Vaatiiko vasemmistoliittolaisuus ihmiseltä liikaa ja 16 muuta kysymystä puolueen tilasta ja tulevaisuudesta – Li Andersson vastaa

Vasemmistoliitto ei saa kannatustaan nousuun. Kesäkuun kuntavaalien tulos 7,9 prosenttia ja 508 valtuutettua oli puolueen kuntavaalihistorian heikoin.

Myös Ylen kuukausittaisten mielipidemittausten pitkä sarja kertoo kannatuksen lievästä laskusta, joka on nyt kuitenkin ehkä pysähtynyt. Oppositiossa vuonna 2018 vasemmistoliiton keskikannatus oli 8,9 prosenttia. Vaalivuonna 2019 se nousi 9,1:een, joka realisoitui 8,1 prosentin vaalitulokseksi.

Hallituksessa vasemmistoliiton keskikannatus Ylen mittauksissa putosi viime vuonna 7,8 prosenttiin, mutta tänä vuonna se on lokakuun mittaus mukaan luettuna ollut 8,35 prosenttia, joka on suurempi kuin eduskuntavaalien tulos 8,2 prosenttia.

Tavoitteet ovat olleet paljon korkeammalla, kymmenessä prosentissa. Kansan Uutiset kysyi puheenjohtaja Li Anderssonilta, missä vika, kun siitä on jääty kauas.

Eduskuntavaaleissa vasemmistoliiton tavoitteena oli kymmenen prosentin kannatus. Siitä jäätiin lähes kaksi prosenttiyksikköä. Kuntavaalit menivät huonosti. Mistä kannatuksen heikkeneminen kuntavaaleissa johtui?

– Suurin ongelma oli, että me emme saaneet mobilisoitua kannattajiamme ja liikkuvia äänestäjiä riittävästi. Kuntavaalien äänestysprosentti oli alhaisin sitten 1950-luvun, ja kotiin jääneiden joukossa oli sellaisia, jotka eduskuntavaaleissa olivat äänestäneet vasemmistoliittoa. Samoin demareita ja vihreitä. Ne äänestäjät, jotka olivat auttaneet nämä puolueet valtaan eduskuntavaaleissa, eivät nähneet nyt syytä käyttää ääntään.

– Me epäonnistuimme nostamaan sellaisia teemoja, jotka olisivat herättäneet ihmisissä äänestysintoa, että nyt on jotain voitettavaa tai puolustettavaa.

Tilastokeskuksen analyysin mukaan vasemmistoliitto hävisi kuntavaaleissa eniten vanhoilla teollisuuspaikkakunnilla, joissa perussuomalaiset voitti eniten. Miksi puolueen viesti ei uppoa siellä?

– Jos vertaa eduskuntavaaleihin tai edellisiin kuntavaaleihin, niissä puhuttiin paljon palveluista ja koulutuksesta, myös työmarkkinapolitiikasta. Nyt puhuttiin aika paljon maakuntaverosta, eli kysymyksenasettelu ei ollut sellainen, joka suosisi meitä. Oli aika vähän työhön, toimeentuloon tai palveluihin liittyviä kysymyksiä. Se varmasti vaikutti osaltaan.

– Sitten pitää muistaa, että jotta me voimme menestyä jollain paikkakunnalla, tarvitaan ne ihmiset, jotka pystyvät keräämään äänet paikallisesti. Minä en usko, että puhtaasti valtakunnallisella viestintätyöllä pystytään keräämään ääniä kenelle tahansa meidän listallamme ehdolla olevalle. Tarvitsemme vetovoimaisia ehdokkaita, jotka omalla äänellään keräävät niitä.

”Jotta me voimme menestyä jollain paikkakunnalla, tarvitaan ne ihmiset, jotka pystyvät keräämään äänet paikallisesti.”

