Amerikkalaisen elokuvan sivuaskel tuotti enimmäkseen kehnoja tekeleitä
Siihen aikaan, kun Pietari oli Leningrad, ei amerikkalaisilla filmimaakareilla ollut sinne asiaa paukuttelemaan leikkipyssyjään. Suomi, varsinkin Helsingin Senaatintori ja sitä ympäröivät korttelit sekä Suomenlinna saivat kylmän sodan aikana muuttua vara-Neuvostoliitoksi monissa amerikkalaisissa jännityselokuvissa.
Helsinki Leningradina tai Moskovana -buumi yltyi 1980-luvulla sellaisiin mittoihin, että suomalaiset alkoivat paheksua moista menoa.
Aikaa tuon ajan osin Suomessa kuvatuista elokuvista on kestänyt vain Warren Beattyn historiallinen draama Punaiset (1981), joka kertoo amerikkalaisen vallankumousmiehen John Reedin vaiheista lokakuun vallankumouksessa.
Beattyn esittämä Reed puhuu venäläisille työläisille VR:n Pasilan konepajalla, kansa kuohuu Senaatintorilla, Säätytalon portaissa juostaan kuin Talvipalatsin valtauksessa ja Presidentinlinnan portti esittää Kominternin päämajan edustaa.
Outi Heiskasen hykerryttävä kirja Tehtävä Suomessa – Kotimaamme ulkomaisissa elokuvissa (Teos 2008) kertoo Suomessa kuvattujen elokuvien kuvauspaikat ja etenkin huikeat tarinat kuvauksissa tapahtuneista sattumuksista.
Neuvostoliitto paheksui Suomen käyttämistä neuvostovastaisen propagandan areenana ja amerikkalaiset ohjaajat ja tähdet oudoksuivat kummallisen maan kummia tapoja, mutta rahaa tuotannot jättivät Helsinkiin ja helsinkiläisille kahmalokaupalla, sillä avustajillekin maksettiin kelpo palkkioita värjöttelystä pakkasessa.
Jäätyneen maan
neuvosto-Sampo
Villeimmän kohtalon koki kuitenkin suomalais-neuvostoliittolainen yhteistyöelokuva Sampo (1959) ennen kuin amerikkalaiset löysivät Suomen.
Kalevalaa vapaasti luokkataisteluhengessä tulkinnut elokuva maksoi yhtä paljon kuin 70 normaalihintaista suomalaista elokuvaa.
Kyisen pellon kyntämisessä tarvittavat käärmeet esimerkiksi lennätettiin parin minuutin kohtausta varten Suomeen Vietnamista.
Sampo levitettiin tuhansina kopioina Neuvostoliittoon ja Kiinaan.
Mutta se päätyi myös Yhdysvaltojen markkinoille. Ei tosin Sampona, vaan halpiselokuvien kuningas Roger Corman leikkasi sen uusiksi ja lisäsi lopputulokseen maisemakuvia omasta Terror-elokuvastaan. Syntyi englanniksi dubattu tieteiskauhuelokuva The Day The Earth Froze, siis Päivä jona maa jäätyi.
Alkuperäisen Sammon kaikki näyttelijät olivat Väinämöistä lukuunottamatta venäläisiä. Roger Cormanin käsissä elokuvan ohjaajaksi merkittiin Gregg Sebelious.
Yhdessä sivuroolissa nähtiin Palvo Nurme. Lemminkäistä esittänyt Andris Oshin muuttui ”suomalais-sveitsiläiseksi hiihtohissin hoitaja” Jon Powersiksi ja niin edelleen.
Joutoväkeä
ei riittänyt
Amerikkalaiset löysivät Suomen, kun David Leanin spektaakkelia Tohtori Zhivago kuvattiin Joensuussa ja sen ympäristössä keväällä 1965.
