Kepan kehityspoliittinen sihteeri Tytti Nahi:
Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan kehityspoliittinen sihteeri Tytti Nahi on huolissaan, että kansainvälisen rahoituskriisin maksajaksi joutuvat lopulta maailman köyhät.
Nahi sanoo, että rahoituskriisi on syntynyt teollistuneissa länsimaissa, mutta syyttömät kehitysmaat voivat joutua maksumiehiksi. Köyhien maiden pahnanpohjimmaisten, joita on satoja miljoonia, julkisen avun varassa oleva sosiaali- ja ruokahuolto on vaikeutunut heti, kun kansainvälisiä lainahanoja on kiristetty ja korkoja nostettu.
– Köyhimmillä mailla ja ihmisillä on vielä vähemmän resursseja kuin meillä vastata yllättäviin äkillisiin muutoksiin. Kyllä nyt pitäisi olla huolissaan siitä, mitä tapahtuu kehitysmaissa.
Kehitysmaiden kehitys hidastuu, kun lainahanoja kiristetään.
– Kun lainahanat ovat entistä tiukemmin kiinni, järkevien investointien tekeminen vaikeutuu. Seuraavaksi kärsii vienti. Monet kehitysmaat ovat kuunnelleet kansainvälisten rahoituslaitosten ja suurten talouksien oppeja siitä, että kansainvälinen kauppa kannattaa kaikkia ja että kehitysmaidenkin tulee panostaa vientituotantoon.
– Sellaiset maat, jotka ovat tätä erityisen hyvin kuunnelleet, ovat nyt riskialttiissa tilanteessa, kun vienti ei vedäkään. Millä nyt ostetaan se ruoka, raaka-aineet ja välineet, mitä välttämättä tarvittaisiin omaan elantoon ja tuotantoon.
Yksi Nahin huolenaihe on muuttoliikkeen väheneminen, joka aiheutuu rahoituskriisin jälkeisestä taantumasta seuraavasta työttömyydestä. Siirtotyöläisten määrä saattaa vähentyä radikaalisti, samoin heidän kotimaihinsa toimittamat rahalähetykset. Ennen kriisiä rahalähetysten kokonaissumma on huikea: reilusti kaksinkertainen määrä kaikkeen maailman kehitysapuun verrattuna.
Kehitysavun kasvu
voi hidastua
Monissa maissa, Suomessakin, julkisen kehitysavun lisäksi kansalaisjärjestöjen ja yksityisten ihmisten lahjoittamat rahamäärät ovat mittavia. Nahi arvioi, että tavalliset ihmiset kyllä ymmärtävät kehitysmaiden hädän jatkuvan rahoituskriisinkin aikanakin – ja entistä pahempana.
– Kyllä minä olen enempi huolissani virallisesta kehitysavusta. On nimittäin niin, että talouslamat ovat lähes poikkeuksetta johtaneet kehitysavun leikkaamisiin. Sitten on ollut kahdenlaisia maita. Toisissa maissa kehitysapu on suhteellisen nopeasti palannut entiselle tasolleen, kuten Ruotsissa ja Norjassa 1990-luvun laman jälkeen. Sitten on näitä maita, kuten Suomi ja Japani, joissa palautuminen ei tunnu toteutuvan edes pitkällä aikavälillä.
– Ihmiset enemmänkin hoksaavat, että niin tuppaa olemaan, että köyhä kärsii aina eniten. Enkä usko, että solidaarisuus tai ymmärrys maiden ja ihmisten keskinäisriippuvuudesta tässä nyt niin äkkiä kärsisi. Tunnistetaan siis, että äärimmäinen kurjuus on meillekin uhka.
Nahi pelkää, että julkisen kehitysavun kasvu voi hidastua.
– Jos laman vuoksi ei tulevina vuosina maksetakaan sellaisia summia, kuin on etukäteen sovittu, niin siinä on vastaanottajilla hätä kädessä.
Rahamarkkinoille
valtion sääntelyä
Julkiselle sektorille pitäisi palauttaa Nahin mielestä sille kuuluva kunnia.
– Rahoituskriisi on seurausta siitä, että julkista talouden ohjailua on demonisoitu. Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöstä on puhuttu, mutta käytännössä on usein tarkoitettu, että yrityksille tarvittaisiin lisää vapautta ja sijoittajille lisää oikeuksia ja että valtion roolia tulisi entisestään rajoittaa.
Nahi toivoo, että julkinen sektori todella tunnustetaan tärkeäksi kumppaniksi talouden kehittämisessä ja hyvinvoinnin turvaamisessa.
– Sillä voisi olla aivan mahtavia vaikutuksia, myös kehitysmaihin. Monessa kysymyksessä tarvittaisiin rohkeampaa julkista toimintaa.
Nahi vaatii valtioiden tekemää sääntelyä sekä kansallisille että kansainvälisille rahoitusmarkkinoille. Hän ei puhu valtion sääntelystä puoluepoliittisista tai ideologisista lähtökohdista.
– Rahoituskriisiin pitää vastata valtion roolia lisäämällä, ei ideologisista syistä vaan käytännöllisemmin kuin talouspolitiikassa on pitkään tehty. Pitäisi antaa vähän periksi näistä vanhoista ideologisista väännöistä uusliberalismi vastaan kommunismi ja etsiä ongelmiin käytännöllisiä ratkaisuja.
– Nyt pitäisi tunnustaa valtiolle suurempi rooli kansainvälisen rahatalouden tasapainottamisessa. Esimerkiksi valuutanvaihtovero olisi hyödyllinen hillitsemään spekulatiivisia investointeja valuutasta toiseen, joka aiheuttaa tasapainottomuutta globaalisti.
Uusliberalismi
huono kehitysmaille
Sinänsä uusliberalismi ei Nahia innosta. Se on brutaali ja yksinkertainen keino vapauttaa markkinat tavalla, joka antaa vahvemmalle ja ottaa heikommalta. Uusliberalismia on kuitenkin tarjottu – tai jopa vaadittu – kehitysmaille lainojen saannin ehdoksi.
– Valitettavaa on, että taloushistoriassa on vähän maita, jotka ovat päässeet eroon köyhyydestä ja teollistuneet vapauttamalla kaupan ensimmäiseksi. Aktiivinen elinkeinopolitiikka kestävän itseään ruokkivan kehityksen saavuttamiseksi voi mennä pieleen, mutta vastaus ei voi olla se, että kehitysmailta viedään viimeisetkin mahdollisuudet vaatimalla kattavaa liberalismia.
– Jos tähän kriisiin reagoidaan loogisesti, silloin tunnustetaan, että markkinaliberalismi ei ole toiminut toivotulla tavalla. Markkinat eivät ole monitoroineet pankkeja. Markkinat eivät pysty läheskään tekemään kaikkea muutakaan, mitä kehitys ja hyvinvointi vaativat. Silloin talouspolitiikassa niin täällä Suomessa ja Euroopassa kuin myös kehityspolitiikassa Afrikassa muutetaan suuntaa.
– Kauppaneuvotteluissa on tällä vuosituhannella pyritty kovasti vapauttamaan palvelukauppaa, kuten rahoituspalveluita, yksityistämään ja avaamaan kansainväliselle kilpailulle. Tämän kriisin valossa pitäisi huomata entistä selvemmin, että tarvitaan vahvoja julkisia sääntöjä varmistamaan, että yksityiset pankit toimivat yhteiskunnan ja ihmisten kannalta hyväksyttävällä tavalla.
uutiskirje 