– Kovasti peräänkuuluttaisin esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeen puolelta tulevia ja ehkä nuorempaa sukupolvea edustavia toimijoita ehdokkaaksi meidän listoillemme ja rakentamaan pitkäjänteistä ja ammattimaisesti viestivää poliittista kampanjaa itselleen. Viime vuosina vasemmistoliitollekin on ollut vaikeaa rekrytoida uusia näkyviä poliitikkoja siltä puolelta.

Vasemmistoliiton kannatus riippuu hyvin paljon muutamista näkyvistä poliitikoista. Kuinka tähän saataisiin muutos ja lisää näkyviä kasvoja?

– Pitää yhteistyössä meidän paikallistoimijoidemme kanssa pohtia koko ajan, että mistä saamme uusia osaavia tyyppejä listoillemme. Meidän pitää myös uskaltaa kysyä itse paljon laajemmin kuin on ehkä ollut tapana. Ei lähdetä ainakaan itse ajattelemaan, että olisi jotenkin poliittisempaa tai oudompaa olla meidän listalla kuin jonkun muun.

”Toimittajat kokevat, ettei sillä ole mitään uutisarvoa, että vasemmistoliitto haluaa vähentää köyhyyttä, ja se on se perusviesti, jota me kaikkein eniten haluaisimme itse toistaa.”

– Valtakunnallisesti pitää tuoda vahvemmin esille meidän linjauksiamme esimerkiksi työmarkkinapolitiikasta. Mutta oman kokemukseni mukaan kaikkein vaikeinta on saada mediassa näkyvyyttä vasemmistoliiton perusjutuille. Toimittajat kokevat, ettei sillä ole mitään uutisarvoa, että vasemmistoliitto haluaa vähentää köyhyyttä, ja se on se perusviesti, jota me kaikkein eniten haluaisimme itse toistaa.

Miten se sitten saataisiin näkymään?

– Pitää käyttää kaikki paikat, jotka saadaan. Ja tehdä ammattimaista viestintää.

– Minun mielestäni meillä on nyt enemmän puhuvia päitä julkisuudessa kuin silloin, kun aloitin puolueen puheenjohtajana. Vaatii aikaa, ennen kuin ihmisten tunnettavuus valtakunnallisessa mediassa kasvaa, mutta kun sitä saadaan, se pitää pystyä hyödyntämään. Pitää myös hyödyntää kaikki viestintäkanavat: telkkari, printtimedia, some.

”Viime vaaleissa on keskitytty tosi paljon siihen, että voimme kouluttaa ja tukea ehdokkaitamme ja paikallistoimijoitamme myös viestimään.”

– Viime vaaleissa on keskitytty tosi paljon siihen, että voimme kouluttaa ja tukea ehdokkaitamme ja paikallistoimijoitamme myös viestimään. Minun mielestäni vasemmistoliitolle on eduksi, mitä monipuolisemmilla viesteillä me olemme esillä. Että ihmiset omin sanoin omiin elämänkokemuksiin perustuen tuovat esille puolueen aatemaailmaa, eikä niin, että se tapahtuu yhden henkilön tai keskitetyn viestinnän kautta.

Miten vasemmistoliitto saisi paremmin näkyviin, että se tekee koko ajan työelämään liittyviä aloitteita?

– Pitäisi kyllä pystyä kokoamaan nykyistä laajemmin sellaista iskujoukkoa, joka ottaisi tehtäväkseen haastaa perussuomalaisia työntekijäammateissa. Itse olen hyvin huolissani siitä, miten perussuomalaiset pystyvät määrittelemään suomalaisen duunarin oman poliittisen projektinsa lähtökohdista käsin. Mitä enemmän sitä julkisuudessa pyöritetään, sitä enemmän pelkään varsinkin nuorten samaistuvan siihen rooliin, mitä he rakentavat.

– Kyllä me tarvitsisimme myös vasemmistolaisia ihmisiä, jotka sanovat julkisuudessa, että syön makkaraa, kuljen omalla autolla, mutta en silti vihaa maahanmuuttajia enkä ole sitä mieltä, että ympäristöä pitää tuhota. Sille viestille olisi kysyntää.

