Jos Nato ei auta Viroa, se hajoaa! – Suhde Venäjään erottaa Viron ja Suomen

Viron ulkopoliittisen instituutin johtajan Kristi Raikin mielestä Suomen Neuvostoliiton aikana aikuistuneessa sukupolvessa ajatellaan vielä usein, että pitäisi olla jotenkin myöntyväinen Venäjän suuntaan. Kriittinen keskustelu Venäjästä on heille edelleen vaikea asia. Raik toimi aiemmin tutkijana Suomessa.

Naton jäsenyys on Viron turvallisuuspolitiikan perusta, sanoo Viron ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik. Hän pitää jäsenyyttä järkevänä puolustuspoliittisena ratkaisuna nimenomaan naapuri-Venäjän vuoksi.

Vuonna 1991 uudelleen itsenäistynyt Viro liittyi Pohjois-Atlantin puolustusliitto Natoon heti, kun se oli mahdollista. Se hyväksyttiin sekä Naton että Euroopan unionin jäseneksi vuonna 2004. Sitoutumalla Natoon ja EU:hun Viro on hankkinut Raikin mukaan itselleen olosuhteisiin nähden parhaan mahdollisen kansainvälisesti turvatun aseman.

Viron kansalainen Raik tuntee Viron ja Suomen turvallisuuspolitiikat. Ennen siirtymistään vuonna 2018 Viron ulkopoliittisen instituutin (Eesti Välispoliitika Instituut, EVI) johtoon hän toimi pitkään tutkijana Suomen vastaavassa laitoksessa UPI:ssa. Hän on opiskellut tohtoriksi asti Suomessa.

Naapureilla omat Neuvostoliitto-traumansa

Raikia vähän hymyilyttää, kun hänelle sanoo, että sotien jälkeinen YYA-Suomi harjoitteli melkein 50 vuotta olemaan kiltisti Neuvostoliiton kanssa solmimansa ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen perusteella. Se ei Raikia hymyilytä, että samat vuodet Viro oli Neuvostoliiton miehittämä.

Raik sanoo, että molempien sisarkansojen tämänkin päivän asenteisiin vaikuttavat historialliset suhteet Venäjän edeltäjään Neuvostoliittoon. Virolla on vain minimaaliset viralliset suhteet Venäjään.

– Ei siitä kylmän sodan ajasta vielä kovin pitkä aika ole. Se sukupolvi, joka on nyt vallassa, muistaa sen ajan. Mutta sukupolvien välinen ero alkaa kyllä näkyä kummassakin maassa. Suomessa Neuvosto-aikaan aikuistuneessa sukupolvessa näkyvät tietyt historiasta opitut refleksit vielä aika vahvoina. Ajatellaan siis usein, että pitäisi olla jotenkin myöntyväinen Venäjän suuntaan.

– Nuoremmalle polvelle tuo ei ole mitenkään automaattinen toiminta- tai ajattelutapa. Näin on ihan niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin julkisessa keskustelussa Venäjästä. Eihän siinä pitäisi olla mitään ongelmaa, että Venäjästä käydään kriittistä keskustelua. Mutta kyllä se on Suomessa vaikea asia edelleen vanhemmalle sukupolvelle.

Sukupolvieroa Raik näkee myös Virossa. Keskustelu Venäjästä on siellä paljon kriittisempää kuin Suomessa. Nuorempi polvi ei kuitenkaan enää juuri tunne Venäjää eikä ole siitä kovin kiinnostunut.

Jos Nato ei auta Viroa, se hajoaa!

Virossa luotetaan Naton pelotevaikutukseen – ja tietysti suhteessa Venäjään. Nato-sopimuksen kuuluisa viides artikla määrää, että jäsenen on puolustettava toista sopimusosapuolta, jos sen kimppuun käydään.

Nato päätti vuonna 2016, että se sijoittaa monikansallisia joukkojaan Baltiaan ja Puolaan. Päätös oli vastaus näiden maiden huoleen kokemastaan Venäjän uhkasta. Keväällä 2017 ensimmäiset joukot tulivat Viroon. Heitä on kussakin maassa kerrallaan pataljoonan verran, eli vähän yli tuhat sotilasta.

