Lähes neljännesvuosisadan yli 800 mustaa amerikkalaisperhettä seurannut tutkimusryhmä on havainnut, että rasistisen kohtelun kohteena oleminen vanhentaa ihmisen luonnollista nopeammin.
Tutkimuksessa verrattiin ihmisen kronologista ikää ja ikää solutasolla. Nuorten havaittiin olevan solutasolla vanhempia kuin heidän kronologinen ikänsä antaisi odottaa. Rotusyrjintä suurelta osin selittää eron.
Tutkimus paljasti, että rotusyrjintää lapsina ja teini-ikäisinä kokeneilla on parikymppisinä merkittävästi enemmän masennusta kuin niillä, joilta tämä kokemus puuttui. Masennus puolestaan kiihdytti vanhenemista solutasolla. Jatkuvan ja läpi koko elämän kasautuvan rasismista johtuvan stressin kokeminen kirjaimellisesti kuluttaa ruumista.
Mustien kohdalla koronapandemiaa on kutsuttu myös stressipandemiaksi, sillä mustat väestöt kärsivät siitä suhteettoman paljon köyhyyden, työttömyyden ja terveydenhoidon puutteen vuoksi.