Vaatiiko vasemmistoliittolaisuus ihmiseltä liikaa? Monille se on poliittisen aatteen lisäksi osa elämäntapaa.

– Koko sydämestäni toivon, että ei vaadi. Minä ja monet puoluejohdossa olemme koettaneet viestiä sitä, että on monta tapaa olla vasemmistolainen ja me emme halua määritellä sitä niin kapeasti, että se koskisi ainoastaan tietyn ikäisiä, tiettyä sukupuolta olevia tai tietyllä tavalla arkeaan viettäviä ihmisiä. Kyse on yhteisistä arvoista ja tavoitteista.

– Meidän eduskuntaryhmämme on poikkeuksellisen monipuolinen, ja se osoittaa minusta, miten monta tapaa on olla vasemmistolainen. Siellä on Katja Hänninen, viiden lapsen äiti, joka nousi suoraan Prisman kassalta eduskuntaan. Siellä on Jari Myllykoski, jolla on tausta teollisuudessa, Veronika Honkasalo, jolla on tausta yliopistolla, Mai Kivelä, jolla on tausta ympäristöliikkeessä. Eduskuntaryhmä osoittaa hienosti vasemmistoliiton monipuolisuuden, mutta haasteena on, että monet poliittiset voimat haluavat määritellä vasemmistolaisuuden paljon kapeammaksi kuin me itse haluamme.

Onko politiikka Suomessa sukupuolittunutta? Jos on, miten vasemmistoliitto voi pysyä kaikkien puolueena?

– On, varsinkin jos katsoo vihreiden ja perussuomalaisten kannatusta. Vasemmistoliitto on edelleen aika tasainen puolue, ja kuntavaltuutetuissa on edelleen pieni miesenemmistö. Meidän osaltamme tilanne näyttää hyvältä, koska minun mielestäni pitää tavoitella sellaista tilannetta, jossa kannatuksen, aktiivien ja luottamushenkilöiden osalta olemme kaikkien sukupuolien puolue.

– Tässä ajassa vasemmistolaisen liikkeen, ja myös ay-liikkeen, iso haaste on siinä, että jos työehtojen, palkkauksen, julkisten palveluiden ja veropoliittisten kysymysten sijasta politiikka alkaa käsitellä juuri sitä, että kulkevatko ihmiset autolla ja syövätkö he makkaraa, niin meidän elintilamme tässä keskustelussa kapenee huomattavasti. Se ei ole meidän eikä myöskään ay-liikkeen intressien mukaista. Haasteena on, että yhteiskunnan rakenteista puhuminen ei ole yhtä samaistuttavaa kuin suoraan yksilölle puhuminen. Työelämän kysymysten kautta se onnistuu.

– Siksi on mielestäni tärkeää, että molemmissa on mieshahmoja, jotka omalla esimerkillään, äänellään ja poliittisella toiminnallaan ilmoittavat, että perussuomalaiset eivät puhu minun puolestani duunariäijänä.

”Timo Soini on tehnyt erittäin suuren karhunpalveluksen suomalaiselle duunarille, kun on tehnyt hänestä juntin, mitä hän ei ole tai ole koskaan ollut.”

– Timo Soini on tehnyt erittäin suuren karhunpalveluksen suomalaiselle duunarille, kun on tehnyt hänestä juntin, mitä hän ei ole tai ole koskaan ollut. Kun katsoo työväenliikkeen historiaa ja toimintaa, niin SKDL:ssä sivistys oli vuosikymmeniä jotain sellaista, jota duunari arvostaa. Vuosikymmenet vasemmistoliiton edeltäjien valtuutetut kunnissa tekivät hiljaista paikallistyötä, jonka ansiosta meillä on puolue nimeltä vasemmistoliitto. He ovat pitäneet sivistystä äärimmäisen suuressa arvossa eivätkä ole lainkaan sellaisia, jotka ovat syyllistyneet toisten ihmisten jatkuvaan haukkumiseen ja pilkkaamiseen. He ovat olleet asiallisia ihmisiä, jotka ovat halunneet tehdä arjesta paremman omissa kunnissaan.

