Marzia Gholami
Marzia Gholami on 25-vuotias afgaaninainen, joka työskenteli vielä muutama vuosi sitten toimittajana ja uutistenlukijana televisiossa. Sen jälkeen hän meni naimisiin ja sai lapsen. Nyt hän on äskettäin eronnut puolisostaan, ja paikallisen tavan mukaan hän on joutunut luopumaan myös tyttärestään.
Olen väsyneempi kuin koskaan tähän kirottuun maahan. Valvon kuten useana yönä olen valvonut, mutta tänä yönä olen tavallistakin huolestuneempi.
En voi tietää, mitä oli tapahtunut ja miksi nainen oli murhattu.
Pikkuveljeni oli hirvittävän hermostunut tullessaan tänään kotiin. Hän ei yleensä puhu paljon, mutta tänä iltana hän oli järkyttynyt ja huolestunut eikä voinut olla puhumatta. Hänen äänensä vapisi, kun hän varoitti minua ja pikkusiskoamme: ”Älkää menkö ulos! Pukeutukaa peittäviin vaatteisiin älkääkä meikatko!”
Palatessaan kotiin veljeni oli nähnyt nuoren naisen ruumiin; tämän vatsa oli revitty auki, niin että suolet näkyivät. Veljeni ei sanonut muuta.
En voi tietää, mitä oli tapahtunut ja miksi nainen oli murhattu. Ehkä hänen mekkonsa ei peittänyt polvia tai ehkä hän oli hiukan meikannut itseään tai ehkä hänellä oli poikaystävä. Tai kenties hän oli palaamassa töistä kotiin hiukan myöhäiseen aikaan.
En todellakaan voi tietää. Tiedän vain, että tämä maa on kirottu, niin että me kaikki palamme tulessa miesten typeryyden tähden!
Ihmiset ovat oppineet talebanien tavan ajatella! He kuvittelevat olevansa oikeutettuja tuomitsemaan muita; kuin ohimennen he lausuvat tuomioitaan muista ihmisistä. He uskovat, että kuolemantuomio on oikea rangaistus tällekin naiselle. He sanovat, sillä he uskovat tietävänsä, että naisen on täytynyt tehdä jotakin väärää ja siksi hänen täytyi kuolla.
Olen varma, että naisen isä tai veljet eivät tee mitään selvittääkseen tapahtunutta. Eikä murhaajaa saada ikinä kiinni eikä häntä rangaista.
Minua niin pelottaa tämä kaikki! Rukoilen Jumalaa, ettei pieni tyttäreni ikinä kokisi samanlaista tuskaa ja surua kuin minä ja kaikki ikätoverini tässä kirotussa maassa. Olisin niin kovasti tahtonut kirjoittaa jostain iloisesta, mutta aina tapahtuu jotain pahaa enkä pysty ajattelemaan, että tulevaisuus voisi olla valoisa.
Kehotin myös veljeäni olemaan varovainen, mutta hän sanoi: ”Minä olen mies! Älä ole huolissasi minusta, huolehdi itsestäsi! Sinun täytyy oppia elämään tämän maan sääntöjen mukaan.”
Hän on oikeassa. Täällä se, että olet nainen, on pahin rangaistus, mitä ikinä voit kuvitella! Naisena oleminen on tämän yhteiskunnan silmissä kaikkein suurin synti. Minun täytyisi sulkea puhelimeni ja Facebook-tilini enkä milloinkaan saisi astua ovesta ulos.
Minua pelottaa, sillä minulla on naisen nimi. Minua pelottaa olla nainen. Pelkään näitä ihmisiä ja tätä maata. Aina kun menen ulos hoitamaan asioitani, olen kauhuissani, olen huolissani! Pelkään, että ympärilläni olevat ihmiset ajattelevat minusta jotain, mitä en haluaisi heidän ajattelevan minusta.
Pelkään, että naapurini saavat tietää, että olen yksinäinen nainen ja äiti. Jos he sen saavat selville, minun täytyy vastata lukemattomiin kysymyksiin asioista, jotka eivät kuulu heille. Jos minulla on vieras tai jos menen ulos tai jos tulen kotiin hiukan myöhäiseen aikaan, he tarkkailevat minua entistä pahantahtoisemmin.
Kun joskus saan pikkutyttäreni luokseni päiväksi tai kahdeksi, kerron hänelle, että hänen pitää kutsua minua sisareksi – ei äidiksi! Miksi? Koska en ole kertonut kenellekään täällä, että olen eronnut nainen. Suloisesti ja viattomasti hymyillen Nargis sanoo minua yhden kerran siskoksi – sitten hän taas kutsuu minua: ”Äiti, äiti!”
Toisinaan ajattelen haluavani todistaa, että eronnut nainen voi elää itsenäisesti ja hän voi menestyä elämässään kuin mies. Sitten taas lannistun.
Kun itken elämääni, pikkusiskoni Zainab katsoo minua oudosti. Hänen mielestään otan asiat liian vakavasti. On raskasta selittää hänelle, että hänen täytyy oppia olemaan – ei se, mikä hän todellisuudessa on – vaan henkilöhahmo ja pelaaja muiden ohjaamassa elokuvassa.
Minulla ei ole keinoa tukahduttaa tätä tuskaa, mutta kuvittelen, että joku tulee ja vie minut rauhalliseen ja hiljaiseen huoneeseen, jossa ei ole muuta kuin sänky ja ikkuna ja suljettu ovi. Hän antaa minulle lääkettä, niin että voin kokea ikuisen rauhan ja tyyneyden ja kuoleman, jonka houkutus on suloinen.
Nyt tiedän todella, mitä tarkoittaa olla eronnut nainen tässä maassa! Aikaisemmin se oli vain jotain, mistä olin kuullut puhuttavan, nyt tunnen sen merkityksen jokaisella ruumiini solulla. Joka päivä ymmärrän paremmin. Ymmärrän, että minun pitää varoa entistä enemmän!
Käännös: Mohammad Azar Abuturab ja Kirsi Mattila
Marzia Gholami
Marzia Gholami on 25-vuotias afgaaninainen, joka työskenteli vielä muutama vuosi sitten toimittajana ja uutistenlukijana televisiossa. Sen jälkeen hän meni naimisiin ja sai lapsen. Nyt hän on äskettäin eronnut puolisostaan, ja paikallisen tavan mukaan hän on joutunut luopumaan myös tyttärestään.