Superrikkaat juhlivat, mutta merkittävä osa ihmiskuntaa elää äärimmäisessä köyhyydessä. Vääryys ei kuitenkaan piile siinä, että joillain on asiat hyvin.
Rikkaat saavat juhlansa murto-osalla omaisuutensa arvosta. Loput rahoista makaavat kasvamassa korkoa korolle. Esimerkiksi Tukholman pörssiin sijoitettu pääoma on sadassa vuodessa 850-kertaistunut reaaliarvoltaan. Rikkaiden omaisuus palvelee enimmäkseen sitä tarkoitusta, että he rikastuvat yhä enemmän.
Rikkauden moraalinen paheksunta ei tavoita yhteiskunnallisen muutostarpeen perussyytä, mutta tarjoaa Henna Virkkuselle ja hänen kaltaisilleen perusteet leimata SDP ja Vasemmistoliitto katkerien ihmisten puolueiksi. Oiva Lohtanderin lihava teollisuuskapitalisti vuoden 2007 vaalikampanjassa herätti huomiota, mutta ei osunut asian ytimeen. Ydin on se, että suurin osa rikkaiden pääomasta ei hyödytä ketään, koska se ei lisää kenenkään hyvinvointia. Pääoman ”luokkaetu” ei siis tarkoita rikkaiden pyrkimystä yhä suurempaan ylellisyyteen.
Suurin osa rikkaiden pääomasta ei hyödytä ketään.
Toisaalta kohtuullinen varallisuus lisää hyvinvointia, koska se mahdollistaa elintason maltillisen kasvattamisen ja tulevaisuuden turvan itselle ja läheisille. Maailman väestön köyhempi puolisko omistaa vain yhden prosentin maailman varallisuudesta. Erityisesti tälle ryhmälle varallisuuden uusjako merkitsisi hyppyä aivan uusien mahdollisuuksien maailmaan.
Pääoman valta tarkoittaa monia asioita. Suuryhtiöillä on vaikutusvaltaa suhteessa valtioon. Toisaalta pääoma päättää siitä, millaiseen tuotantoon investoinnit suuntautuvat. Pääoma hakee suurinta voittoa, vaikka se syntyisi ihmisten toissijaisten toiveiden täyttämisestä. Sama toive voidaan usein toteuttaa monella tavalla ja pääoma valitsee aina kustannuksiltaan edullisimman, vaikka työprosessista tulisi ikävämpi.
Pääoman kasvupyrkimys merkitsee myös sitä, että yhä useammat ihmisten välisistä suhteista muuttuvat kaupankäynniksi. Tämä ei ole automaattisesti huono asia, koska ainakin vuorovaikutuksen pelisäännöt selkenevät, mutta voi olla että paljon tärkeää katoaa, ehkä jopa koko yhteiskunnan perusta.
Varallisuuden uusjako ei riitä emansipatorisen poliittisen ohjelman perustaksi, koska se ei kumoa pääoman valtaa. Talous pyrkii keskittymään suuriksi yksiköiksi, joita johtavat ammattijohtajat. Mitä hajautuneempi suuryrityksen omistus on, sen pienempi omistajajoukko käyttää todellista valtaa. Toisaalta varallisuuden tasaisempi jakautuminen vähentäisi ongelmia, jotka liittyvät pääoman yksityiseen omistukseen. Varallisuus esimerkiksi mahdollistaa huonoimmista töistä kieltäytymisen.
Investointien virtaaminen yli rajojen voi tehostaa tuotantoa ja jakaa varallisuutta globaalisti. Menetettyä teollista työpaikkaa vastaan suomalaisetkin ovat saaneet moninkertaisen määrän halpoja kulutustavaroita. On kamppailtava varallisuuden uusjaon puolesta globaalissa Etelässä, mutta tätä kamppailua ei voi käydä kansallisen edun nimissä.
Kirjoittaja on Vasemmistofoorumin tutkimusjohtaja.