Vuonna 2008 kesäolympialaiset pidettiin Kiinassa. Olin Helsingin kaupunginorkesterin johtokunnan jäsen, kun orkesteri oli ilmoitusasiana lähettämässä edustustonsa viemään kulttuuriohjelmaa kisojen yhteyteen.
Kiina oli jo tuolloin tunnettu rajuista ihmisoikeusrikkomuksistaan, joten mielestäni oli outoa osallistua tällaisiin olympialaisiin.
Olympiakomiteaan en voinut vaikuttaa, mutta orkesteriin yritin. Ehdotin, että olympialaisreissu jätettäisiin väliin ihmisoikeustilanteen vuoksi, mutta turhaan. Sain kuulla, että kysymys ei ole politiikasta vaan urheilusta ja että on turha nostaa Kiinaa erityisasemaan. Jotkut ihmisoikeuksia arvostavat työntekijät tulivat kuitenkin kiittämään jälkikäteen.
Kirjoitin asiasta lehteenkin, ja asia vähäteltiin kuoliaaksi. Tyypilliset kommentit olivat tällaisia: ”No entäs Venäjä? Pitäisikö Sotšin talviolympialaisiakin boikotoida?”
Kyllä pitäisi.
Myös Venäjän ihmisoikeustilanne on kamala, eikä urheilua tai taidetta voi erottaa politiikasta. Kiinan ja Venäjän epädemokraattiset hallitukset saavat kansainvälistä positiivista huomiota, jolla he voivat vahvistaa asemaansa ja sitten kurittaa entistä kovempaa vähemmistöjä.
Miksi en sitten vaatinut, että Sotšin olympialaisia tai Venäjän 2018 jalkapallon MM-kisoja pitää boikotoida?
Kyllä vaadin, ja niin vaativat monet muutkin.
Rintamaan liittyivät kaikki ne, jotka olivat Kiinan olympialaisten yhteydessä huolissaan Venäjän ihmisoikeustilanteesta! Ei, vaan eivät liittyneetkään. Mutta eivät he olleet hiljaakaan.
He sanoivat. ”No entäs Israel? Miksi te ette vastusta Israelin Euroviisuja?”
Kyllä vastustimme.
Israel järjesti viisut etnisesti puhdistetun palestiinalaiskylän päälle rakennetussa messukeskuksessa. Viisujen otsikko oli ”Uskalla unelmoida”.
Kirjoitin tähänkin lehteen vaatien Suomea boikotoimaan näitä apartheid-viisuja, ja kommenteissa sain kuulla yllättävän vaatimuksen.
”No entäs Kiina? Maahan luisuu täyteen totalitarismiin! Miksi te ette vaadi Kiinaa tilille?”
Kyllä vaadimme.
Olemme jo toistakymmentä vuotta saaneet lukea, miten Luoteis-Kiinassa asuvia uiguureita syrjitään. Se, mikä alkoi arjen rasismina, on hyvää vauhtia kehittymässä kulttuuriseksi kansanmurhaksi.
Uiguureita valvotaan, vainotaan ja vangitaan.
Uiguurien kohtelu Kiinassa on kenties aikamme suurin ihmisoikeusrikos. Miljoonia vähemmistöön kuuluvia pidetään keskitysleireillä ja orjatöissä.
Valtio tuhoaa hautausmaita ja moskeijoita, kieltää lapsia harjoittamasta uskontoaan, siirtää kouluopetuksen uiguurin kielestä mandariiniin, vangitsee tutkijoita, estää vanhempia antamasta lapsilleen tiettyjä nimiä, kieltää perinteisiä asuja ja pakkosteriloi naisia.
Yli miljoona uiguuria on viety vankileireille, joissa heitä kidutetaan ja aivopestään ja heidän elimiään saatetaan viedä myytäväksi. Kansainvälinen yhteisö on vasta nyt heräämässä näiden keskitysleirien hirveyteen.
Pelkään, että tämänkin kolumnin kommentit täyttyvät tekstiä lukemattomien ihmisten ”Mutta entäs joku muu maa?” -heitoista.
Toivon kuitenkin, että kaikki ryhtyvät yhdessä vaatimaan ihmisoikeuksia Kiinaan, Venäjälle, Palestiinaan, Israeliin, Yhdysvaltoihin, Turkkiin, Saamenmaalle ja kaikkialle muualle, mistä niitä puuttuu.
Seuraavat talviolympialaiset pidetään Beijingissä vuonna 2022.
Kirjoittaja on kirjailija, pelisuunnittelija ja yrittäjä.