Kuvaukset työllistivät kymmeniä suomalaisia, sillä niitä varten kaivettiin 18 kilometriä juoksuhautoja ja rakennettiin yhdeksän kilometriä rautatietä, siperialaisasumuksia, puhelinlinjoja ja piikkilankaesteitä. Koululaisia palkattiin nälkäisiksi siperialaislapsiksi ja joensuulaiset miehet antoivat tukan ja parran rehottaa, koska heitä tarvittiin kuoleviksi partisaaneiksi. Päiväpalkka oli sata markkaa.
Tohtori Zhivagon uskottiin ja toivottiin tuovan Suomelle kansainvälistä mainetta, mutta ohjaaja David Lean valitti, ettei Suomessa voi tehdä elokuvaa. Maisemat ovat kyllä hienot, mutta maa on pöyristyttävän kallis, koska täällä ei ole statisteiksi tarvittavaa joutoväkeä.
Huston ja Siegel
ohjasivat Suomessa
Suomi sai poikkeuksellisesti olla Suomi ja Helsinki Helsinki Ken Russellin vuoden 1967 agenttiseikkailussa Miljardin dollarin aivot.
James Bond -tuottajien Harry Palmer -sarjaan kuuluvassa elokuvassa pääkonna Leo Newbigenin koti tosin sijaitsee Espoossa. Kyseessä on Gallen-Kallelan museo, jonka rannassa avantoa pidettiin auki viikon päivät, jotta Michael Cainen esittämä Harry Palmer voisi pujahtaa siihen saunasta.
Kun filmiryhmä viimein pääsi paikalle kohtaus peruuntui, koska Caine ei halunnut esiintyä yläruumis paljaana pakkassäässä.
1970-luvulla amerikkalaistuotannot toivat kaksi ehdotonta huippuohjaajaa Helsinkiin tekemään uransa ehkä huonoimmat elokuvat. Maltan haukan ohjannut John Huston teki sekavaa vakoiluelokuvaa Kremlin kirje ja muun muassa Likaisesta Harrysta muistettava Don Siegel Puhelimen.
Kremlin kirje (1970) toi itäistä eksotiikkaa Helsingin katukuvaan. Katajanokan katukuvaan ilmestyivät kyrillisin kirjaimin kirjoitetut kyltit ja julisteet. Silloisen Seutulan lentoaseman katolle nousi teksti ”Mockba” sirppi ja vasara -tunnuksin. Suomenlinnaan lavastettiin moskovalainen tori.
Kremlin kirjeen aikaan Suomi oli amerikkalaisin silmin eksoottinen ja sosialistinen maa. Kuvausryhmä kyseli paikallisilta kansanmiliisin suhtautumisesta ulkomaalaisten vapaaseen liikkumiseen kaduilla sekä ulkonaliikkumiskiellon alkamisen ajankohdasta iltaisin.
Leninin pää
oli liikaa
Elokuva synnytti myös kunnallispoliittisen kärhämän. Kiinteistölautakunta oli antanut luvan pystyttää lasikuidusta valmistetun Leninin pään Uspenskin katedraalin vierelle, mutta kaupunginhallitus kielsi sen viime hetkellä, koska Neuvostoliitossa oli paheksuttu koko elokuvahanketta.
Ohjaaja John Huston oli maailmanmies ja monista amerikkalaisista filmimiehistä poiketen hän suostui puhumaan lehdistöllekin. Hän kehui juoneensa Suomessa elämänsä kuivimman martinin, Poron kyynel -cocktailin (3 cl vodkaa, 1 cl punaista vermuttia) sekä kuvaili saunomista: Ensin istutaan 120-asteisessa löylyssä, ”sitten lumihankeen, eikä kylmä tunnu kylmältä eikä kuuma polta.”
Izvestija: Kansojen
ystävyyttä vastaan
Puhelimen kuvauksien aikana vuonna 1977 Neuvostoliitto protestoi jo varsin näkyvästi, vaikka jännäri oli hyvinkin liennytyshenkinen. Sen sankari oli KGB:n ”paras mies”, majuri Borzov (Charles Bronson), jonka tehtävänä oli ei enempää eikä vähempää kuin estää kolmas maailmansota.