– Tämä on iso kysymys koko vasemmistolaiselle liikkeelle, ettei päästetä perussuomalaisia kirjoittamaan historiaa uusiksi.

Miten mieshahmoja saataisiin paremmin esiin? Eihän puolue voi väkisin tehdä sellaisia.

– Haluan alleviivata, että tarve on olemassa ja he ovat erittäin tervetulleita. Me pystymme tukemaan niitä, jotka haluavat tulla ja tehdä. Meidän poliitikkokoulumme on ollut todella menestys, ja puoluetoimistolla on paremmat mahdollisuudet tukea ehdokkaita ja kampanjoiden rakentamista kuin aiemmin.

– Mutta perussuomalaisten luoman virheellisen duunarimieskuvan haastamiseksi tarvitaan niitä äijiä, jotka lähtevät liikkeelle. Minä en pysty tekemään sitä kenenkään puolesta. Minun tehtäväni on pitää esillä niitä teemoja uskottavalla tavalla, joiden tiedän yhdistävän vasemmistolaista liikettä. Mutta silloin kun puhutaan imagotaistelusta ja taistelusta siitä, kuka saa määritellä duunarin, tarvitsen muita mukaan työhön.

Mitä on moderni vasemmistolaisuus? Mikä siinä yhdistää näitä mieshahmoja, yrittäjiä, yliopistoväkeä ja ilmastoihmisiä?

– Minulle se liittyy sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoitteluun. Se on teema, joka yhdistää kaikkein eniten meidän toimijoitamme ja kytkeytyy siihen, mitä me ajamme työelämässä, veropolitiikassa ja myös ympäristön asettamissa reunaehdoissa. Minä en ole tavannut sellaista duunariäijää, joka olisi eri mieltä tästä asiasta, mutta ymmärrän, että jos politiikka menee sellaiseksi, että ihmisiä syyllistetään yksilöinä, vastareaktio voi olla aika voimakas.

Vasemmistoliiton nuorisokannatus on noin kahdeksan prosenttia, suunnilleen sama kuin puolueen. Miksi vasemmiston sanoma ei uppoa nuoriin yhtä hyvin kuin esimerkiksi vihreiden?

– Työ, toimeentulo ja sosiaalipolitiikka eivät välttämättä ole ykköskysymyksiä nuorimpien äänestäjien keskuudessa. Niissä korostuvat enemmän ilmastonmuutokseen ja ihmisoikeuksiin liittyvät asiat. Monille voi olla helpompaa lähestyä sellaista puoluetta, joka sanoo vain olevansa kunnianhimoisen ympäristöpolitiikan puolesta ja jossa monimutkaisemmat tulonjakoon liittyvät kysymykset eivät ole niin paljon esillä.

– Näen välttämättömänä, että vasemmistoliitolla on vahva ilmasto- ja ympäristöprofiili meidän perinteisten työhön ja toimeentuloon liittyvien kysymysten lisäksi. Ekologinen kriisi ei ole lähdössä mihinkään. Jos haluamme kasvaa myös tulevien äänestäjien ja uusien äänestäjäryhmien joukossa, meidän pitää pystyä osoittamaan seisovamme historian oikealla puolella ilmastonmuutoksen suhteen, mitä kaikki puolueet eivät suinkaan tee.

Eri puolilla Eurooppaa vasemmistopuolueiden kannatus on murroksessa. Se keskittyy enemmän suuriin kaupunkeihin, kannattajat ovat entistä koulutetumpia. Miten vasemmisto voisi tavoittaa suurten kaupunkien ulkopuolella asuvat ihmiset, joilla on vähän eri intressit ja huolenaiheet?

