On melkoisen harvinaista, että arvokisojen karsintalohkoja rukkaillaan arvontojen jälkeen uuteen uskoon. Nyt moiselle on kuitenkin erittäin hyvä syy, sillä sekä FIFA että UEFA ovat saaneet kaksi uutta jäsentä: Kosovon ja Gibraltarin. Kosovo sijoitettiin syksyllä alkavissa MM-karsinnoissa Suomen lohkoon, joten lisäotteluita on tiedossa Huuhkajillekin.
Kosovon asema itsenäisenä valtiona on edelleen kiistanalainen: moni maa ei ole sitä tunnustanut, ja Serbia pitää Kosovoa edelleen maakuntanaan. Jalkapalloliitoille tämä ei ole ongelma, sillä niiden jäseniä eivät ole kansallisvaltiot vaan järjestöt. Tämä selittää senkin, miksi nytkin käynnissä olevissa EM-kisoissa palloilee sellaisia joukkueita kuin Pohjois-Irlanti ja Wales, jotka valtiomielessä ovat tietenkin osa Yhdistynyttä Kuningaskuntaa mutta joilla on omat lajiliittonsa.
Maajoukkueen matka arvokisakarsintoihin on kuitenkin ollut kimurantin valtiostatuksen vuoksi pitkä. Kosovo julistautui itsenäiseksi jo 2008, mutta maajoukkue sai luvan pelata virallisia harjoitusotteluita FIFAn jäsenmaiden kanssa vasta vuonna 2012. Tästä kului vielä neljä vuotta kisakarsintoihin pääsyyn.
Nähtäväksi jää, popsiiko petolintu Huuhkajat suihinsa.
Kosovon mukaantulo kansainvälisille futiskentille vaatii kuitenkin erityisjärjestelyitä. UEFA oli päätellyt, ettei turvallisuussyistä joukkuetta tule sijoittaa samaan lohkoon Serbian tai Bosnia-Hertsegovinan kanssa. Tulevien karsintojen kahdessa lohkossa oli vähemmän joukkueita ja toisessa näistä mukana Bosnia-Hertsegovina, joten ratkaisu uusien tiimien sijoittamisesta kaavioon oli vaivaton.
Erityisen kiinnostavaksi Kosovon tapauksen tekee se, että monet huippufutaajat ovat kosovolaistaustaisia ja täten saattaisivat olla kiinnostuneita joukkueen edustamisesta. Yleensähän saman pelaajan ei ole mahdollista edustaa kahta eri maajoukkuetta uransa aikana, mutta entä, jos toista näistä ei ole aikaisemmin ollut olemassakaan?
Tällä hetkellä vallitseva tulkinta on, että Kosovon maajoukkueeseen saisi loikata vaikka vyölle olisikin kertynyt otteluita muussa paidassa. Lopullista päätöstä edustusoikeuden siirrosta ei tätä kirjoitettaessa kuitenkaan ole tehty. Suomen maajoukkueen kannalta tämä koskee erityisesti Perparim Hetemaj’ta, joka kuitenkin päätynee jäämään Huuhkajiin – varmuutta asiasta ei kuitenkaan ole. Sen sijaan HJK:n Lum Rexhepi on jo vahvistanut liittyneensä kosovolaisten rinkiin. Muita suomenkosovolaisia ovat paitsi Hetemaj’n veljekset, myös esimerkiksi Kuqit, FC Lahden Drilon Shala ja HIFKin Xhevdet Gela.
Nyt käynnissä olevissa EM-kisoissa palloilee lukuisia kosovolaisia, monet heistä vielä joukkueidensa avainpelaajia. Sveitsin joukkueen voi jopa sanoa olevan kosovolaisten varassa: sekä Valon Behramilla, Granit Xhakalla että Xherdan Shaqirilla on kosovolaiset vanhemmat. Ainakin kaksi ensin mainittua ovat jo ilmoittaneet pelaavansa jatkossakin alppimaalle.
Suomi pääsee testaamaan kosovolaisten kovuutta heti karsintojen aluksi, sillä ensimmäinen maiden välinen matsi on sijoitettu pelattavaksi Turun Veritaksella 5.9. Kosovon albaanit käyttävät tunnuksenaan kaksipäistä kotkaa, samaa, joka löytyy paitsi Albanian lipusta, myös Valon Behramin pohkeesta. Nähtäväksi jää, popsiiko petolintu Huuhkajat suihinsa. Entä nähdäänkö kannattajilta Ahtisaari-tifo Kosovon rauhanneuvottelijan kunniaksi?
Vakiolapulta löytyy Suomen kolmea ylintä sarjatasoa sekä pari makupalaa EM-kisoista. Ykköskohteessa nähdään kiinnostava kärkipään taisto, kun nousijajoukkueen innolla porskuttava PS Kemi matkaa IFK Mariehamnin vieraaksi. Mariehamn on iso suosikki, ja kemiläiset joutuvat tulemaan toimeen ilman edellisessä matsissa joulukorttia katsellutta Billy Ionsia. Tästä huolimatta vierailijoilla on saumansa, ja kun MIFK todennäköisesti löytyy monesta rivistä varmana, kokeillaan pikkuyllätystä ja isketään lisäksi rasti lapulle.
Kolmoskohde VPS-PK-35 Vantaa on Kaarlen kentän huonon kunnon takia jouduttu perumaan. Ottelu pelataan näillä näkymin 13.7. Vaasan uudella stadionilla. Kohteen oikea merkki arvotaan.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 19.6. klo 18.28. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1(x), 1, 1(2), 1(x), 1, 1, 1, 2(x), 1, 2(x), 2(x), 1, 2.