Noin 25 vuotta sitten yhä useamman kodin multimediatietokoneeseen liitettiin modeemi ja asennettiin internetin yhteysohjelma sekä Netscape-selain. Se oli portti uusiin maailmoihin. Kun yhteys lankapuhelinverkon kautta viimein oli syntynyt, ihan ensimmäiseksi oli mentävä Yhdysvaltain Valkoisen talon kotisivuille. Vain parin minuutin lataamisen jälkeen pääsi kuuntelemaan presidentti Bill Clintonin Socks-kissan naukaisun.
Internetin world wide web oli syntynyt ja helppo käyttää. Se oli täynnä lupauksia. Vaihtoehtoinen nimi oli tiedon valtatie. Kaikki maailman tieto tulisi demokraattisesti kaikkien ulottuville.
Yhteydenpito ihmisten kesken mullistui, kun tuli sähköposti ja uutisryhmiksi kutsutut eri alojen keskusteluareenat. Jos jokin askarrutti mieltä Tuupovaarassa, vastauksen saattoi saada Washingtonista parissa minuutissa.
Toinen keskustelualusta olivat sähköpostilistat. Kun sellaisen tilasi, vaikka Vasurin vasemmistokeskustelua varten, sai omaan sähköpostiinsa kaikki Vasuriin lähetetyt viestit. Samanmieliset keskustelivat toistensa kanssa.
Oliko se kuplautumista? Ei oikeastaan. Listoilla kehiteltiin oman porukan ideoita, ei kytätty toisia.
Puoluelehdistön viimeinen vanhan ajan poliittinen kolumnisti, Demarin Aimo Kairamo kutsui Ylen parempaa ajankohtaisohjelmaa Ajankohtaista kakkosta kepun sontaluukuksi.
Suomessa todellisen sontaluukun portit avautuivat vasta vuonna 2008, kun neljä vuotta aiemmin keksitystä Facebookista tuli suomenkielinen versio. Alkoi sosiaalisen median, somen, aikakausi. Kolme vuotta myöhemmin myös Twitter alkoi yleistyä.
Some tekee hyvästä kanssakäymisestä ja yhteydenpidosta entistäkin helpompaa. Vaihdetaan ideoita ja kokemuksia, jaetaan yhteisiä hetkiä ja muistoja.
Etenkin Twitterissä erilaisia ihmisiä seuraamalla näkee halutessaan oman kuplan ulkopuolelle ja oppii ymmärtämään, että minä en ole aina oikeassa ja muut väärässä.
On kuitenkin se toinen puoli, jonka vuoksi sosiaalinen media on epäsosiaalinen media. Se on ollut kasvualusta vihaliikkeille ja myrkynkylvölle, salaliittoteorioille ja uusille demokratiaa horjuttaville poliittisille liikkeille.
Amnesty tiedotti tiistaina, että naisten kohtaama jatkuva uhkailu ja häirintä sosiaalisessa mediassa ovat keinoja hiljentää ja estää naisia osallistumasta julkiseen keskusteluun. Suhteettoman suuri osa häirinnästä kohdistuu rodullistettuihin naisiin, uskonnollisiin vähemmistöihin sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.
Toisaalta juuri some on nostanut esiin joukon rohkeita kansalaisjournalisteja, joita ilman tietomme näistä ilmiöistä olisivat huonommat. Perinteinen media ei ole syventynyt riittävästi väkivaltaa harjoittavaan äärioikeistoon eikä sen kytköksiin yhteen eduskuntapuolueeseen. Niitä purkavat Twitter-salapoliisit, usein palkkanaan paskamyrskyt ja uhkailu.
Tässä voisi mainita useita nimiä, mutta Kansan Uutisten taholta tuleva arvostus voisi olla leimaavaa ja kääntyä heitä vastaan.
Olennaista on, että merkittävää tutkivaa journalismia tehdään toimitusten lisäksi niiden ulkopuolella. Myös nämä sananvapauden sankarit olisi hyvä huomata ja palkita pyyteettömästä talkootyöstä.
Politiikan toimittaja