Tämähän on silkkaa sosialismia. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on pillastunut hallituksen kehysriihestä, toki muuta oppositiopoliitikolta ei voi odottaa.
Orpo antoi Helsingin Sanomille haastattelun, jossa kuvasi hallituksen talouspolitiikkaa melkoisin sanoin. Orpon mukaan hallitus on viemässä Suomea sosialismin tielle.
Haastattelu ilmestyi sopivasti vappupäivänä, mikä lisäsi viestin leviämistä. Suurin riemu oli varmasti demarien varapuheenjohtaja Matias Mäkysen kotona ja taustajoukoissa, sillä Orpo luonnehti Mäkysen ja taloustieteilijä Mariana Mazzucaton olevan hallituksen talousajattelun takana.
Mazzucato on pitkään puhunut niin sanotun yrittäjähenkisen valtion puolesta. Hän on tutkimuksissaan osoittanut, että julkinen valta on riskinotollaan mahdollistanut monet innovaatiot. Esimerkiksi iPhone-puhelimien takana on mittava määrä julkiseen rahoitukseen pohjautuvia innovaatioita.
Demarit puolestaan herättelivät vähän aikaa sitten tiedotustilaisuudessa henkiin ajatusta yrittäjähenkisestä valtiosta. Samalla luonnollisesti nousi esiin Mazzucaton nimi.
Orpon pillastuminen on monella tapaa hyvä merkki. Ensinnäkin se osoittaa, että vasemmistolaiset ajatukset koetaan jälleen uhkaksi.
Pitkään uusliberalistinen hegemonia oli murtumaton ja vasemmisto tuntui sen edessä aseettomalta. Tästä vastuuta kantavat luonnollisesti myös kolmastieläisyyden hyväksyneet sosiaalidemokraattiset liikkeet.
Edes vuoden 2008 finanssikriisi ei saanut muutosta aikaan. Talouskuri oli päivän sana aina koronakriisiin asti. Vasta maailmanlaajuinen pandemia toi muutoksen talouspoliittiseen ajatteluun.
Saksaa myöten vaatimukset budjettitasapainosta heitettiin roskakoriin. Ja tämä muutos näyttää pelottavan Orpoa – ja monia suomalaisia pääkirjoitustoimittajia.
Mutta onko porvarilla syytä nukkua huonosti? Ei todellakaan. Maailma, eikä varsinkaan Suomi, ei ole siirtymässä sosialismiin.
Tähän mennessä porvari on voinut nauttia, kun keskuspankkikapitalismilla on nostettu omistusten ja pörssiosakkeiden arvoa. Eikä tuo omaisuuden karttuminen ole valunut alaspäin.
Yhdysvaltain presidentti Joe Bideniä vapaasti lainaten: rikkaimpien verotuksen keventäminen ei ole parantanut köyhimpien asemaa. Osin tämän vuoksi yhteiskunnallinen eriarvoistuminen on kasvanut länsimaissa.
Eriarvoistuminen puolestaan on johtanut ääriliikkeiden, kuten äärioikeiston, nousuun. Donald Trump on paras esimerkki siitä, mihin huono talouspolitiikka voi johtaa.
Siksi porvarien pitäisikin nukkua edelleen hyvin. Kun yhteiskunnissa pyritään vähentämään eriarvoisuutta, vähentää se myös yhteiskunnallisen polarisaation riskiä. Se taas vähentää riskiä sille, että ihmiset tulevat heinähankojen ja muiden astaloiden kanssa porvarien asuinseuduille.
Ja jos Petteri Orpo sattuisi lukemaan tätä: Yrittäjähenkinen valtio toimii jo nyt Suomessa. Ehkä paras esimerkki siitä löytyy Orpon asuinseudulta Turusta, missä rakennetaan valtavia risteilyaluksia. Niitä ei rakennettaisi ilman valtion isoa riskiä.
Kirjoittaja on KU:n päätoimittaja.