”Tämän Puhelimen langat johtavat tunnettuihin lännen tiedustelupalveluihin, jotka käyttävät kaikkein likaisimpia menetelmiä Neuvostoliiton vastaisessa toiminnassa ja jotka toimivat kansainvälisen jännityksen liennytystä sekä kansojen ystävyyttä ja yhteisymmärrystä vastaan”, näki neuvostohallituksen äänenkannattaja Izvestija.
Protesti tehosi sen verran, että Suomen viranomaiset sallivat punalippujen vetämisen pikaisesti salkoon vain Suomenlinnassa, mutta ei Helsingin keskustassa kuvausten aikana.
Puhelimesta ei kannata muistaa muuta kuin se, että elokuva oli Ansa Ikosen viimeinen esiintyminen valkokankaalla. Hän vilahtaa roiston äidin roolissa.
Ilaskivi närkästyi
neuvostovastaisuudesta
Kylmän sodan aikana Helsingillä oli suurempaa roolia vielä Gorkin puistossa (1983) sekä Valkeat yöt -elokuvassa (1985).
Gorkin puistossa Helsingistä lavastettiin Moskovaa. Kansallismuseon torniin nostettiin punainen tähti ja se sai esittää Kremliä. Itä-Pasilan betonikolossit kävivät sellaisenaan Moskovan esikaupungista. Gorkin puiston virkaa hoiti Kaisaniemi, jonka yleiskuvaa väritti Unioninkadulla seinään kiinnitetty jättiläismäinen Lenin-juliste.
Elokuvan kuvausten aikana suomalaistenkin suhtautuminen amerikkalaisiin filmiryhmiin muuttui penseäksi. Kokoomuslainen Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskivi sanoi, ettei halua täällä tehtävän elokuvia, joissa pahoinpidellään itäistä naapuria.
Helsingin kiinteistölautakunta ei myöntänytkään kuvauslupaa seuraavalle filmihankkeelle, jonka oli määrä kertoa Andrei Saharovista.
Salakuvaa
Leningradista
Viimeinen kylmän sodan kauden osittain Helsingissä kuvattu suurtuotanto oli neuvostosuhteiden kannalta äärimmäisen arkaluontoinen. Valkeiden öiden pääosaa esitti Neuvostoliitosta loikannut tanssija Mihail Baryšnikov, joka esitti elokuvassakin loikkaria.
Silti Valkeat yöt oli ensimmäisiä amerikkalaisia elokuvia, joissa nähtiin aitoa Leningradia. Ohjaaja Taylor Hackford keksi lähettää suomalaisen dokumenttiryhmän ottamaan ulkokuvia kaupungista. Helsingin tutuissa venäläismaisemissa kuvatut otokset liitettiin sitten aitoihin leningradilaiskuviin.
Porin Reposaaresta puolestaan lavastettiin siperialainen kaupunki. Mutkitta tämä ei onnistunut, vaan elokuvan tuottajan piti lähestyä paikallisia diplomaattisesti, koska enemmistö reposaarelaisista oli kommunisteja. Nykyrahassa 7,5 euron tuntipalkka ja ilmaiset ateriat avustajille viimeistään mursivat jään.
Valmis elokuva tuomittiin suomalaislehdistössä laidasta laitaan antikommunistiseksi ja reaganistiseksi.
James Bond
Lapissa
Viimeinen Suomessa filmattu kylmän sodan elokuva toi maahan tulevan James Bondin, Pierce Brosnanin. Frederick Forsythen romaaniin pohjautuvaa Neljättä sopimusta (1987) kuvattiin Helsingin sijasta Lapissa.
Kemissä kaupunginhallitus joutui äänestämään kuvausluvasta, koska SKP:n vähemmistöläiset halusivat estää neuvostovastaisen elokuvan filmaamisen.
Outi Heiskasen kirja on omistettu Åke Lindmanille eikä syyttä. Lindman toimi useimmissa tässä mainittujen elokuvien sekä monien toteutumatta jääneiden hankkeiden yhteysmiehenä, ja esiintyi itsekin pikkurooleissa.