Työttömiksi joutuneiden määrä – ja ennen muuta nuorten – on entistä nopeammassa kasvussa. Viime vuoden lopussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä on jo 206 000. Luvussa eivät ole mukana läheskään kaikki työtä vaille jääneet. Vuotta aiemmin työttömiä oli lähes 50 000 vähemmän. Työttömyysaste on ylittänyt kahdeksan prosentin rajan ja etenee vääjäämätöntä vauhtia kohti ennakoitua kymmentä prosenttia.
Lähempänä ”oikeata” tilannetta ovat työ- ja elinkeinotoimistoista saadut luvut. Näihin toimistoihin oli joulukuussa ilmoittautunut jo yli 300 000 työnhakijaa. Työttömyyden kirot koskettavat suoraan reilusti yli puolta miljoonaa suomalaista.
Rajusta rakennemuutoksesta kertoo, että työvoimatilaston mukaan viime vuonna menetettiin peräti 74 000 työpaikkaa. Työpaikat vähenivät työttömyyden kasvua enemmän, kun osa työntekijöitä poistui työmarkkinoilta.
Erityisen huolestuttavaa on nuorten, alle 25-vuotiaiden työttömyyden kehitys. Jo useampi kuin joka viides työmarkkinoilla oleva alle 25-vuotias on vailla työtä. Muutosta myönteisempään suuntaan ei ole vuoden aikana tapahtunut. Paheneva tilanne on ollut tiedossa kauan, mutta hitaita ovat valtiovallan kiireet. Hallitus lupaa nyt vihdoin – hyvä, että viimein toimitaan – lisätalousarviota, jossa nuorisotyöttömyys otettaan painopisteeksi.
Liian kauan on vetkuteltu. Valitettavasti hallituksen toimet nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi näyttävät jäävän edelleenkin varsin laihoiksi, mikäli on uskominen lisäbudjetista tihkuneisiin tietoihin.
Työministeri Anni Sinnemäkikin (vihr.) joutuu myöntämään, että nuorisotyöttömyyden kasvu on ollut vuoden aikana yli kaksinkertaista muuhun työttömyyden kasvuun verrattuna. Kun nuorisotyöttömyyden kehitys ei ole tullut kenellekään yllätyksenä, niin miksi kuluneen vuoden aikana ei ole tehty mitään? Onko uskottu ja toivottu, josko muuttuvat suhdanteet korjaavat ennemmin tai myöhemmin tilanteen?