Kainuun Vasemmisto esittää maakuntaan ympäristöä säästävää ja työllistävää biopolttoaineohjelmaa.
Ohjelmaan kuuluisi erityisesti raskaan liikenteen muuttaminen biopolttoainekäyttöiseksi, tuotannon ja jakelupisteiden perustaminen sekä alan tutkimuksen ja koulutuksen edistäminen Kainuussa.
Valtio on jo myöntämässä tukea raskaan liikenteen ajoneuvojen muuntamiseen käyttämään biokaasua tai polttoaineita, joissa bio-osuutta lisätään. Myös henkilöautoille konversiotukea on myönnetty.
Polttoainekäyttöön raaka-aineeksi sopivan metaanin tuotanto voitaisiin Suomessa kymmenkertaistaa hyödyntämällä maatalousjätteet. Myös yhdyskunta- ja metsätalousjätteet voitaisiin polttamisen sijaan hyödyntää liikennepolttoaineina.
Hajautettu biopolttoainetuotanto olisi ympäristöystävällistä, paikallisesti työllistävää ja hyväksi huoltovarmuudelle. Kainuussa siihen olisi erityisen hyvät mahdollisuudet täällä jo olevan kehitystyön. ST1:n Kajaanin koetehtaan ansiosta.
Jouko Korhonen jatkaa Kainuun Vasemmiston johdossa
Sotkamolainen alueluottamusmies Jouko Korhonen jatkaa Kainuun Vasemmiston puheenjohtajan tehtävässä vuonna 2021. Korhonen on toiminut piirijärjestön puheenjohtajana vuodesta 2013 alkaen. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Päivi Fonselius Kajaanista. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Markus Karjalainen Kajaanista. Piirijärjestö teki valinnat syyskokouksessaan, joka järjestettiin etäyhteydellä Kainuun koronatilanteen takia.
Piirihallituksen jäseniksi vuodelle 2021 valittiin Marja Haapamäki Ristijärveltä, Jussi Holopainen Kajaanista, Juha Kortelainen Hyrynsalmelta, Noora Kyllönen Kajaanista, Taina Matero Suomussalmelta, Anja Peura Puolangalta, Jari-Pekka Pyykkönen Paltamosta, Aki Räisänen Kajaanista, Kirsi Virtanen Kuhmosta ja Pertti Väyrynen Vaalasta.
Varajäseniksi valittiin Antero Kyllönen Kajaanista, Leena Manner Suomussalmelta, Raili Myllylä Kajaanista ja Päivi Soldatkin Paltamosta.