Verotuksen keventämiseen, julkisten palveluiden leikkaamiseen ja yksityistämiseen perustunut uusliberalistinen talouspolitiikka on kasvattanut tuloeroja ympäri maailman. Näin on tapahtunut myös Suomessa.
Tulo- ja varallisuuserot ovat 1990-luvun puolivälin jälkeen kasvaneet niin hurjalla vauhdilla, että taloudellisessa tasa-arvoisuudessa Suomi on taantunut 1970-luvun alun tasolle.
Pääministeri Juha Sipilän hallitus ei silti pidä tuloerojen kasvua yhteiskunnallisena ongelmana, vaan kasvattaa tietoisesti köyhien ja rikkaiden välistä elintasokuilua suurituloisia suosivilla veroratkaisuilla ja perusturvan varassa elävien köyhimpien kansalaisten etuisuuksien ostovoimaa leikkaamalla.
”Suomessa 1990-luvunjälkeen toteutetut verouudistukset ovat olleet varsinainen värisuora kaikkein rikkaimmille.”
Veroalepopulistien vaihtoehtoiset faktat
Kesäkuun alussa Kalevi Sorsa säätiö julkaisi raportin 15 reseptiä tuloerojen kaventamiseksi. ”Talousasiantuntijat” ampuivat lonkalta alas sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamon taloustieteilijä Anthony B. Atkinsonin tutkimusten pohjalta Suomen olosuhteisiin muokkaamat ehdotukset eriarvoisuuden vähentämiseksi.
Veroalennuksia lobbaavan Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen leimasi Hiilamon reseptit menneen maailman haikailuksi. Valtiovarainministeri Petteri Orpo puolestaan tyrmäsi raportin verotuksen kiristämisehdotukset mututuntumalla. ”Suomessa on yksi maailman kovimmista veroprogressioista. ”Jos se olisi lääke, se olisi jo tehonnut” Orpo viisasteli.
– Se on todella harhaanjohtavaa puhetta. Suomessa progressiivinen verotus koskee ainoastaan valtion ansiotulojen verotusta ja sen osuus kaikista verotuloista on alle kymmenen prosenttia, Tampereen yliopiston taloustieteenprofessori Matti Tuomala toteaa.
Hänen mukaansa pääoma – ja ansiotuloverotuksen uudelleenjakovaikutukset ovat 1990-luvun puolen välin jälkeen heikentyneet voimakkaasti. Samaan aikaan pienituloisten verotaakkaa on kasvattanut se, että verotuksen painopistettä on siirretty tulojen verottamisesta tavaroiden ja palvelujen verottamiseen.
Tuloerojen pienentäminen luo hyvinvointia
Suomessa 1990-luvun puolivälistä lähtien harjoitettu vero- ja sosiaalipolitiikka on perustunut kolme vuosikymmentä sitten muotiin tulleeseen talousteoriaan. Sen mukaan talous kasvaa nopeammin, jos markkinoilla syntyviä tuloeroja ei pyritä kaventamaan verotuksen ja tulonsiirtojen avulla.
Tutkimustulosten valossa tasainen tulonjako näyttää kuitenkin olevan hyvän talouskehityksen edellytys.
– Maailmanpankista ja muista kansainvälisistä järjestöistä on tullut jatkuvasti uutta tutkimusta, jonka mukaan tuloerojen kasvu on vahingollista talouden kehitykselle. Jostain syystä tämä ei ole mennyt Suomessa perille, Tuomala sanoo.
Valtiovarainministeri Orpo julisti elokuussa, että korkea veroaste ja hyvinvointi eivät kuulu yhteen.
– Tosiasia on pikemminkin se, että mitä kehittymättömämpi maa sitä kevyempi verotus ja päinvastoin.
Tuomala muistuttaa, että ihmisten elämän laatu on tutkitusti parasta sellaisissa vauraissa maissa, joissa progressiivisen verotuksen avulla pyritään turvaamaan kohtuullinen elintaso koko väestölle sekä yhdenvertainen oikeus koulutukseen ja terveydenhoitoon varallisuuteen katsomatta.
Rikkaiden veroparatiisi nurin heti
– Suomessa 1990-luvun luvun jälkeen toteutetut verouudistukset ovat olleet varsinainen värisuora kaikkein rikkaimmille. Pääomaverotusta on kevennetty, omaisuusverosta on luovuttu, perintö- sekä lahjaveroa alennettu ja niin edespäin Tuomala listaa.
Tuomalan mukaan Suomen verojärjestelmän suurin epäkohta on vuonna 1993 toteutettu verouudistus. Sen jälkeen pääomatuloja ja pääomatuloiksi muunnettuja ansiotuloja on verotettu työtuloja kevyemmin, minkä tuloksena kaikkein rikkaimmat ovat karanneet omaan sosiaalisesti ja ekologisesti kestämättömällä pohjalla olevaan ylikulutustodellisuuteensa.
– Eriytetty tuloverojärjestelmä vääristää myös pääoman kohdentumista. Se ei rohkaise investoimaan reaalitalouteen. Reaali-investointien sijasta sijoitetaan arvopapereihin ja kiinteistöihin. Näin kasvatetaan nettovarallisuutta verojen minimoimiseksi, Tuomala erittelee.
Hänen mukaansa eriytetty tuloverotus on keskeinen syy siihen, miksi varallisuusjakauman yläosassa nettovarallisuus on kasvanut myös 2008 kriisin jälkeisenä aikana.
