Eläinpsykologiassa tunnetaan käsite sijaistoiminto. Ihmisvastine sille ovat esimerkiksi Britannian ydinaseet. Kun ei oikein tiedetä, miten vastata maailman epämääräisiin uhkiin, turvallisuudentunnetta voi lisätä ydinaseilla.
Vuosien kiistan jälkeen parlamentti päätti maanantaina käyttää yli 40 miljardia euroa neljän Trident-sukellusveneen muodostaman ydinpelotteen uusimiseen. Arvostelijoiden mukaan summa voi 30 vuoden aikana kasvaa paljon suuremmaksikin.
Britannialle ydinaseet ovat kansainyhteisön ohella viimeisiä jäänteitä suurvalta-asemasta, minkä Tony Blair on muistelmissaan epäsuorasti myöntänyt.
Suurten ydinvaltojen rinnalla Britannian ydinpelote on vähäinen. Kuitenkin jokainen sen 40 ydinkärjestä on kahdeksan kertaa voimakkaampi kuin Hiroshiman pommi.
Uusi pääministeri Theresa May todisteli kovuuttaan, ja kysyttäessä sanoi olevansa valmis painamaan ydinnappia 100 000 ihmisen tappamiseksi.
Tridentien puolesta äänestivät yhtä lukuun ottamatta kaikki konservatiivit. Työväenpuolue hajosi: 140 äänesti ydinpelotteen säilyttämiseksi, puheenjohtaja Jeremy Corbyn ja 46 muuta vastaan, 41 oli poissa.
Tridentit ovat särö ay-liikkeen ja Corbynin välillä. Osa ay-liikkeestä kannattaa niitä perustellen sitä muun muassa 45 000 työpaikalla.
Skotlannin kansallispuolue SNP äänesti vastaan. Ydinsukellusveneet on sijoitettu Skotlannin Faslaneen.
Pääministeri Mayn mukaan Tridentien vastustajat ovat ”ensimmäisinä puolustamassa maamme vihollisia”.