”Englannin ja Ruotsin virheistä otettava oppia”
Tätä ihmettelee sosiaalipolitiikan professori emerita Briitta Koskiaho, jonka tuore kirja Hyvinvointipalvelujen tavaratalossa perustuu hänen tekemäänsä laajaan tutkimustyöhön sosiaalipalvelujen ja niihin liittyvien terveyspalvelujen yksityistämisestä ja tilaaja-tuottajamallin kehityslinjoista Englannissa, Ruotsissa ja meillä.
Koskiaho on nähnyt, miten Suomen kunnissa ajetaan tilaaja-tuottajamallin kanssa karille kerta toisensa jälkeen. Hän vakuuttaa, että meillä voitaisiin välttyä monelta virheeltä, jos päättäjät malttaisivat selvittää, millaisia kokemuksia kilpailuttamisesta on muualla.
– Pitäisi ottaa oppia Englannista ja Ruotsista, joissa on jo 1990-luvun puolivälissä luovuttu blokkiostoista. Meillä taas sovellukset perustuvat juuri blokkiostoihin, Koskiaho sanoo.
Kirjansa alkulehdillä Koskiaho muistelee pääministeri Matti Vanhasen radiohaastattelua, jossa tämä totesi, että hallituksella ei ole yksityistämisohjelmaa.
Koskiahon mielestä yksityistämisohjelma pitäisi tehdä kiireellä, koska kerran julkisin toimin yksityistämiseen selvästi suunnataan.
Hyvinvointipalvelut syntyivät maahamme laajan yhteiskunnallisen keskustelun ja ohjelmien kautta. Samanlainen prosessi tarvitaan Koskiahon mukaan myös yksityistämiseen. Ennen kaikkea on vastattava kysymykseen, miksi yksityistetään.
– Salakähmäisyys pitää aukaista. Yksityistäminen ei voi olla vain julkisen vallan touhua. Myös kansalaisyhteiskunnan pitää tulla mukaan.
Koskiaho korostaa, että yksityistämisen tielle lähteminen vaatii koko yhteiskuntamallin muuttamista.
– Julkinen valta ei enää voi yksin päättää verorahojen käytöstä. Uudessa mallissa kansalaisyhteiskunta tulee mukaan suoraan, ilman poliittista edustustoa. Mutta tätä keskustelua meillä ei ole vielä käyty lainkaan.
Samantekevääkö,
kuka tuottaa
Monet kunnat sanovat, että on ihan sama, kuka palvelut tuottaa. Tämä ei Koskiahon mukaan pidä paikkaansa.
– Kun julkisesti tuotetuista palveluista siirrytään yksityiselle puolelle, peruskysymykset muuttuvat totaalisesti.
Esimerkkinä Koskiaho mainitsee palvelun jatkuvuuden, joka on varsinkin vanhuspalveluissa tärkeä asia. Kunnan omassa paikassa vanhus saa elää jatkuvasti turvallisesti. Mutta kun palveluja kilpailutetaan, tuottaja voi vaihtua kolmen neljän vuoden välein.
– Tässä on kyse ihmisten kodeista!
Kun kunta huolehtii vanhuspalveluista, moni asia on itsestään selvää. Palvelujen takana on tietty yhteiskuntamoraali, koska palvelut ovat poliittisen päätöksenteon ja budjetoinnin tulosta.
– Tilaaja-tuottajamallissa lähdetäänkin siitä, että raha on peruskysymys.
Raha ei kuitenkin Koskiahon mukaan ole palvelutuotannon ydinkysymys:
– Jos julkinen valta tuottaa jotakin, se on sosiaalipolitiikkaa. Muutenhan ihmiset voivat ostaa markkinoilta, mitä haluavat.
– Jos vanhusten asuminen ja kotipalvelut joutuvat kaupallisten firmojen käsiin, onko silloin kyse taloudesta vai ihmisten elämästä, Koskiaho kysyy.
Räätälöityä
yksityistä
Toinen peruskysymys, johon yksityistämisessä törmätään, koskee Koskiahon mukaan sitä, miten tilaaja-tuottajamallia käytetään. Esimerkkinä hän mainitsee blokkiostamisen ja ihmettelee, miten ihmisten asumisasioita voidaan ostaa blokeissa.
Tampereen yliopistossa uransa tehnyt Koskiaho tuntee parhaiten tilanteen juuri Tampereella. Hän varoittaa muita kuntia ottamasta mallia kotikaupungissaan harjoitetusta ostamisesta.