– Pitää suhtautua vakavasti niihin huolenaiheisiin, joita ihmisillä on, ja viimeiseen asti välttää sitä, että heille syntyy kuva ylimielisyydestä puolueiden suhteen. Pitää tunnistaa ihmisten huolet esimerkiksi lämmityskulujen noususta, kun puhutaan ilmastopolitiikasta, tai huolet palveluiden häviämisestä omalta paikkakunnalta.

– Seuraan aika tarkkaan sitä, mitä Ruotsin vasemmistopuolueessa tehdään. Siellä on hyvin vahva teollisuuspoliittinen keskustelu, jossa on otettu huomioon, mitä mahdollisuuksia vihreä teknologia tuo mukanaan teollisuudelle ja minkä tyyppistä politiikkaa tarvitaan, että valmistava teollisuus pärjää täällä ja pystyy tekemään vihreän siirtymän.

– Suomessa tätä ei ole oikein pystytty ilmaisemaan. Täällä ollaan ehkä vielä kiinni siinä vanhassa ajattelussa, että ilmastotoimet olisivat uhka teollisuudelle. Ei nähdä, että ilmastotoimet ovat välttämättömyys myös teollisuudelle, jotta teollisia työpaikkoja on jatkossakin Suomessa. Tässä meillä on puolueena aika iso aihe otettavaksi haltuun, ja vasemmistoliitolla voisi olla tässä keskustelussa oma ääni paljon vahvempana.

Puolueella on rajallinen määrä resursseja. Kuinka tästä kaikesta pystytään rakentamaan koherentti ohjelma?

– Pitää olla selkeä näkemys siitä, mitä pitää tehdä. Vasemmistoliitossa on kyllä mahdollista viestiä kaikille meidän keskeisille toimijoillemme, että nyt keskitytään tähän.

– On myös mahdollista pyrkiä vaikuttamaan siihen, mistä aiheista vaaleissa puhutaan.

– Hallituspolitiikka on haastavaa myös siksi, että meidän voimavaramme ovat huomattavan paljon enemmän kiinni päivänpolitiikassa ja hallituksen agendassa kuin oppositiossa ollessa. Toisaalta tämä on meille poikkeuksellisen tärkeä paikka pystyä osoittamaan, mikä meidän kädenjälkemme on, kun ollaan vastuussa ja vallassa.

Ruotsin vasemmistopuolueen kannatus on noussut hyvin voimakkaan oppositiopolitiikan kautta.

– Vanha poliittinen totuushan on se, että oppositiossa pystyy nostamaan omaa profiilia. Siellä voi tuoda esiin vain omia näkemyksiä ja toimia peilinä kaikelle, mitä hallitus ei onnistu tekemään.

– Minusta se on vaarallinen ajatusmalli, jos vasemmistopuolueissa aletaan ajatella, että meidän ensisijaisen positiomme pitää aina olla oppositiossa. Se, mikä erottaa Suomen ja Ruotsin, on, että Ruotsin vasemmistopuolue ei ole koskaan ollut hallitusvastuussa. Jos haluamme vasemmiston olevan vahva ja elinvoimainen vaihtoehto, joka voi kasvaa ulos siitä kannatuslokerosta, jossa me olemme kaikissa Pohjoismaissa, se edellyttää, että puolueilla on kykyä toimia myös hallitusvastuussa ja osoittaa äänestäjille, että saamme poliittisia tavoitteitamme läpi ollessamme vallassa.

– On varmaan monelle houkutteleva ajatus olla aina oppositiossa, mutta minusta se olisi strateginen virhe.

Vasemmistoliittoon lyödään helposti SDP:n apupuolueen leima, ja se korostuu hallitusvastuun aikana. Miten vasemmistoliitto profiloituu tässä tilanteessa?