Miehistö vaihtuu rotaatioperiaatteella kahdeksan kuukauden välein. Ensimmäisessä rotaatiovaiheessa Virossa oli joukko-osastoja sekä Isosta-Britanniasta että Ranskasta. Joukot toivat mukanaan panssarivaunuja, jalkaväen taisteluajoneuvoja sekä tiedustelulennokkeja.

Nato-joukkojen pelotevaikutuksen olennainen osa on siinä, että jos venäläiset hyökkäävät Virossa esimerkiksi brittisotilaiden kimppuun, konfliktista tulee samalla kansainvälinen, jossa Venäjän vastapuolena on Britannian lisäksi koko muu Nato.

Raik sanoo, että totta kai Nato-pelote nostaa aseellisen konfliktin kynnystä. Kysymykseen, luottaako hän itse Naton konfliktia estävään vaikutukseen, hän vastaa vähän empien:

– No, mistä nyt voi olla sataprosenttisen varma. Mutta Nato-joukkojen läsnäolo on tärkeä Virolle. Se vahvistaa pelotetta paljon, vaikka joukko olisi pieni.

Naton viidennen artiklan tehoa ei ole koskaan käytännössä kokeiltu. Raik kuitenkin luottaa siihen.

– Jos Nato ei sitten lähtisikään apuun, niin sehän hajottaisi Naton siihen paikkaan. Se on niin vahva se logiikka

Virolla itsellään on sekä maa-, meri- että ilmavoimat. Ne ovat vieläkin heiveröiset. Esimerkiksi ilmavoimilla on toista kymmentä erilaista ilma-alusta, muttei yhtään taistelukonetta. Baltian ilmatilaa valvotaan Naton toimesta muutamalla hävittäjällä kerrallaan.

Suomen Nato-suhteesta puhutaan

Raik sanoo, että Suomen ja Ruotsin Nato-suhteista puhutaan paljon Virossa. Mailla on Naton kanssa isäntämaasopimukset, jotka mahdollistavat läpikulun.

– Jatkuvasti nousee esiin se, että olisi tärkeää Virolle, että Suomi ja Ruotsi kuuluisivat Natoon. Se selkeyttäisi paljon Baltian maiden puolustusta. Vaikka nyt Suomi ja Ruotsi ovat koko ajan lähentyneet Natoa, niin niiden osalta ei ole samanlaista automaattista reaktiota kuin jäsenillä, jos Naton pitäisi tulla puolustamaan Baltian maita.

Raik pohtii, että Suomen jättäytyminen kokonaan Viroa kohtaavan konfliktin ulkopuolelle on käytännössä mahdoton.

– On kokonaan toinen juttu, voisiko Suomi jättäytyä sivuun, jos Itämeren alueella, esimerkiksi Viron ja Venäjän välille syntyisi iso aseellinen konflikti. Venäjäkin saattaa haluta käyttää Suomen aluetta hyväkseen. Sekä Venäjän että Naton kannalta Suomen strateginen asema on niin keskeinen, jos Venäjän ja Viron välille syttyisi aseellinen konflikti, Suomen olisi hyvin vaikea pysytellä konfliktin ulkopuolella.

On kokonaan toinen juttu, voisiko Suomi jättäytyä sivuun, jos Itämeren alueella, esimerkiksi Viron ja Venäjän välille syntyisi iso aseellinen konflikti.

Raik huomauttaa, että tuollaisessa tilanteessa pitää myös EU ottaa mukaan kuvioihin:

– EU-jäsenenä Suomi on jo sitoutunut auttamaan EU-kumppaneitaan. Mitä se apu sitten käytännössä olisi, on epäselvää, mutta puolensa Suomi on jo valinnut joka tapauksessa.

Raikin mukaan Virossa tunnetaan loppujen lopuksi huonosti Suomen Venäjä-suhdetta:

– Se on niin monimutkainen ja monitasoinen, että aika harva sitä tuntee kunnolla. Median kuvan perusteella ihmisille tulee sitten helposti se käsitys, että Suomi on jotenkin liian myötämielinen Venäjälle.

