.
– Ehkä iän myötä on tapahtunut tällainenkin muutos, että leppoisuus merkitsee hiljaisuutta.
Yksi tärkeä leppoistava harrastus Kopomaalla on ite (itse tehty elämä) -taiteilu, nykykansantaide. Hän on sisustanut kesäpaikkansa puuseen muovisilla jättihyönteisillä ja muilla eläinhahmoilla. Työpaikallaan koulutus- ja kehittämiskeskus Palmeniassa hän pitää vaihtuvaa taidenäyttelyä pienessä palokalustekopissa. Kopomaa luonnehtii ite-taiteilua merkittäväksi liikkeeksi, vastakulttuuriseksi utopiaksi, joka osaltaan romuttaa ajatusta tehokkaasta ja täydellisestä yhteiskunnasta.
Jouluna koti
leppoistetaan
Entä millaisia neuvoja leppoistamisen asiantuntija antaisi jouluvalmistelujen kanssa stressaaville?
– Aika monilla joulun odotus on enemmän toimeliaisuutta ja kiirettä, ja jouluaatosta vasta hiljenee. Olisi hienoa, jos pystyisimme rauhoittumaan jo ennen joulua ja jättämään kuluttamisen vähemmälle. Korostaisin myös itse tehdyn arvostamista, Kopomaa linjaa.
Kopomaan mukaan jouluperinteissä kyllä toteutuvat monet leppoistamisen ideat. Jouluna koti leppoistetaan, kun sisälle tuodaan kuusi koristeltavaksi, sytytetään kynttilöitä ja ehkä pystytetään seimiasetelma.
– Näin luodaan kodista suojaisa rauhoittumisen tila, erityisen rauhallinen saareke.
Joulu voisi siis olla oivallinen tilaisuus aloittaa muutos kohti leppoisampia elämäntapoja.
uutiskirje 