– Se ei ole enää tätä päivää. Tampereella ostaminen on ymmärretty tekniseksi suoritukseksi, jolloin siitä tulee liiketaloutta.
– Suomessa seurataan orjallisesti ulkomaisia malleja, tehdään perässä kaikki virheet, kun niistä pitäisi ottaa oppia. Blokkiostaminen on yksi suurimmista virheistä.
Englannissa ostot tehdään nyt yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa.
– Siellä ihmiselle tehdään räätälöidyt palvelut ja mietitään myös sitä, mikä henkilön tilanne on kymmenen vuoden päästä, Koskiaho kuvaa.
Hän kääntää näkökulmaa Suomeen, ja kysyy, mikä oikeus kunnalla on toimia markkinoilla ihmisten puolesta?
– Ei mikään, varsinkin kun ihmiset vielä maksavat näistä palveluista. Joka ikinen mummu maksaa palveluasumisesta täyden vuokran ja vielä palveluista erikseen. Silti toiset tekevät mummun puolesta päätökset. Tämä on älytöntä.
Raha
taustalla
Yksityistämisen taustalla on raha ja uskomus, että yksityinen olisi halvempaa. Taustalla on myös meillä ja muualla lännessä yhteiskuntakritiikki julkista valtaa kohtaan, jonka ei enää 1980-luvulla uskottu pystyvän vastaamaan sosiaali- ja terveyssektorin haasteisiin.
Koskiaho muistuttaa OECD:n raportista, jossa todettiin, että julkinen valta ei kestä väestön vanhenemista ja yhteiskunnan muutosta.
– Kaikki tämä yhdessä johti siihen, että markkina-ajattelu ujutettiin julkiseen hallintoon. Ensin jäykkää hallintoa purettiin vesi- ja kaasulaitoksista. Sitten vapautettiin rakennustoimintaa ja viimeisenä hyvinvointipalvelut.
Englannissa Margaret Thatcherin käynnistämä ja Labour-puolueen jatkama kehitys on johtanut siihen, että siellä yksityiset hallinnoivat jo lähes kaikkea sairaaloista ja kouluista alkaen. Julkisen hallinnon omistuksessa on enää kymmenesosa palveluista.
Monet hoitoalan suuryritykset ovat laajentuneet kansainvälisiksi toimijoiksi. Esimerkiksi brittiläinen sijaisperhetoimintaa Irlannissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa harjoittava kansainvälinen konserni FCA on jo rantautunut Suomeenkin. Koskiaho tietää, että Tampereen kanssa on käyty neuvotteluja.
Englannissa FCA kasvoi muutamassa vuodessa suurimmaksi lastenkoteja ja sijaiskotihoitoa järjestäväksi yritykseksi. Huostaanotettujen lasten sijaishoito on osoittautunut tuottoisaksi bisnekseksi.
– Haavoittuvimmat ja suurimman sosiaalisen riskin piirissä olevat on luovutettu kaupankäynnin kohteeksi. Sekö on sosiaalipolitiikkaa, Koskiaho ihmettelee.
Englannissa pienet vanhainkotipalveluja tarjoavat yritykset ovat jo kuolleet. Monitoimialakonsernit ovat ajaneet vanhat Tudor-vanhainkodit alas ja perustaneet suuria komplekseja tilalle. Niistä kunnat nyt ostavat vanhuksilleen hoitopaikkoja, joiden taso on vaatimaton.
Yläluokalle puolestaan on tarjolla korkeatasoisia luksuskoteja vanhuuden vuosiksi, kuten luokkayhteiskuntaan sopiikin. Koskiaho pelkää, että sama on suunta meilläkin.
Kansalais-
yhteiskunta
Koskiahon seuraava tutkimus koskee kansalaisyhteiskuntaa.
– Englannin malli vie siihen, että poliittinen järjestelmä kyseenalaistuu, koska ihmiset joutuvat itse ottamaan vastuuta palveluista. Tutkimuksessa tarkastelenkin palvelun käyttäjän oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuuta.
Englannissa kansalaisilta kysytään mielipidettä jo nyt kaikista uudistuksista. Suomessa tilanne on toinen.
– Englannissa valtuutetut eivät ole herroja vaan työmyyriä, jotka hoitavat ihmisten asioita ja kutsuvat kansalaisia koolle, kun puhutaan palveluiden ostamisesta.
Koskiaho uskoo, että tämä on Suomessakin se tie, mitä kautta edustuksellisuuteen perustuva poliittinen järjestelmämme uudistetaan.
– Mutta siinäkin on ongelmia: kuka kansalaisyhteiskunnassa puolustaa heikkoja?
uutiskirje 