Oletteko koskaan kuulleet Duncan Edwardsista? Ei se mitään, ei ole moni muukaan. Jos tähdet olisivat eräänä epäonnisena helmikuun päivänä vuonna 1958 olleet toisessa asennossa, saattaisimme puhua hänestä samassa yhteydessä esimerkiksi toisen samojen aikojen brittiläisen huippupelaajan, Sir Bobby Charltonin kanssa. Nuorukaista pidettiin huimaavan lahjakkaana: hän oli tehnyt debyyttinsä Manchester Unitedin avauksessa jo 16-vuotiaana ja pelannut ensimmäisen maajoukkuepelinsä Englannin paidassa 18-vuotiaana.
Tuona helmikuisena päivänä Manchester Unitedin jalkapallojoukkuetta valmentajineen ja huoltajineen kuljettanut lentokone rysähti maahan Münchenissa, Saksassa. Seitsemän pelaajaa kuoli välittömästi, mutta tuolloin 21-vuotias Duncan taisteli elämästään kymmenen päivän ajan sairaalassa. 21. helmikuuta aamuyöstä hänen voimansa loppuivat ja pelipaikka vaihtui taivaallisiin nurmikenttiin. Hautajaissaattuetta seurasi viisituhatta surevaa fania, ja Edwardsin hauta on yhä jalkapallon ystävien pyhiinvaelluskohde.
Jalkapalloileva maailma pysähtyi jälleen marraskuun lopussa, kun historia toisti itseään. Brasilialaista Chapecoense Real -joukkuetta kuljettanut lentokone syöksyi maahan Kolumbiassa, ja 19 pelaajaa menehtyi. Tuhannet fanit kokoontuivat joukkueen stadionille muistotilaisuuteen. Taivaskin itki.
Jalkapalloileva maailma pysähtyi jälleen marraskuun lopussa, kun historia toisti itseään.
Miten tällaisesta tragediasta päästään yli? Kannattajat ja pelaajien omaiset tuskin unohtavat koskaan, mutta miten joukkue selviää? Chapecoense oli vasta muutamia vuosia sitten noussut Brasilian pääsarjaan ja oli hyvässä nosteessa. Brasilian sarja oli juuri päättymäisillään ja joukkue saavuttamassa parhaan sijoituksensa koskaan. Epäonnisen lentomatkan määränpää oli Kolumbiassa, jossa joukkueen oli tarkoitus pelata Copa Sudamericana -turnauksen finaalin ensimmäinen osaottelu Atlético Nacionalia vastaan. Jälkikäteen Chapecoense julistettiin turnausvoittajaksi.
Jalkapallon historiankirjoitus tietää, että Manchester United nousi tragedian jälkeen jaloilleen poikkeuksellisen nopeasti. Manageri Matt Busby, joka oli selvinnyt onnettomuudesta nipin napin, oli jo suunnitellut uransa lopettamista, mutta tuli toisiin aatoksiin. Turmasta selvinneiden pelaajien johdolla – mukana muun muassa Bobby Charlton – joukkue nousi uuteen kukoistukseen ja pärjäsi seuraavalla vuosikymmenellä erinomaisesti.
Jalkapallon kansainvälistymisen myötä lentämisestä on tullut etenkin kovimmille joukkueille arkipäivää. Vaikka lentäminen onkin nykypäivänä suhteellisen turvallista, ovat urheilujoukkueet joutuneet kokemaan viime vuosikymmeninä lukuisia murhenäytelmiä. Moni muistaa varmasti kiekkojoukkue Lokomotiv Jaroslavlin turman vuonna 2011, ja vuonna 1993 25 Sambian futismaajoukkueen pelaajaa menehtyi koneen syöksyttyä mereen Atlantilla. Seuraavana vuonna joukkue kaikesta huolimatta voitti Afrikan mestaruuskisoissa hopeaa.
Joka tapauksessa Chapecoenselle seuraava kausi tulee olemaan vaikea. Koko jalkapalloileva maailma on kuitenkin osoittanut solidaarisuuttaan brasseille, yllättävilläkin tavoilla. Esimerkiksi sellaiset jo periaatteessa uransa huipulla päättäneet pelaajat kuin brasilialainen Ronaldinho sekä argentiinalainen Juan Roman Riquelme ovat ilmaisseet halunsa edustaa Chapecoensea ensi kaudella – korvauksetta. Myös monet Brasilian seuroista ovat tarjonneet pelaajiaan lainalle, ja on myös ehdotettu, että joukkue saisi kolmen vuoden suojan putoamispeikkoa vastaan.
Olisiko Chapecoensen turmassa menehtyneistä nuorista pelaajista voinut kasvaa tähtiä, sitä emme koskaan saa tietää. Sen sijaan on pakko uskoa, että joukkue nousee surusta vielä pelikentille entistä ehompana. Ei se ole ennenkään mahdotonta ollut.
Vakiolapulta löytyy totutusti Valioliigaa ja Championshipiä. Viikon varmin tolppa löytyy heti avauskohteesta, jossa Arsenal saa kotikentälleen vastaansa Stoken. Vaikean marraskuun jälkeen Tykkimiehet otti viikonloppuna mehevän murskavoiton West Hamista, ja vaikka sarjataulukon tyvipäähän jumittunut Hammers ei ole kovin kummoinen tason mittari, oli Arsenalin otteissa paljon ilahduttavaa. Etenkin laituri Alex Oxlade-Chamberlain näyttäisi vihdoin nousevan sille tasolle, jota häneltä on jo hetken odotettu. Varma ykkönen.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 10.12. kello 16.58. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 1(2), 1(X), 1, 2, 1, 1, 2(X), 1, 1(X), 1(2), 1, 1(X).