Haluaisitko itse vaihtaa kotia muutaman vuoden välein? Haluaisitko, että juuri kun olet asettunut aloillesi, löytänyt tavan kommunikoida niin että sinua ymmärretään ja tunnet olosi turvalliseksi, ihmiset ympärilläsi vaihtuvat? Haluaisitko, että sinulla tai omaisillasi ei olisi mahdollisuutta vaikuttaa asumisesi järjestämiseen?
Vammaisten henkilöiden koko elämän mittaisissa, välttämättömissä palveluissa kaikki tämä on mahdollista. Palveluita kilpailutetaan kuulematta asianosaisia, vetoamalla hankintalakiin ja sen taustalla olevaan direktiiviin.
Suomessa kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kansallisen hankintalain piirissä, vaikka EU:n laki ei sitä edellytä. Suomi on myös saattanut EU:n julkisia hankintoja koskevat direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöä siten, että kynnysarvon ylittäviä sopimuksia koskevia sääntöjä sovelletaan myös vähempiarvoisiin sopimuksiin, vaikka tätäkään ei vaadita EU:n lainsäädännössä.
Kun kotimaan hallinto on kuuro, tarvitaan kansalaisaloite.
Kansallisia viranomaisia ei direktiivissä vaadita ulkoistamaan niiden palvelujen tarjontaa, jotka ne haluavat järjestää muutoin tai tarjota itse.
EU:n lainsäädännössä ei säädetä sopimusten tekemisestä yksinomaan alimman hinnan perusteella. Hankintaviranomaisten tehtävänä on valita sopimuksen tekoperusteet ja eri perusteiden painotus.
Edunsaajien kuulemista ei myöskään ole kielletty, eikä kansallisia erityismenettelyjä tämäntyyppisissä hankintasopimuksissa.
Kaikki tämä on ollut tiedossa. Tämän vahvistaa myös komissaari Elżbieta Bieńkowskan vastaus viime vuonna esittämääni kirjalliseen kysymykseen: Suomen viranomaiset ”voivat vapaasti valita, miten palveluiden tarjonta järjestetään, eikä näin ollen ole mitään velvoitetta järjestää kilpailua hankintasopimuksesta, jos viranomaiset katsovat, että on muita, paremmin soveltuvia, tapoja järjestää tällainen palvelu”.
Kun kotimaan hallinto on kuuro, tarvitaan kansalaisaloite. Monissa Euroopan unionin maissa palvelut on jo rajattu kilpailutuksen ulkopuolelle – näin voidaan tehdä myös meillä.
Suomalaisten vammaisjärjestöjen yhdessä aloittama Ei myytävänä -kansalaisaloite tarvitsee vielä nimiä. Nyt jokainen allekirjoittamaan, että saadaan kansalaisaloite eduskunnan käsittelyyn!