Miksi mehiläiset kuolevat?
Mehiläisten ja muiden pölyttäjähyönteisten elinympäristöt ovat yksipuolistuneet. Yhden tai kahden viljelykasvin hallitsema ympäristö ei tarjoa riittävän monipuolisesti ravintoaineita.
Taudit ja loiset ovat lisääntyneet globaalin kaupankäynnin myötä.
Maataloudessa käytettävät torjunta-aineet vahingoittavat tuhohyönteisten lisäksi myös hyötyhyönteisiä.
Pölytyspalveluissa käytettävät mehiläiset stressaantuvat toistuvista pitkistä kuljetuksista.
Ilmastonmuutos voi lisätä loisia ja haitallisia tulokaslajeja ja muuttaa vuodenkiertoa tavalla, johon mehiläiset eivät heti sopeudu.
Fyysikko Albert Einsteinin kerrotaan sanoneen: ”Jos mehiläiset kuolevat, ihmiskunnalla on vain neljä vuotta elinaikaa.” Vaikka Einstein ei puhunut omasta tieteenalastaan, hän oli oikeilla jäljillä. Valtaosa ravinnonsaannillemme olennaisista kasveista on enemmän tai vähemmän riippuvaisia eläinpölytyksestä. Pölyttäjiin kuuluu eri mehiläislajien ohella laaja kirjo hyönteisiä sekä lisäksi lintuja, lepakoita ja muita selkärankaisia.
Einsteinin aikaan pölyttäjien kuoleminen sukupuuttoon oli lähinnä ajatusleikki. Nyt se on todellinen uhka. Viimeisten runsaan kymmenen vuoden aikana erityisesti Yhdysvalloissa on raportoitu toistuvasti huomattavista mehiläiskuolemista. Mehiläispopulaatiot ovat siellä supistuneet jopa 30 prosentin vuosivauhtia. Tarhamehiläisiäkin huolestuttavampi on monien luonnonvaraisten lajien tilanne. Perinteinen amerikkalainen kimalaislaji Bombus affinis lisättiin Yhdysvalloissa viime vuonna vaarantuneiden lajien listalle, koska sen kanta oli 20 vuodessa pienentynyt 87 prosenttia.
Laajoja mehiläiskuolemia on raportoitu viime vuosina myös muun muassa monissa Keski-Euroopan maissa. Maailmanlaajuista ilmiötä kutsutaan nimellä Colony Collapse Disorder (CCD). Se merkitsee mehiläisyhdyskuntien romahtamista, kun valtaosa työmehiläisistä häviää.
Mehiläiskato on luultavasti useiden syiden yhteisvaikutusta. Niitä ovat hyönteismyrkyt ja muut torjunta-aineet, loisten ja tautien leviäminen, elinympäristöjen yksipuolistuminen tehomaatalouden vuoksi, mehiläisten siirtely pitkiä matkoja pölytyspalveluiden yhteydessä sekä ilmastonmuutos.
Monesti torjunta-aineet tai loiset eivät tapa mehiläisiä suoraan, vaan ne voivat aiheuttaa pesässä stressireaktion, joka saa yhdyskunnat lähettämään nuoret ja kokemattomat työmehiläiset vaarallisille keruumatkoille. Kemikaalit voivat myös vahingoittaa mehiläisten suuntavaistoa niin, että ne eivät osaa lentää takaisin pesäänsä.
Suomessa monipuolisempi ympäristö
Suomessa laajamittaista mehiläiskatoa ei toistaiseksi ole havaittu. Yksittäisiä joukkokuolemia on kuitenkin tapahtunut. Kesällä 2015 Loimaalla kuoli lyhyessä ajassa satojatuhansia tarhamehiläisiä noin 50 mehiläispesällä. Kuolleista mehiläisistä löytyi tuhohyönteisten torjunnassa käytettävää kasvinsuojeluaine dimetoaattia sellaisena pitoisuutena, joka Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ja Elintarviketurvallisuusviraston (Evira) selvityksen mukaan ”todennäköisesti selittää mehiläisten kuoleman”.
Suomessa mehiläisille on tarjolla enemmän ja monipuolisempaa elinympäristöä kuin monin paikoin Yhdysvalloissa, selittää kuolleisuuseroja maatalouseläintieteen professori Heikki Hokkanen Helsingin yliopistosta.
– Ympäristökemikaaleja on vähemmän ja ne ovat haitattomampia kuin Yhdysvalloissa, mukaan lukien torjunta-aineet. Ennen kaikkea mehiläisiä kohdellaan paremmin: on vähemmän siirtelystressiä ja pienempiä yksiköitä, joissa hoitajalla on enemmän aikaa yksikköä kohden kuin tyypillisesti Yhdysvalloissa. Tuholaisia ja taudinaiheuttajia on ehkä vähemmän tai ainakin tilanne on paremmin hallinnassa, Hokkanen jatkaa.
