Julkisessa keskustelussa on totuttu puhumaan julkisen talouden kestävyysvajeesta. Vähemmän on puhuttu siitä, että se lasketaan lukuisten vähintäänkin ongelmallisten oletusten kautta. Sosten pääekonomisti Jussi Ahokas sanoo kestävyysvajetta talouden ennakkosensuuriksi.
Kestävyysvaje. Sitä sanaa on Suomessa hoettu viimeksi kuluneet kymmenen vuotta. Suomi on matkalla kohti konkurssia, ellei julkiseen talouteen tehdä mittavia leikkauksia. Tätä viestiä valtiovarainministeriö (VM) on paukuttanut kovaa kansalaisten kalloon. Usein sanomaa on tehostettu vilauttelemalla kestävyysvajelaskelman tuloksia, joita on esitelty kuin ennustetta tulevasta. Sellaisesta ei tosin ole kyse.
– VM:n viestinnässä ei tehdä riittävän selväksi, että kestävyysvajeesta voisi laskea tuhansia eri skenaarioita. Eihän kukaan tavallinen ihminen ajattele sitä kuin ennusteena. Lisäksi VM sanoo suoraan, että kestävyysvajeluvusta ei voi päätellä, minkälaista talouspolitiikkaa pitäisi harrastaa. Silti sivulauseessa sanotaan, että laskelma on hyödyllinen talouspolitiikan ohjaamisen väline, sanoo Suomen sosiaali ja terveys ry:n (Soste) pääekonomisti Jussi Ahokas.
Soste on sosiaalialan järjestöjen kattojärjestö.
Wikipediassa kestävyysvajeen kerrotaan olevan käsite, joka kuvaa julkisen talouden velkaantumista tilanteessa, jossa julkiset menot kasvavat väestön ikääntymisen takia. Ahokasta termi on kiehtonut jo pitempään. Kahden viime vuoden ajan hän sanoo perehtyneensä laskelmiin ja oletuksiin, joiden perusteella VM tekee laskelmansa. Niiden taustalla on EU-komission laatima laskutapa.
Kestävyysvajelaskelman tarkoituksena on nimensä mukaisesti haarukoida julkisen talouden velkakestävyyttä. Ahokas huomauttaa, että etenkin pitkän aikavälin laskelma alkaa mennä melkoisiin sfääreihin.
”Lopulta sillä yhdellä luvulla tehdään paljon talouspolitiikkaa.”
– Siinä on taustalla taloustieteellinen ajatus siitä, että äärettömän pitkällä aikavälillä – siis yli ajan – valtion on pystyttävä ennen sitä viimeistä hetkeä maksamaan velkansa pois.
Valtiovarainministeriön uusimmassa laskelmassa ikäsidonnaisten menojen kehitys oletettiin vuoteen 2070 asti. Ne lasketaan väestöennusteeseen nojautuen, minkä päälle tulee Ahokkaan mukaan melkoinen liuta oletuksia. Yksi niistä on se, että kun ihmisten elinajanodote kasvaa, heidän sairaiden vuosiensa määrä kasvaa puolella siitä.
– Eli jos ihmisen elinikä pitenee kymmenellä vuodella, sairaita vuosia tulee viisi lisää. Tällaisella oletuksella on suuri merkitys siihen, miten ikäsidonnaiset menot kasvavat.
Paljon oletuksia tulevaisuuteen
Ikäsidonnaisten menojen lisäksi laskelmaan sisältyy oletuksia julkisen talouden suhdannekorjatusta tasapainosta sekä valtionvelan ja -omaisuuden koroista eli kuinka paljon valtiolta kuluu lainanlyhennyksiin ja kuinka paljon omaisuus tuottaa. Lisäksi oletuksia tehdään siitä, miten tulevaisuuden menot ja tulot tuodaan nykypäivän arvoon. Tätä kutsutaan diskonttaukseksi.
