Suojelupoliisi (Supo) nosti vahvasti profiiliaan viime viikolla julkistamalla vuosikatsauksensa. Se on pikemminkin viestintätoimiston viilaama pr-aineisto.
Sen yksiselitteinen viesti on, että tiedustelulait täytyy säätää nopeasti. Hallituksen hartiat eivät yksin riitä, sillä perustuslakiin puuttuminen yksityisyyden osalta vaatii opposition tukea.
Poliisineuvos, Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari sanoo:
Kukapa kieltää lainsäätämisen kohdetta itseään lobbaamasta?
”Suojelupoliisille lakipaketin nopea hyväksyminen on ensiarvoisen tärkeää, koska nykyiset työkalumme eivät nykyisessä toimintaympäristössä riitä. Kun muutos näyttää jatkuvan, on lain voimaantulolla meidän kannaltamme kiire.”
Toimintaympäristö muuttuu
Pelttari perustelee kiirettä nopealla ympäristön muutoksella. Ajankohta julkisuuteen tulolle on oivallinen: parhaillaan käydään oikeutta kahden ihmishengen vaatineesta Turun puukotuksesta. Supo vetoaakin siihen, että Suomi on jo joutunut terroriteon kohteeksi.
Supon mukaan terrorismin torjunnan kohdehenkilöitä on noin 370. Kohdehenkilöiden määrä on lähes kaksinkertaistunut muutaman vuoden aikana.
Merkittävimmän terrorismin uhkan Suomessa arvioidaan tulevan yksittäisten toimijoiden tai pienryhmien taholta, jotka saavat motivaationsa radikaali-islamistisesta propagandasta tai terroristijärjestöjen kehotuksista.
Näiden torjuntaan tiedustelulakien arvioidaan tuovan lisää välineitä. Sen sijaan kotimaisten esimerkiksi oikeistolaisten ääriryhmien toiminnan seurantaan tiedustelulaeilla arvioidaan olevan merkitystä.
Uhka ”vakavampi kuin koskaan”
Supo painottaa terrorismin uhkan olevan ”vakavampi kuin koskaan”, kyberuhkien olevan arkipäivää ja suurvaltojen tiedustelun kohdistuvan Suomeen etenkin Venäjän taholta. Supon viestinnässä pistää silmään, että tiedustelussa ei nosteta toimijoina Yhdysvaltoja tai Kiinaa esiin, vaan puhutaan muista suurvalloista. Tällä haluttaneen korostaa Venäjän erityistä roolia.
Tiedustelun laajuudesta Supo ei kerro, mikä on ymmärrettävää, mutta tämä jättää Supolle vapaat kädet muodostaa mielikuvia. Supon viestintään pitäisi vain luottaa. Ja Supo näyttääkin muiden poliisiviranomaisten tapaan nauttivan kansalaisten luottamusta.
Supon antaman tiedon mukaan 89 prosenttia vastaajista kertoi sen tekemässä tutkimuksessa luottavansa Supoon paljon tai melko paljon. Tämä on korkein tulos sinä aikana, kun tutkimuksia on tehty.
Käsitteenä kansallinen turvallisuus jättää pelivaraa
Kukapa kieltää lainsäätämisen kohdetta itseään lobbaamasta? Yleensä lobbaukseen kuitenkin suhtaudutaan varauksellisesti. Supon viestinnässä on kyse aidosta ja puhdasverisestä lobbaamisesta.
Supo on saamassa lisää omassa päätäntävallassaan olevaa tiedusteluvaltaa, jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen tiedustelulaeista.
Supo – kuten hallituskin – vannovat kansallisen turvallisuuden nimiin. Pelttarin mukaan Supon onnistumista mitataan ”paitsi konkreettisten kansallisen turvallisuuden uhkien ennalta estämisellä myös sillä, millä tavoin virasto onnistuu jalostamaan ennakoivaa ja merkityksellistä tiedustelutietoa ylimmän johdon päätöksenteon tueksi”.
Mittaaminen on väistämättä harmaalla alueella, sillä kuten Pelttari toteaa itsekin ”tiedustelumaailmassa kaikkea ei koskaan voida kertoa julkisuuteen”.
Kansallinen turvallisuus on jo käsitteenä epämääräinen ja tunnelatautunut. Yrityksistä huolimatta sitä ei voida tyhjentävästi avata lainsäädännössä, ja asioita jää harkinnanvaraisiksi, mikä lisää Supon valtaa.
Valvonnan merkitys korostunut
Pelttari korostaa valvonnan merkitystä. Tämän nimiin ovat poliitikotkin vannoneet.
Supo saa eräänlaisen päällystakin tiedusteluvaltuutetusta, jolle suunnitellaan laajoja valtaoikeuksia puuttua tiedustelussa havaittuihin epäkohtiin.
Mistä muualta kuin tiedustelumaailmasta löytyy pätevä henkilö tähän tehtävään?
Nähtäväksi jää myös, miten eduskunnan tiedusteluvaliokunnan ja tiedusteluvaltuutetun työnjako toteutuu. Kansanedustajista muodostettavalla valiokunnalla pitää olla vähintään yhtä suuret valtuudet tiedon saantiin kuin tiedusteluvaltuutetulla.
Parlamentaarinen valvonta ei ole uskottavaa, jos yhdellä virkamiehellä on suurempi mandaatti kuin kansanedustajilla.