– Tuomalla esiin omia linjauksiaan. Uskallan kyllä väittää, että vasemmistoliitosta on tullut enemmän työelämään liittyviä avauksia kuin demareista kuluneen vuoden aikana. Keskeisin tapa on tuoda esiin sitä, että me olemme itsenäinen poliittinen liike ja paljon aktiivisempia ja itse asiassa kunnianhimoisempia nimenomaan työmarkkinapoliittisissa kysymyksissä.

”Uskallan kyllä väittää, että vasemmistoliitosta on tullut enemmän työelämään liittyviä avauksia kuin demareista kuluneen vuoden aikana.”

– Esimerkiksi kaikki ulostulot luottamushenkilön aseman vahvistamiseksi laissa ovat tulleet vasemmistoliiton suunnalta, koko vääntö kiky-sopimuksesta tuli vasemmistoliitosta, ja ne harvat puheenvuorot, jotka ovat liittyneet syksyn työmarkkinakierrokseen, ovat tulleet vasemmistoliiton suunnalta.

– Meidän edustajamme ovat myös niitä harvoja eduskunnassa, jotka ovat sitä mieltä, että jos päättäjät keskustelevat hoiva-alan työvoimapulasta, niin eihän siinä voi jättää palkkoja ja työoloja huomiotta. Vaikka ne eivät ole sellaisia asioita, joista eduskunta päättää suoraan, julkisen sektorin resursseilla ylipäätään on väliä liittyen palkkaneuvotteluihin, ja myös ulkoistamiset ja ostopalveluiden käyttö liittyvät samojen ammattilaisten työehtoihin. Ne ovat poliittisia kysymyksiä.

Kesällä tutkija Antti Ronkainen herätteli keskustelua vasemmistopuolueiden yhdistämisestä. Mitkä ovat perimmäiset syyt pitää vasemmistoliitto ja SDP erillisinä puolueina?

– Ne ovat kaksi erillistä puoluetta, joilla on aatteellisia ja poliittisia linjaeroja. Äsken luettelin niitä työmarkkinapolitiikasta, mutta myös johtopäätökset työelämän murroksesta erottavat puolueet toisistaan, samoin koko meidän suhtautumisemme ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaan.

– Tässä on minusta virheellinen ajattelu, että 1+1 on 2. Se ei päde poliittisissa yhteyksissä.

– Meidän haasteemme on, että niin sanotun punavihreän blokin kokonaiskannatuksen pitää kasvaa. Silloin pitäisi katsoa jokaisen puolueen kohdalla, mistä suunnista sitä pystytään tekemään. Jos olisin demari, en katsoisi vasemmistoliiton suuntaan vaan jonnekin muualle. Mutta on tietenkin oleellista, että pystytään tekemään yhteistyötä ja löytämään yhteisiä nimittäjiä isoissa poliittisissa kysymyksissä.

Vasemmistoliiton vasemmalla puolella ei juuri ole kannatuspotentiaalia, joten mistä sitä voisi löytyä lisää?

– Meidän kannatuspotentiaalimme on nykytutkimusten mukaan 20 prosenttia. Niin suuri joukko voisi kuvitella äänestävänsä vasemmistoliittoa ja harkitsee meidän ja joidenkin muiden puolueiden välillä tai voi nukkua kokonaan vaaleissa.

– Minulle on aina ollut tärkeää pystyä todistamaan, että me olemme kunnianhimoisia sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden että ympäristöpolitiikan puolella. Ei tarvitse valita jompaa kumpaa, vaan voi luottaa, että me suhtaudumme vakavuudella molempiin.

– Aikaisempien tutkimusten perusteella ihmisillä ei ole aina ollut kovin suurta luottoa siihen, että me pystymme saamaan myös läpi niitä asioita, joista puhumme. Siksi on niin tärkeää uskaltaa kantaa hallitusvastuuta ja osoittaa, että me pystymme toimimaan luotettavana ja aikaansaavana puolueena eikä ainoastaan protestiäänenä.

Aiotko viedä vasemmistoliiton seuraaviin eduskuntavaaleihin?

– Minä en tiedä vielä.