– Laskentaa tehtäessä oletetaan aluksi, että meillä on tietoa, mikä vaikuttaa julkiseen talouteen seuraavan viiden vuosikymmenen tai seuraavan parin sadan vuoden aikana. Onko meillä sitä ollenkaan, Ahokas kysyy.
– On ainakin aika vaikea löytää oletuksia, joita voi realistisesti tehdä pitkälle aikavälille.
Viisikymmentä vuotta sitten Suomessa ei ollut käytännössä lainkaan ulkomaalaisia ja maailmantalous pyöri erittäin säännellysti. Käytännössä maailmassa elettiin sääntelytaloutta.
Kestävyysvajelaskelmissa puolestaan oletetaan, että nykyisten talouden rakenteiden mukainen meno jatkuu äärettömyyteen asti, kunnes aurinko sammuu. Ja päivää ennen sen sammumista pankkiiri tulee ja pyytää valtiota kuittaamaan velkansa.
– Kun laskelma ulottuu kauas tulevaisuuteen, pienikin oletusmuutos johtaa suuriin heilahteluihin lopputuloksessa.
Portugali ja Kypros hyvien joukossa
EU-komissio julkaisi vähän aikaa sitten uusimman kestävyysraporttinsa. Ahokas nostaa esiin, että komission mukaan Suomen julkisen talouden paine on sekä lyhyellä että keskipitkällä aikavälillä hyvin pieni. Keskivakavaksi nähdyt ongelmat alkavat, kun siirrytään VM:n suosimaan pitkän ajan S2-kestävyysindikaattoriin.
– Esimerkiksi Ranska, Portugali ja Kypros ovat maita, joilla ei käytännössä ole S2-kestävyysvajetta ollenkaan. Jos taas katsotaan lyhyen ja keskipitkän aikavälin velkakestävyystilannetta, niin siellä punaista vilkkuu kaikilla.
– Miksi Ranskan, Kyproksen ja Portugalin pitäisi kuitenkaan nyt tehdä mitään sopeutustoimia, jos niillä vilkkuu vihreätä valoa äärettömällä aikavälillä? Rahoitusmarkkinoiden tai näiden maiden ei pitäisi olla millään tapaa huolissaan velkakestävyydestä, koska kestävyysvaje korjaantuu pitkällä aikavälillä, Ahokas huomauttaa.
Tämä kertookin Ahokkaan mukaan juuri siitä, että VM:n käyttämällä S2-indikaattorilla ei voi päätellä, millä maalla saattaa seuraavien vuosikymmenten aikana olla velkakestävyysongelmia. Kaiken lisäksi laskelmissa on täysin sivuutettu kansantalouden ulkoinen rahoitusasema sekä keskuspankkien rooli.
– Käytännössä historiassa valtioiden rahoituskriiseihin on aina liittynyt merkittävä kansantalouden ulkoinen velkaantuminen ja vaihtotaseen alijäämäisyys. Ja viimeisen viiden vuoden aikana EKP on – vaikka ei ole sitä myöntänyt – de facto vienyt maksukykyriskin kaikilta valtioilta paitsi niiltä, joita se haluaa kurmoottaa.
Korkotaso onkin viime vuodet ollut hyvin alhainen, koska talousjärjestelmä on tullut entistä riippuvaisemmaksi velasta. Ahokkaan mukaan onkin mahdollista, ettei nykyinen talousjärjestelmä edes kestä sitä, että korkoja aletaan nostaa.
– Ei laskelma ole millään tavalla realistinen tähän kapitalistiseen järjestelmään, joka lepää koko ajan enemmän velan päällä. Nythän on nähty, kun keskuspankit yrittävät irrottautua tästä QE-elvytyksestä, niin rahoitusmarkkinat ovat ihan paineessa ja reaalitalous on vauhdilla menossa taantumaan.
Mutta nämä asiat eivät S2-indikaattoria kiinnosta. Se olettaa, että kohta palaamme hyvin toimivaan markkinatalouteen, jossa korot ja inflaatio ovat sopivan korkealla.