– Helposti jää piiloon se tosiasia, että Suomi on kuitenkin hyvin vakaasti ollut tuomitsemassa Venäjän toimet Ukrainassa ja on ollut mukana pakoterintamassa. Eikä ole mitään kysymystä siitä, että Suomi lipeäisi valitusta linjasta, koska se on myös Suomen oman turvallisuusintressin mukaista, että Venäjän aggressiivisuus tuomitaan ja siitä on seurauksia.

Raik valittaa, että Virossa Venäjän-tuntemus on heikentymässä. Se lisää mielikuvien tasolla yksinkertaisten viholliskuvien rakentumista.

– Itse pitäisin toivottavana, että politiikan huipputasoa alemmalla tasolla pyrittäisiin vähän enemmän luomaan yhteyksiä Venäjään. Koska naapurimaita kuitenkin ollaan, niin olisi hyvin tärkeää, että säilyisi hyvä Venäjän-tuntemus. Se on asia, mikä on käynyt liian heikoksi Viron kohdalla.

– Poliittisella ylätasolla ei ole kovin hyviä edellytyksiä lähteä suhteita aktivoimaan. Se johtuu siitä puhutusta isommasta kuvasta. Mutta se johtuu myös siitä, että Venäjän puolella ei ole mitään erityistä kiinnostusta siihen. Eihän Venäjä tarvitse mihinkään hyviä suhteita Viroon.

Dialogista Venäjän kanssa oppia Suomesta

Viron Venäjä-suhteiden kehitys on Raikin mukaan isommissa kuin virolaisten käsissä.

– Viitekehys on tietysti Venäjän ja lännen suhteet. Venäjän ja EU:n suhteet ovat tällä hetkellä aika tavalla jumissa. Eikä ole nähtävissä, että mitään isoja muutoksia olisi tulossa, kun Ukrainan konflikti jatkuu, pakotteet jatkuvat ja isot erimielisyydet säilyvät Euroopan turvallisuusjärjestyksestä ja oikeudesta etupiireihin. Kun kaikki isot ongelmat säilyvät nähdäkseni ainakin lähitulevaisuudessa, niin se tarkoittaa sitä, että mitään suurta muutosta ei voi tapahtua myöskään Viron ja Venäjän välisissä suhteissa.

Raik sanoo, että Virolla ja Venäjällä ei ole mitään suuria akuutteja ongelmia viileistä väleistään huolimatta. Suuri venäjänkielinen vähemmistö Virossa on aika hyvin integroitunut yhteiskuntaan.

Kaakkoisrajan tuntumassa Venäjän puolelle jääneessä osassa Petserinmaata asuu virolainen setukaisvähemmistö. Heitä on muutama tuhat, ja he ovat ortodoksikristittyjä. Kaikkiaan setukaisia on molemmissa maissa yhteensä 10 000–20 000, mutta seton kielen puhujia on vain noin 5 000. Käytännössä setukaiset eivät ole ongelma.

– Venäjähän ei nykyään pidättele ihmisten lähtöä. Siinä on iso ero Neuvostoliittoon. Kaikki, jotka haluavat, saavat vapaasti lähteä.

Raik esittää, että virolaisten ja muidenkin pitäisi ottaa mallia suomalaisten suhtautumisesta dialogiin venäläisten kanssa.

– Suomalaisilla ja virolaisilla on erilainen käsitys poliittisesta dialogista ja kanssakäymisestä Venäjän kanssa. Se liittyy siihen, miten EU:ssa laajemminkin nähdään dialogi Venäjän kanssa. Hirveän usein ollaan taipuvaisia ajattelemaan, että dialogi on jonkinlainen myönnytys ja että se vaatii myös myönnytyksiä.

– Virossa dialogia pelätään ja vastustetaan. Suomessa on mielestäni paremmin tiedossa se, että dialogi ei sinänsä ole mikään myönnytys ja että sitä käydään, koska se on myös oman edun mukaista eikä sitä pidä nähdä myönnytyksenä. Se on asia, jonka minä itse olen ymmärtänyt Suomessa, että se on yksi kanssakäymisen edellytys.