Kiväärin ja gallonan hinnalla orjakauppiaalle myyty Madlena menettää vapautensa, sukunsa ja juurensa. Tanskalainen omistaja nimeää hänet Marottaksi ”suuren meren takana”, jonne hän onnekseen selviytyy elävänä laivamatkasta.
Kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita. Viidestäsadasta ihmisestä sata heitettiin matkalla haiden ruuaksi. Selviytyneetkin olivat enemmän kuolleita kuin eläviä päästessään Karibialle St. Thomasin saarelle, joka kuului Tanskalle.
Laivamatka kesti kuukausia, ja orjaksi kaupattavia ihmisiä koulittiin matkaa varten sulkemalla heidät ikkunattomaan Zomai-taloon moneksi kuukaudeksi ennen matkaa.
Edelleenkin ihmiskauppa on yksi maailman tuottoisimmista bisneksistä.
Kansallisteatterin Omapohjan ensi-illassa nähty Meri niin suuri -näytelmä pohjautuu tositapahtumiin. Käsikirjoittajan Matti-Juhani Karilan mukaan se on tiettävästi vanhin orjanaisen elämästä dokumentoitu tarina.
Madlena vietiin Grand-Popon kylästä Beninistä vuoden 1750 paikkeilla. Orjuudesta vapautetun Madlena de Popon Tanskan kuningattarelle Sophie Magdalenalle gbe-kielellä kirjoitettu kirje on säilynyt Tanskan Kansallismuseossa.
Traagista, mutta ei synkkää
Laura Jäntin ohjaaman Meri niin suuri -tarinan aihe on traaginen ja laaja, mutta esitys ei ole synkkä eikä epätoivoinen.
Karila pohdiskeli ensi-iltaa edeltäneessä Lavaklubin tilaisuudessa, että onko teksti jopa liian kaunis kuvaamaan näin rankkaa aihetta. Ei ole.
Runollinen, pelkistetty teksti toimii hyvin yhdessä Noel Saizonoun musiikin kanssa, joka kantaa tarinaa eteenpäin ”orjan tiellä”, jonka kokivat kymmenet miljoonat afrikkalaiset.
Madlena-Marottan elämä oli onnellista, jos ”orja voi olla onnellinen”, kuten hän toteaa. Hän löytää miehen Djackin, jota esittää Suomessa asuva grandpopolainen Serge Gbeha. Madlena-Marotta kastettiin herrnhutilaiseen kristinuskoon, mutta hän säilytti yhteytensä omiin afrikkalaisiin vodun-jumaliinsa Mawuun ja Lissaan.
Musiikin säveltänyt Noel Saizonou ja orjatyttö Marottaa esittävä Juliette Sossou olivat mukana jo Beninin kantaesityksessä.
Esitykseen on tarttunut hienoa energiaa ja autenttisuutta Beninin esityksistä, joita Jäntti ja Karila muistelevat upeina kokemuksina, etenkin esityksiä tähtitaivaan alla nuotion valossa.
Valitettavan ajankohtainen tarina
Jäntti pohdiskelee, että kyse on dokumentaarisesta teatterista, mutta esitystä ei voi rajata yhteen genreen kuuluvaksi.
Musiikin, todellisten tapahtumien ja fiktion kudelma toimii hyvin: pienimuotoinen esitys kertoo tragediasta tunteisiin vetoavasti, mutta ei tunteellisesti.
Esitys on myös ajassa kiinni ja rakentaa siltaa menneestä orjakaupasta nykyiseen. Edelleenkin ihmiskauppa on yksi maailman tuottoisimmista bisneksistä.
Edelleen harjoitetaan muun riistokaupan lisäksi myös orjakauppaa. Nigeriassa Boko Haram on myynyt kaappaamiaan tyttöjä lapsivaimoiksi taistelijoille, Libyassa on myyty miesorjia 400 euron hintaan viime vuonna.
Naisia myyviä orjamarkkinoita on järjestetty viime aikoina myös Jemenissä, jonne on ajautunut Suomenkin Saudi-Arabiaan viemiä sotatarvikkeita.
Jäntti toteaakin, että afrikkalaisten tragedia koskettaa ikävästi eurooppalaisia.
– Suomessa ollaan samaa eurooppalaista mannerta. Syyllisyyttä kannetaan täälläkin, vaikka ei samalla tavalla ole osallistuttu kolonialismiin, totesi Jäntti Lavaklubin tilaisuudessa.
Orjakaupalla sekä ihmiskaupalla kääritään käsittämättömän suuria voittoja. Tämän vuoden tammikuussa on laskettu maailmassa elävän 45,8 miljoonaa ihmistä orjuuden kaltaisissa olosuhteissa.
Meri niin suuri. Ensi Ilta 17.1.2018 Omapohja, Helsinki. Kantaesitys 2. Villa Karo, Benin.
Kysynnän vuoksi Omapohjan näyttämöllä nähdään kaksi ylimääräistä esitystä.
Ohjaus: Laura Jäntti
Käsikirjoitus: Matti-Juhani Karila Louise Sebron aiheen pohjalta
Damma-Marotta-Madlena: Juliette Sossou
Djacki-Joseph: Serge Gbeha
Domingo ”Mingo” Gesu: Noel Saizonou
Musiikin sävellys: Noel Saizonou
Kertoja: Mari Lehtonen
Muusikot: Petri Kautto / Janne Halonen ja Kari Ikonen
Puvustus ja lavastus: Tarja Simone ja Kati Lukka