Kulttuurivaikuttaja Jörn Donner näkee Suomi-brändin rakentamisessa piirteitä nationalismista ja suuruudenhulluudesta.
– Maailmalla ei menesty suomalaisuudella, vaan etevyydellä, Donner painottaa ja ottaa esimerkiksi Aki Kaurismäen ja Esa-Pekka Salosen.
Kansallishengen nostattaminen 1889 Pariisin maailmannäyttelyssä oli hänestä paikallaan. Suomalaisten piti tehdä ero venäläisyyteen ja ruotsalaisuuteen.
– Se oli kansallista tuskallista synnytystä. Kuka enää uskoo, että pienen viisimiljoonaisen kansan kulttuuri olisi jotenkin uniikkia. Suomi-brändin rakentaminen on turhanpäiväistä hommaa, Donner tuhahtaa.
Hän vie ajatuksen äärimmilleen:
– Mitä tapahtuu, jos kaikki muutkin maailman kansat rakentaisivat oman brändinsä? Kilpailevatko ne markkinoilla keskenään. Ei belgialaisia huoleta, millainen brändi heillä on, Donner vertaa.
Liike-elämä odottaa Suomi-brändistä uutta pontta, vaikka brändiä ryhdyttiin rakentamaan ensisijaisesti kulttuuriviennin tueksi. Ulkoministeri Alexander Stubb on nimennyt korkean tason valtuuskunnan, jonka pitäisi rakentaa Suomi-brändi Jorma Ollilan johdolla.
Donner on istunut aiemmin vastaavassa työryhmässä.
– Onhan se hienoa, että Ollila on saatu värvättyä mukaan. En usko hänen osallistuvan paljoakaan työryhmään. Hänellä on varmaan muuta tärkeää tekemistä.
Liikkuvuus
on hyvästä
Suomenruotsalainen Eurooppa-ministeri Astrid Thors on joutunut kokoomusnuorten silmätikuksi maahanmuuttajapolitiikkansa takia.
Jörn Donner katsoo, että maahanmuuttajat ovat Suomelle mahdollisuus kulttuurin sarallakin.
– Jos ihminen on liikaa kaltaistensa kanssa, se ei kehitä ihmistä, hän muistuttaa.
– Optimi tilanne on, että maahanmuuttajat sekoittuvat tähän niin sanottuun valtaväestöön ja syntyy uutta geeniperimää. Silloin myös kekseliäisyys paranee.
Ylipäätään liikkuvuus on Donnerista on hyvästä. Ahvenanmaalaiset katsovat itään ja länteen kuten enemmistö suomenruotsalaisista.
– Suomenruotsalaisista suhteellisen usea on menestynyt kirjailija, hän vertaa.
Donner ei seuraa hyvällä koulumaailman muutosta, jossa koulut erilaistuvat. Korkea keskiarvo ohjaa menestyneet oppilaat ja parhaat opettajat samaan opinahjoon.
– Se on vähän kyseenalainen periaate. Se johtaa orwellmaiseen maailmaan, jossa toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, hän pohtii.
– Keskiarvona Suomen koulujärjestelmä on hyvä, mutta eliittikouluina se ei ehkä ole yhtä hyvä, Donner sanoo.