Suomen Mehiläishoitajien Liiton tutkimuskoordinaattori Eeva-Liisa Korpela kertoo, että suurimpia ongelmia Suomen mehiläistarhoilla ovat varroapunkki ja erilaiset taudit.
– Mehiläisyhteiskuntia menetetään joka vuosi melko paljon talvitappioissa, mikä liittyy juuri varroaan ja myös Suomen oloihin sopeutumattomiin mehiläisemoihin – niitä kun tuodaan paljon ulkomailta.
Viruksia levittävä varroapunkki on levinnyt ympäri maailman. Sitä on pidetty yhtenä syynä myös Yhdysvaltojen mehiläiskuolemiin. Punkki on kehittynyt vastustuskykyiseksi tietyille sen torjuntaan käytetyille aineille.
Vaikka tarhamehiläisten tilanne on Suomessa verrattain hyvä, luonnonvaraiset mesipistäiset, kuten monet kimalaislajit, ovat täälläkin selvästi vähentyneet. Mesipistiäisiä on Suomessa 230 lajia, joista noin joka viides on uhanalainen tai taantunut. Euroopan kimalaislajeista taantuvia on lähes puolet. Luonnonvaraisilla lajeilla on kasvien pölytykselle tarhamehiläisiä suurempi merkitys, ja ne ovat usein herkempiä torjunta-aineille.
Ravinto yksipuolistuisi
Pölyttäjien katoaminen olisi katastrofi ruuantuotannolle. Monet suomalaisenkin ruokapöydän antimista häviäisivät tai niiden saatavuus heikkenisi.
– Esimerkiksi rypsi, omena, vadelma, mansikka, kumina ja tattari ovat riippuvaisia hyönteispölytyksestä. Samoin menettäisimme mahdollisuuden kerätä muun muassa mustikoita metsistä, listaa Korpela.
Eräässä kokeellisessa tutkimuksessa todettiin, että kimalaisten pölyttämien mustikoiden sato oli kymmenkertainen verrattuna niihin, joita kimalaiset eivät päässeet pölyttämään.
– Ravintomme yksipuolistuisi. Tärkeitä vitamiineja, antioksidantteja ja kivennäisaineita jäisi uupumaan, jatkaa Hokkanen.
”Mehiläisiä kohdellaan Suomessa paremmin kuin Yhdysvalloissa.”
Esimerkiksi lykopeenin ja eräiden muiden elimistöä suojaavien antioksidanttien tuotanto on kokonaan ja C-vitamiinin tuotanto yli 90-prosenttisesti hyönteispölytteisten kasvien varassa.
Maailman sadasta yleisimmästä viljelyskasvista alle kymmenen tuottaa täyden sadon ilman eläinpölytystä. Niitä ovat esimerkiksi riisi, viljat, peruna ja maissi.
Tuontielintarvikkeista mehiläiskato hävittäisi monet hedelmät, marjat, pähkinät, kahvin ja kaakaon.
– Lisäksi mehiläiset ovat muiden hyönteisten tavoin monien muiden eläinten ravintoa, joten kerrannaisvaikutuksia tulisi ravintoketjujen kautta – puhumattakaan kaikkien luonnonkasvien siementuotannosta, Korpela toteaa.
Pölytyksen arvo satoja miljardeja
Satojen heikkeneminen mehiläiskuolemien seurauksena, mitä jo nytkin on tapahtunut, nostaisi ruuan hintaa ja hankaloittaisi entisestään maailman kasvavan väestön ravinnontarpeen tyydyttämistä. Sosiaaliset kriisit ja konfliktit lisääntyisivät. Ruuan lisäksi pulaa voisi tulla lääkkeistä, biopolttoaineista ja kuiduista.
Vaikka kaikkea ei voi mitata vain rahassa, hyönteispölytyksellekin on laskettu markkina-arvo. Luonnon monimuotoisuutta ja ekosysteemipalveluja arvioiva kansainvälinen IPBES-paneeli on arvioinut sen olevan maailmanlaajuisesti 216–529 miljardia euroa vuodessa.
Hokkanen löytää mehiläiskadosta yhden positiivisen puolen Suomen kannalta, mikäli tilanne pysyy täällä parempana kuin muualla: täkäläisille elintarvikkeille aukenisi uusia vientimarkkinoita.
Korpela pohtisi tilannetta myös koko ruokajärjestelmän kannalta.