– Sitten tästä aletaan vetää jotain äärettömän aikavälin ennusteita, ilman mitään systeemianalyysia, eikö se kuulosta aika hullulta? Ahokas miettii.
Ongelmallisia oletuksia riittää
Eikä tässä vielä kaikki, kestävyysvajelaskelman ongelmalliset oletukset siis. Suomen talouskasvuksi niissä on oletettu 1,2 prosenttia, kun nopean kasvun vaiheen oletetaan jäävän taakse. Ja tuolla tasolla mennään sitten eteenpäin hamaan tappiin saakka, kunnes venetsialainen pankkiiri saapuu ja vaatii valtiota maksamaan velkansa pois.
Koska talouskasvuksi on oletettu 1,2 prosenttia, on kestävyysvajeen hoitamisessa avainasia kovempi talouskasvu. Tästä päästäänkin sitten poliittiseen talouteen, ja on aika päästää ääneen Helsingin yliopiston tutkija Lauri Holappa.
– Meidän pitää kasvattaa tuotantopotentiaalia, koska pitkällä aikavälillä oletetaan, että todellinen talouskasvu aina saavuttaa potentiaalisen kasvun asteen. Tuotantopotentiaali taas riippuu työvoiman tarjonnasta ja tuottavuudesta, hän selittää nykyistä ajatusta kestävyysvajeen hoidosta.
Ja koska tuottavuuteen on vaikea vaikuttaa, haluavat nykyjärjestelmän apostolit lisätä työn tarjontaa. Tämä auttaisi painamaan alas niin kutsuttua NAIRU-työttömyysrajaa. Hyvin yksinkertaistettuna sillä tarkoitetaan alinta työttömyysastetta, joka on mahdollista saavuttaa, ennen kuin inflaatiopaine iskee liian kovaksi. Holapan mukaan saman asian voi ilmaista myös suorasukaisemmin.
– Mitä heikompi on ay-liikkeen neuvotteluasema, sitä alhaisempi on NAIRU. Juuri tämän vuoksi halutaan heikentää esimerkiksi työttömyysturvaa. Se tarkoittaa, että ihmisillä ei ole niin paljon neuvotteluturvaa.
Tällä tuetaan niin pienipalkkaisen työn syntymistä kuin työntekijöiden neuvotteluaseman heikentämistäkin. Kaiken taustalla on oletus, että vain näin kyetään luomaan lisää talouskasvua.
– Pitkällä aikavälillä kasvun oletetaan olevan suurelta osin kiinni siitä, että ihmiset ovat valmiita tarjoamaan työtään mahdollisimman edullisella palkalla heidän tuottavuuteensa nähden. Koska kysyntäongelmien oletetaan olevan vain tilapäisiä lyhyen aikavälin ongelmia, määrittävät työn tarjonta ja tuottavuus tässä ajattelussa tuotannon ja työllisyyden kehitystä pitkällä aikavälillä, Holappa selittää.
Ja jälleen on hyvä ottaa esiin kapitalismin luonne, kun lähdetään pohtimaan oletusta, että talous asettuu pitkällä aikavälillä tiettyyn tasapainotyöttömyyteen.
– Koko kapitalismin historia kertoo, että täystyöllisyystilanteet ovat olleet poikkeustapauksia. Kapitalismin perusluonne on ollut se, että siihen on sisältynyt huomattavaa vastentahtoista työttömyyttä. Niinpä aktiivisella finanssipolitiikalla voi vaikuttaa työttömyyteen ja talouskasvuun myös pitkällä aikavälillä.
Yhden luvun politiikka
Miksi sitten mölytä kestävyysvajeesta näin paljon, jos se on etenkin pitkällä aikavälillä äärimmäisen hutera näkymä tulevasta? Siksi, että sillä tehdään todella paljon politiikkaa. Ennen viime eduskuntavaaleja valtiovarainministeriö onnistui kääntämään vaalikeskustelut puolueiden keskinäisiksi leikkauslistakilpailuiksi.