Tuomala pitää solidaarisuusveroa vikatikkinä, sillä se kasvatti entuudestaan ylimmän marginaaliveron ja pääomaveron välistä kuilua ja antoi listaamattomien yritysten omistajille entistä vahvemman kannustimen muuntaa työtulonsa kevyemmin verotettavaksi pääomatuloksi.
– Kuvittelisin, että solidaarisuusverolla haluttiin viestiä kannattajille, että olemme kiristämässä suurituloisten verotusta. Tai sitten ei todella tajuttu, ettei sen avulla päästä kiinni todella rikkaisiin.
Tuomala kertoo, että joinakin vuosina ennen kriisiä ylimmän promillen tuloista jopa 80 prosenttia oli pääomatuloja tai pääomatuloiksi muutettuja ansiotuloja.
Hänen mielestään rikkaille veroparatiisikohtelun takaavasta eriytetystä tuloverotuksesta kannattaisi luopua välittömästi. Se kaventaisi tuloeroja, lisäisi verotuloja ja vähentäisi hyvinvointipalvelujen rahoitusvajetta.
Hyvinvointivaltio nälkäkuurilla
Nopean talouskasvun vuosina poliittiset päättäjät jakoivat omille taustajoukoilleen verojen alennuksia jatkuvalla syötöllä. Näin syntyi julkisen talouden kestävyysvaje.
Kokonaisveroastetta on pikkuhiljaa hilattu 2000-luvun alun 47 prosentista noin 43 prosenttiin ja nykyisen hallituksen tavoitteena on painaa se ensi vuonna 42,4 prosenttiin. Niin matalalla veroasteella edes nykyisen tasoisia hyvinvointipalveluja ei ole mahdollista rahoittaa.
Porvarihallituksen ensiaskeleista lähtien on ollut päivänselvää, ettei sosiaalisten turvaverkkojen repeämien paikkaamiseen ja aliresursoitujen julkisten palvelujen ahdinkoon ole tulossa helpotusta.
Hyvinvointivaltioon panostamisen sijasta hallitus on päättänyt leikata 4 miljardia euroa terveydenhuollosta sosiaalimenoista, koulutuksesta sekä tutkimuksesta ja käyttää talouskasvun tuoman ”jakovaran” julkisen sektorin rahoitusta rapauttaviin veronkevennyksiin.
Hyvinvoinnin kasvun edellytyksiin kohdistettujen täsmäpommitusten jäljiltä Suomi on vaalikauden lopussa takuuvarmasti taloudellisesti eriarvoisempi ja huonommin tulevaisuuden haasteisiin varautunut kuin sen alkaessa.
Miksi Ruotsilla on mennyt paremmin?
Talousliberaalien pankki- ja virkamiesekonomistien mukaan Ruotsin talous on finanssikriisin puhkeamisen jälkeen kasvanut Suomea nopeammin porvarihallituksen valtakaudella toteutettujen massiivisten veronkevennysten ja työttömyysvakuutuksen ehtojen heikennysten ansiosta.
Tuomala väittää, että tämä kipeiden ”mutta välttämättömien” rakenneuudistusten läpiviemisen perusteluna käytetty tarina, ei pidä paikkaansa.
Hänen mukaansa Ruotsi on pärjännyt Suomea paremmin ennen kaikkea siksi, että siellä talouden pyörät on pidetty vauhdissa kompensoimalla eurokriisin supistamaa vientikysyntää kotimarkkinoiden kysyntää piristävällä finanssipolitiikalla.
– Suomessa finanssipolitiikka on ollut vuodesta 2012 lähtien kiristävää. Ruotsissa se on ollut selvästi elvyttävää.
Tuomala korostaa, että Suomen talouspoliittisessa keskustelussa tämä tosiasia on jäänyt miltei huomaamatta.
– Harhaista viestiä, jonka mukaan Suomen taloutta on elvytetty vuosikausia velaksi, mutta talous ei ole elpynyt, on hoettu tasavallan presidenttiä myöten, vaikka finanssipolitiikka on ollut kiristävää.
Tuomalan mukaan elvytyksen mukamas kasvattamalla julkisen velan kasvulla pelottelu on mennyt hyvin perille siksi, että valtamedia on niellyt kritiikittä tulkinnan, jonka mukaan taantumassa vähenevien verotulojen ja sosiaaliturvamenojen kasvun aiheuttamaa valtion velan kasvua on pidetty ikään kuin keynesiläisenä elvytyspolitiikkana.
– Elvytystä ovat kuitenkin vain sellaiset julkisten menojen määräaikaiseksi lisäämiseksi tehdyt päätökset, joiden tarkoituksena on antaa talouteen lisää potkua.
Jalka irti jarrupolkimelta
Tuomala on pannut merkille, että samat tahot, jotka vastustivat taantuman aikana talouden elvytystä, vaativat jälleen julkisten menojen leikkaamista, nyt kun talous on vyönkiristyspolitiikasta huolimatta kääntynyt lopulta kasvuun.
– Siihen missä vaiheessa finanssipolitiikkaa on järkevää kiristää, ei ole yksiselitteistä vastausta. On tietysti selvää, että täystyöllisyystilanteessa elvytys ei auta. Suomessa on kuitenkin edelleen suurtyöttömyys ja paljon tuotantokapasiteettia on muutenkin käyttämättä. Siksi riski talouden ylikuumenemisesta on häviävän pieni.
Tuomala arvioi, että Suomen talouteen tarvittaisiin finanssipoliittisen jarrutuksen sijasta kevyttä kaasutusta. Hänen mielestään infrastruktuuriin, koulutukseen, tutkimukseen, ja hyvinvointipalveluihin investoiminen olisi tämän hetkisessä tilanteessa viisasta talouspolitiikkaa.