– Jos suurempi osa ihmisistä siirtyy kasvispainotteiseen ruokavalioon, tarvitaanko enää niin paljon eläinten rehuksi viljeltäviä kasveja, joista osa vaatii hyönteispölytyksen?
Neonikotinoidit EU:ssa täyskieltoon
Euroopassa mehiläiskatoon pyritään parhaillaan puuttumaan kieltämällä peltoviljelyssä tuhohyönteisten torjunnassa käytetyt neonikotinoidi-nimiset hermomyrkyt.
– On vankkaa tieteellistä näyttöä, että neonikotinoidit ovat haitallisia etenkin erakkomehiläisille ja kimalaisille, toteaa Korpela.
EU kielsi jo vuonna 2013 väliaikaisesti neonikotinoidien käytön mehiläisiä houkuttelevilla kasveilla. Tämän vuoden huhtikuussa EU:n jäsenmaat sopivat niiden käytön kieltämisestä peltoviljelyssä kokonaan vuoden loppuun mennessä.
Suomi on tähän asti saanut poikkeusluvan neonikotinoidien käyttöön rypsin ja rapsin siementen peittauksessa keväisin. Neonikotinoideja käytetään Suomessa runsaasti myös sokerijuurikkaan viljelyssä.
Suomi on suhtautunut neonikotinoidien käyttökieltoon nihkeästi, ja etenkin maataloustuottajien MTK on vastustanut sitä.
Vaikka neonikotinoideilla pyritään parantamaan satoja torjumalla öljykasvien tuhohyönteisiä, kirppoja, vaikutus satoihin voi lopulta olla päinvastainen, jos myös pölyttäjät kaikkoavat.
– Rypsin ja rapsin satotasot ovat jo laskeneet liki kolmanneksen, satotuloksia pitkältä ajalta tutkinut Heikki Hokkanen kertoo.
Hänen tutkimustensa mukaan satotaso oli laskenut 20 vuoden aikana sitä enemmän, mitä enemmän neonikotinoideja oli pelloilla käytetty.
Luonnonvarakeskuksen ja Eviran tutkimushankkeessa vuosina 2013–2015 rypsin kylvösiementen neonikotinoidilla ei havaittu välitöntä haittaa mehiläispesille. Tutkimuksessa ei kuitenkaan voitu sulkea pois esimerkiksi lisääntymiseen tai suunnistuskäyttäytymiseen liittyviä riskejä.
Monimuotoisuus kunniaan
Neonikotinoideja suunnitellaan korvattavaksi muilla torjunta-aineilla. Tukes on arvioinut, että kiellon seurauksena pelloilla käytettäisiin entistä enemmän pyretroideja, jotka nekin ovat haitallisia muun muassa pölyttäjille. Hokkanen ja Korpela korostavat, että uusien torjunta-aineiden sijasta viljelytapojen olisi muututtava.
”On tunnustettava luonnon monimuotoisuuden tärkeys.”
– Tarvitaan enemmän biotorjuntaa ja luontaisia torjuntamekanismeja. Pitäisi seurata integroidun torjunnan direktiivin vaatimuksia tarkemmin ja panostaa tutkimukseen ja tuotekehittelyyn, viljely-ympäristön monipuolistamiseen ja viljelymenetelmien kehittämiseen, linjaa Hokkanen.
Korpela korostaa ajattelutapojen muutosta ja arvovalintoja.
– On tunnustettava luonnon monimuotoisuuden tärkeys. Luomu on yksi vaihtoehto.
Rypsin luomuviljely vaatii taitoa, mutta siinä on päästy hyviinkin tuloksiin. Luomuviljelyssä tuhohyönteisten torjunta perustuu siementen torjunta-ainepeittauksen sijasta kylvön oikeaan ajoitukseen ja viljelykiertoon.
[digilehti pvm=20180525]
Miksi mehiläiset kuolevat?
Mehiläisten ja muiden pölyttäjähyönteisten elinympäristöt ovat yksipuolistuneet. Yhden tai kahden viljelykasvin hallitsema ympäristö ei tarjoa riittävän monipuolisesti ravintoaineita.
Taudit ja loiset ovat lisääntyneet globaalin kaupankäynnin myötä.
Maataloudessa käytettävät torjunta-aineet vahingoittavat tuhohyönteisten lisäksi myös hyötyhyönteisiä.
Pölytyspalveluissa käytettävät mehiläiset stressaantuvat toistuvista pitkistä kuljetuksista.
Ilmastonmuutos voi lisätä loisia ja haitallisia tulokaslajeja ja muuttaa vuodenkiertoa tavalla, johon mehiläiset eivät heti sopeudu.