– Lopulta sillä yhdellä luvulla tehdään paljon talouspolitiikkaa, Ahokas sanoo helsinkiläisessä kahvilassa.
Joulukuussa valtiovarainministeriö ilmoitti, että Suomen kestävyysvaje on neljä prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Pienemmälle huomiolle jäi se, että VM oli pidentänyt ikäsidonnaisten menojen oletusta kymmenellä vuodella vuodesta 2060 aina vuoteen 2070.
– Miksi emme laske jo seuraavaa kymmentä vuotta sisään ja vuotta 3000. Aina sitä mukaa, kun alkaa näyttää paremmalta, niin otetaan kymmenen vuotta vanhuksia sisään laskelmaan, ja sitten alkaa taas näyttää huonommalta. Sitten aletaan sen perusteella tehdä talouspolitiikkaa, Ahokas lataa.
”Ei laskelma ole millään tavalla realistinen tähän kapitalistiseen järjestelmään.”
Ja voidaan kestävyysvajeen sisälle leipoa muitakin asioita. Jos poliitikko esimerkiksi esittää lisää rahaa koulutukseen, tulee hän pahentaneeksi kestävyysvajetta. Se kun lisää julkisia menoja, eikä laskentamalli ota huomioon mahdollisia hyötyjä. Puhumattakaan siitä, että ilmastonmuutoksen hillintä tulee todennäköisesti vaatimaan mittavia panostuksia valtiolta, mikä voi myös kirittää kasvua pitemmälläkin tähtäimellä.
– Emme pääse koskaan kokeilemaan asioita, koska olemme jo ennakkosensuroineet talouspolitiikkaamme. Kestävyysvaje on talouspolitiikan ennakkosensuuria, Ahokas tiivistää.
Luxemburg ja Britannia riskimaita?
Mennään lopuksi vielä ulkomaille. Esimerkiksi EU-komissio, jonka kaavojen perusteella VM tekee laskelmansa, nosti korkeimman riskin maiden joukkoon esimerkiksi Luxemburgin ja Britannian.
– Sen sijaan esimerkiksi Bulgaria, Viro, Liettua ja Latvia arvioitiin erityisen matalan riskin maiksi pitkällä aikavälillä. Onko Luxemburg vakavien rahoitusongelmien parissa ennemmin kuin Latvia tai Bulgaria? Holappa kysyy.
Mutta ainakin Suomi on, vakavien rahoitusongelmien parissa nimittäin. Jos emme sopeuta julkista talouttamme, olemme kuuluisalla Kreikan tiellä.
– On aika riskialtista tehdä väistämättä ihmisten asemaa heikentäviä reformeja sellaisen prognoosin varaan, joka on paljon pessimistisempi kuin Suomen viime vuosikymmenien toteutunut talouskehitys.
– On oletuksia tulevan talouskasvun kehityksestä, oletuksia luonnollisen kasvun asteesta, oletuksia luonnollisen työttömyyden asteesta, oletuksia hoito- ja hoivamenojen kehityksestä, oletuksia väestökehityksestä. Siinä on todella paljon oletuksia, joita on todella vaikea perustaa mihinkään, Holappa tiivistää.
Ja sen vuoksi on vähintäänkin riskialtista lähteä tekemään leikkauspolitiikkaa yhden luvun perusteella.
– Jos me nyt teemme todella hatarien oletuksien varaan aika dramaattisia arvioita ja päätöksiä, monet joutuvat kärsimään tässä ja tänä päivänä, mahdollisesti sellaisten asioiden vuoksi, joilla ei ole sen kummempia perusteita.
Valtiovarainministeriö julkaisee virkamiespuheenvuoronsa 4. helmikuuta. VM:n tiedotustilaisuudessa puheenvuoroa kommentoivat Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen johtaja Vesa Vihriälä ja Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju.
uutiskirje 