Suomalaista vasemmistoa on perinteisesti luonnehtinut niin kyky kuin pyrkimys ottaa taloudellista vastuuta. Vastuullisen talouspolitiikan edellytykset muuttuivat melko perusteellisesti EU-jäsenyyden, varsinkin rahaliiton, myötä.
Työmarkkinajärjestelmämme olisi vaatinut muutoksia rahaliittoon liittymisen yhteydessä, mutta ne jäivät tekemättä. Keskeiset poliittiset toimijat ehkä halusivat välttää neuvottelujärjestelmän muutoksia koskevan keskustelun siinä pelossa, että tämä nostattaisi epäilyjä rahaliittoon liittymisen mielekkyydestä. On ironista, että rahaliiton ulkopuolelle jäänyt Ruotsi sopeutti tuolloin työmarkkinajärjestelmäänsä, mutta Suomi ei.
Suomalainen talouspoliittinen keskustelu keskittyy minusta liikaa kestävyysvajeeseen ja työllisyystavoitteisiin. Tästä ei kuitenkaan seuraa, ettei julkisen talouden tilalla ja työllisyydellä ole mitään väliä.
Päinvastoin, suomalaisen vasemmiston historiallinen saavutus, hyvinvointivaltio, edellyttää jatkossakin korkeaa työllisyyttä ja vastuullista talouspolitiikkaa.
Pidemmän aikavälin talous- ja työmarkkinapoliittisen keskustelun ongelmia on, että sitä on käyty oikeiston ehdoilla. Vasemmiston, mukaan lukien ay-liikkeen, on syytä ottaa ja säilyttää aloite.
Tiedämme missä ryhmissä työllisyys on verrokkimaita matalampaa. Olemmeko valmiita panostamaan vanhempainvapaiden uudistamiseen pienentääksemme eroa nuorten naisten ja miesten työllisyydessä? Miten saisimme pidennettyä ikääntyvien työuria ottaen huomioon heidän työkykynsä? Millainen palkkaneuvottelujärjestelmä tukee parhaiten työllisyyden kehitystä?
Jos hylkäämme oikeiston huonosti toimivat ja sosiaalisesti epäoikeudenmukaiset muutokset, on meidän syytä tuoda myös tätä eduskuntakautta kauskantoisempia ehdotuksia, joilla saisimme nostettua työllisyysastetta. Hyvinvointivaltion tulevaisuus on suurelta osin tästä kiinni.
Kirjoittaja on taloustieteilijä ja Tukholman yliopiston professori.
uutiskirje 
