Ihmisoikeusaktiivi syyttää ongelmista Kremlin tukemaa presidenttiä
Uutiset Venäjän Pohjois-Kaukasuksella sijaitsevasta Ingushiasta ovat jo pitkään kertoneet aseellisista yhteenotoista, pommi-iskuista ja sieppauksista.
Venäjän keskusvaltaa vastustavien pyssymiesten iskujen kohteena ovat olleet tasavallan turvallisuusviranomaiset, erityisesti miliisi ja turvallisuuspalvelu FSB.
Voimaviranomaisten vastaus on ollut kova eivätkä terrorismin vastaisissa operaatioissa myöskään siviilit ole säästyneet väkivallalta.
Jo vuosia kytenyt levottomuus sai uutta sytykettä sen jälkeen, kun paikallinen oppositiojohtaja ja Ingushetia.ru -nettisivuston omistaja Magomed Jevlojev surmattiin hämärissä oloissa elokuun lopussa.
Moskovassa asuva, menestyksekkäästi liike-elämään siirtynyt Jevlojev oli tuolloin matkalla kotitasavaltaansa samalla koneella Ingushian presidentin Murat Zjazikovin kanssa.
Ingushetia.ru -sivuston mukaan herrat olivat riitaantuneet koneessa, minkä seurauksena paikallinen miliisi pidätti Jevlojevin lentokentällä. Pidätyksen aikana syntyi laukaustenvaihto, jonka seurauksena Jevlojev sai luodin päähänsä.
Zjazikov käynnisti
väkivallan
Venäläisen ihmisoikeusjärjestö Memorialin Ingushian toimistossa työskentelevä Ousam Baisajev sanoo juuri presidentti Zjazikovin olevan tasavallan ongelmien perimmäinen syy.
– Ingushiassa on erittäin vahva protestimieliala häntä vastaan. Zjazikoviin ovat tyytymättömiä kaikki, Baisajev sanoo KU:lle.
Zjazikovin poliittisten saavutusten monumentteihin kuuluvat muun muassa äänestystulokset, joiden mukaan lähes sata prosenttia inguusheista kannatti Dmitri Medvedevin valintaa Venäjän presidentiksi viime kevään vaaleissa.
Baisajev muistuttaa, että väkivalta Ingushiassa on jatkunut vuodesta 2002 lähtien, jolloin Zjazikov nousi valtaan tuloksiltaan räikeästi peukaloiduissa vaaleissa.
Baisajev varoittaakin toistaiseksi paikallisena pysyneen protestin voivan kääntyä vielä Venäjän keskusvaltaa vastaan. Toisin kuin naapuritasavallan tshetsheenit, inguushit ovat olleet tähän saakka lojaaleja Venäjälle.
– Mutta Venäjän voimaviranomaisten toiminnan seurauksena toiveet irtipääsystä ovat voimistuneet. Kaikki tämä on Venäjän keskusvallan politiikan tulosta, ei aseellisen vastarintataistelijoiden tai islamistien.
Baisajevin mukaan Ingushian, Tshetshenian ja muiden Pohjois-Kaukasuksen tasavaltojen tilannetta ei voikaan erottaa toisistaan. Ongelma on, että aseellinen toiminta Venäjää vastaan on luisunut kokonaan ääri-islamistien käsiin.
– Varsinkin nuoret näkevät, kuinka kyynisesti länsi suhtautuu Venäjän politiikkaan Pohjois-Kaukasuksella. Siksi he ovat etsineet liittolaisia toisesta suunnasta, islamilaisesta maailmasta.
Baisajevin mukaan Ingushian maallisen opposition ongelma on sen heikkous ja poliittisen ohjelman puute. Ainoa yhdistävä tekijä on halu päästä eroon presidentti Murat Zjazikovista.
Ratkaisun avaimet
Kremlissä
Baisajev sanoo tasavallan tulevaisuuden riippuvan ennen muuta Venäjän toimista. Jos Moskova jatkaa tukeaan epäsuositulle Zjazikoville, inguushien protesti voi kanavoitua separatistisiksi vaatimuksiksi.
– Jos Venäjä puolestaan vaihtaa Zjazikovin ja lopettaa terrorismin vastaiset operaatiot, se ehkä riittää ja tilanne voi parantua.
Yhtenä ratkaisuna Ingushian ongelmiin on esitetty entisen presidentin Ruslan Aushevin paluuta valtaan. Baisajev uskoo, että mikäli Aushevin sallittaisiin asettua ehdolla, hän keräisi helposti 90 prosenttia inguushien äänistä.
– Mutta tärkeintä ei ole henkilö vaan se, että ihmiset saavat itse päättää.