Pöyristyin luettuani Hesarista Kaupan liiton lakimuutosta koskevasta ajatuksesta, minkä jälkeen vastoin tahtoaan osa-aikaisille ei tarvitsisi enää tarjota lisätöitä.
Ensimmäinen ajatukseni oli: nyt ette enää edes teeskentele haluavanne tarjota kokoaikatyötä tai palkkaa, jolla tulee toimeen! Ennen sentään hymistiin juhlapuheissa, että se on yhteinen tahtotila.
Herttaisia ajatuksia. Kun tulee tarve teettää työtä, tarjotaan työtunnit osatyökykyisille, syrjäytymisvaarassa oleville nuorille, pitkäaikaistyöttömille ja maahanmuuttajille. Mutta oho! Samaan hengenvetoon puhutaankin jo ”koulutustyösuhteesta”, jossa palkka olisi vuoden ajan reilun viisi euroa tunnilta (60 % harjoittelijan palkasta).
Tuntisopimuksia ja palkkaa, jolla tulee toimeen, ei siis olisi luvassa osa-aikaisille eikä sosiaalisesti työllistetyille. Tässä halutaan vain laittaa yhteiskunnan heikot keskenään vastatusten, kun talon osa-aikaisille kuuluvat tunnit annetaan uusille.
Kaikki osa-aikaiset saisivat hakea lopun toimeentulonsa sosiaalituista (lue: veronmaksajat kustantavat). Yhtiö toki tekee voittoa ja jakaa huippuosingot, mutta sehän ei kuulu tähän, vai kuuluuko?
Mitäpä arvelette, löytyisikö ajan myötä taas perusteita, miksi jollekin uudelle ryhmälle voisi maksaa alempaa palkkaa? Mieleeni tulevat sanat tekopyhyys, palkkojen polkeminen, kurjuuden uusjako ja kahdet työmarkkinat.
Kaupalla on tähänkin asti ollut mahdollisuus palkata osatyökykyisiä töihin uusia työntekijöitä tarvitessaan, sitä ei ole mikään laki estänyt. Miksi ette ole palkanneet?
Mitäpä, jos säilytetään nykyiset lisätyön tarjoamisvelvoitteet, mutta säädetään työnantajille vaikkapa velvoite palkata avoimeksi tuleviin osa-aikaisiin työsuhteisiin tietty prosenttiosuus osatyökykyisiä ja muita sosiaalisesti työllistettäviä? Näin yritykset kantaisivat todellista sosiaalista vastuuta sekä osatyökykyisten ja pienipalkkaisten osa-aikatyöntekijöiden asemasta.
Kirjoittaja on myyjä ja luottamusmies