Kaksi ja puoli vuotta Euroopan parlamentissa on ollut varsinainen korkeakoulu. Parhaita puolia kuluneessa kaudessa on ollut tiedon äärelle pääseminen sekä ihmisten tapaaminen ja kuuleminen. Parlamentin ideologinen vääntö ja keskustelu on rikasta, niin ulko- ja turvallisuuspoliittisissa asioissa kuin Euroopan unionin olemuksen ja tarkoituksen pohtimisessa.
Kansalliset erot siitä, kuinka avoimia sisämarkkinoita edistetään ja direktiivejä tulkitaan, ovat myös tulleet hyvin selviksi.
Monet jäsenmaat vetävät direktiivien tulkinnassa ja sisämarkkinoiden toteuttamisessa usein reilusti kotiinpäin. Omia elinkeinoja ja markkinoita suojataan, omien yritysten ja tuotteiden menestystä yritetään edistää. Paitsi Suomessa.
Kansalliseen hankintalakiin on tehty tiukennuksia direktiivin päälle – ihan itse.
Väite Suomesta Euroopan unionin ”mallioppilaana” tulkitaan kotimaassa populismiksi tai EU-vastaisuudeksi, mutta siitä ei ole kyse. Olen vain havainnut, että Suomi usein tulkitsee direktiivejä kirjaimellisesti, noudattaa siirtymäaikoja tarkasti ja jopa ennakoi mitä komissio mahdollisesti jossain vaiheessa tulee vaatimaan.
Isoin ongelma on, että direktiivin jättämää liikkumavaraa ei käytetä kansallisessa lainsäädännössä.
Esimerkiksi jälkimmäisestä käy vaikkapa hankintalaki. Suomessa kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kansallisen hankintalain piirissä, vaikka EU-lainsäädäntö ei sitä edellytä. Kansalliseen hankintalakiin on tehty tiukennuksia direktiivin päälle – ihan itse.
Esimerkki ennakoinnista löytyy taas vaikkapa liikenteen puolelta. Suomessa kiirehdittiin kilpailun avaamista rautateiden henkilöliikenteessä jo silloin, kun neljättä rautatiepakettia Euroopassa vasta neuvoteltiin. Samaan aikaan useilla jäsenmailla oli vielä edellisetkin rautatiepaketit toimeenpanematta.
En ole esittämässä, että emme lainkaan noudattaisi yhteisesti sovittuja sääntöjä – mutta haluan muistuttaa, että direktiivien tulkinnoissa löytyy yleensä joustonvaraa.
Järjenkäyttö on sallittua.
”EU-pakko” piilottaa usein ideologiset tavoitteet eli syyt mallioppilasmentaliteettiin löytyvät kotimaisista poliittisista (tai virkamiesten) intohimoista.
Ehkä asenne on myös jäänne EU-jäsenyyden alkuajoilta: kunnon oppilas ennakoi opettajan tavoitteet, ettei vain tule sanomista. Komission kaveriksi sillä saattaa päästä, mutta kotimaan toimijoiden etu se ei aina ole.
Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen.