Tuore Pyreneiden vuoristossa tehty tutkimus kertoo, että mikromuovia löytyy runsaasti myös vuoristossa kaukana asutuskeskuksista.
Toulousen lähellä Ranskassa sijaitseva EcoLab-tutkimuslaitos yllättyi havainnostaan, jonka mukaan keskimäärin 365 mikromuovin kappaletta putoaa päivittäin yhden neliömetrin alueelle tutkimuskohteessa Pyreneillä.
Lähin kylä on 6 kilometrin päässä ja lähin kaupunki 25 kilometrin päässä tutkimusalueesta, joka sijaitsee korkealla vuoristossa.
Pyreneillä havaittu muovin määrä oli samaa luokkaa kuin aiemmissa tutkimuksissa Pariisissa sekä Kiinan Dongguanissa havaitut määrät.
Pyreneillä havaittu muovin määrä oli samaa luokkaa kuin aiemmissa tutkimuksissa Pariisissa sekä Kiinan Dongguanissa havaitut määrät. Molemmat ovat suurkaupunkeja, joten mikromuovi ei niissä ole yhtä suuri yllätys.
Kulkeutuu kauaksi
Tuulen voimakkuus vaikutti tutkimuksen mukaan mikromuovin määrään. Havainnot vahvistavat mikromuovin kulkeutuvan tuulen mukana vähintään sata kilometriä, mutta mallinnuksen mukaan myös paljon pitemmät matkat ovat mahdollisia – tiedetäänhän Saharan hiekkapölyn kulkeutuvan jopa tuhansia kilometrejä.
Viime marraskuussa julkaistu tutkimus kertoi mikromuovia löytyvän peltomaasta Shanghain lähellä Kiinassa. Maaliskuussa julkaistut tutkimukset kertoivat mikromuovista Galapagossaarilla sekä Tšekin joissa.
Pyreneiden näytteet kerättiin talvella. Pidetään mahdollisena, että kuivemmalla kaudella kesällä mikromuovia voisi olla vielä enemmän tuulten kuljetettavana.
Yleisimmät havaitut muovilaadut olivat polystyreeniä ja polyetyleeniä, joita käytetään pakkauksissa ja muovikasseissa.
Mikromuovia juomavedessä
Tuulten mukana kulkeutuvaa mikromuovia on tutkittu vielä melko vähän verrattuna valtamerten muoviongelmaan. Britanniassa tammikuussa julkaistussa tutkimuksessa mikromuovia löydettiin jokaisesta tutkitusta merinisäkkäästä.
Jo toissa vuonna kerrottiin mikromuovia löytyvän hanavedestä eri puolilla maailmaa.
Viime lokakuussa julkaistiin tutkimus mikromuovista ihmisravinnossa Euroopassa, Japanissa ja Venäjällä, tosin aineisto oli pieni.
On mahdollista, että tuulten mukana kulkeutuvaa mikromuovia voi tulla hengitysilman mukana keuhkoihin. Lisäksi mikromuovit voivat sisältää myrkyllisiä kemikaaleja ja niiden mukana voi kulkeuta haitallisia bakteereja.