Aiemmin tässä kuussa internetissä levisi artikkeli, joka kertoi TikTok-alustalla toimivasta astrologista, joka antoi taivaankappaleiden liikkeiden perusteella sijoitusvinkkejä ja ennusti finanssimarkkinoita.
Asiaa kohdeltiin lähinnä vitsinä, mutta siinä piili totuuden siemen. Finanssimarkkinoiden toiminta on niin sattumanvaraista, että sen toiminnan ennustaminen tähdistä on yhtä hyödyllistä kuin sen ennustaminen sanomalehtien pörssikurssiosiosta.
Hetkellisestä laskua lukuun ottamatta pandemian alussa markkinat jatkavat yhä nousuaan, vaikka muu maailma kamppailee laman ja ennätysmäisen työttömyyden kanssa.
Todisteen tästä olemme saaneet kuluvalla viikolla, kun Reddit-sivuston wallstreetbets-kanavalla alettiin sijoittamaan joukolla pandemiasta kärsineen Gamestopin osakkeisiin. Osakkeiden hinta lähti nousukiitoon, vaikka yritys ei tosiasiassa tehnyt mitään, joka osakkeiden arvoa olisi voinut nostaa.
Gamestopin lisäksi myös esimerkiksi Nokian osakkeet ovat päätyneet piensijoittajien kiikariin, ja kolumnin kirjoittamisen aikaan osakekurssi jatkaa nousuaan.
Joukkosijoittaminen ei kuitenkaan ollut täysin sattumanvaraista. Wall Street hedge-rahasto Melvin Capital oli ilmoittanut alkavansa myydä Gamestopin osakkeita, koska ennusti niiden arvon laskevan.
Toimintaa kutsutaan ”shorttaamiseksi” tai lyhyeksi myynniksi. Rahasto myy arvopapereita, joita se ei omista vaan lainaa ne myyntihetkellä odottaen voivansa ostaa ne myöhemmin takaisin halvemmalla.
Mutta jos arvopaperin arvo nousee laskemisen sijaan, shorttaaja häviää. Redditissä toimivat piensijoittajat päättivät näpäyttää suursijoittajaa, ja aloittivat uhkapelin sitä vastaan. Peli kannatti, sillä Melvin Capital joutui aloittamaan shorttaamien osakkeidensa takaisin ostamisen, ja hävisi samalla rahaa miljardien dollarien edestä.
Huvittavinta on, että jotkut Wall Streetin sijoittajista ovat kokeneet reddit-käyttäjien toiminnan epäreiluksi. Kyseessä on kuitenkin vain roolien vaihto – yleensä osakemarkkinoiden peleistä hyötyvät rikkaimmat, joilla niitä varaa on pelata, tavallisten ihmisten kärsiessä.
Redditin piensijoittajat eivät ole vasemmistolaisia, mutta halu heikentää ylintä yhtä prosenttia on yhteinen. Gamestopin osakkeisiin sijoittaneet tuskin saavat siitä sievoisia summia, kun kupla ennemmin tai myöhemmin puhkeaa.
Tapahtumaketju on kuitenkin osoittanut, kuinka järjestäytymällä tavalliset ihmiset pystyvät asettamaan kapuloita suurpääoman rattaisiin.
Tapahtumien lomassa on ihmetelty etenkin sitä, kuinka osakemarkkinat voivat muuttua niin paljon, vaikka tosielämässä mitään muutosta ei ole tapahtunut.
Finanssimarkkinoiden irrallisuus todellisuudesta ei kuitenkaan ole mikään poikkeus. Osakemarkkinat ovat jatkaneet nousuaan vuodesta 2009 asti, vaikka tätä on vaikea kuvitella maailmantalouden tilanteessa, jossa reaalipalkat ovat junnanneet paikallaan vuosikymmeniä.
Lukuun ottamatta hetkellisestä laskua pandemian alussa markkinat jatkavat yhä nousuaan samalla, kun muu maailma kamppailee laman ja ennätysmäisen työttömyyden kanssa.
Osakemarkkinat eivät tuota mitään, eivät kuvaa talouden tilaa eivätkä ne hyödytä muuta kuin kaikkein rikkaimpia. Ne ovat absurdi ja hyödytön peli, joka olisi korkea aika puhaltaa poikki.
Kirjoittaja on taloustieteen ja politiikan tutkimuksen opiskelija, joka ei omista osakkeita.