Vasemmistonuoret on tehnyt vasemmistoliiton puoluekokoukselle useita aloitteita. Ei syytä huoleen, emme esitä Maamme-laulun korvaamista Kansainvälisellä tai muuta kokoomushenkistä hassuttelua! Erityisesti haluan tässä ottaa esiin aloitteista kaksi, jotka teemoiltaan liittyvät myös Vasemmistonuorten käynnissä olevaan Feminismi liikkeessä -kampanjaan.
Ensimmäinen aloite koskee ruumiillista koskemattomuutta ja oikeutta määrittää itse oma sukupuolensa. Jo nyt Vasemmisto on sitä mieltä, että jokaisella on oikeus keholliseen koskemattomuuteen, mutta tällä hetkellä Suomen lait loukkaavat lähtökohtaisesti tätä oikeutta sukupuolivähemmistöjen kohdalla.
Esimerkiksi lasten genitaaleille tehdään kosmeettisia kirurgisia toimenpiteitä, jos genitaalit näyttävät ”epätyypillisiltä”. Tällaiset toimenpiteet, jotka eivät ole terveyden kannalta välttämättömiä, voivat aiheuttaa traumoja, kipua, häpeää ja stigmoja koko ihmisen loppuelämän ajaksi.
Vaadimme, että ihmisen on itse saatava päättää, millaista sukupuolenkorjaushoitoa hän tarvitsee ja mikä on hänen juridinen sukupuolensa. Vaadimme myös, että juridinen sukupuoli on voitava määrittää itse, ilman pakkosterilisaatiota ja tarvittaessa ilman lääketieteellisiä hoitoja. Alaikäisille ei koskaan saa antaa sellaisia hoitoja, jotka muokkaavat sukupuolipiirteitä, ilman henkilön omaa suostumusta.
Tämän aloitteen tavoitteet ovat, paitsi linjassa puolueen jo olemassa olevien kantojen kanssa, myös edellytyksenä sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiselle.
Toinen aloitteemme, jota haluan nostaa, koskee seksityöläisten asemaa. Vasemmistonuoret vaatii, että ”kaiken vasemmistoliiton seksityötä koskevan politiikan lähtökohtana on oltava seksityöläisten oikeuksien edistäminen”. Tästä syystä esitämme, että puolue ottaa kielteisen kannan seksin oston kriminalisointiin ja kannattaa sen sijaan sekä seksin ostamisen että myymisen dekriminalisointia.
Tämä linjaus ei, tietenkään, koske ihmiskauppaa eikä seksuaalisen hyväksikäytön muotoja, joiden kuuluukin olla rangaistavia rikoksia.
Dekriminalisaatio parantaa seksityöläisten asemaa ja oikeusturvaa, ja sitä kannattavatkin esimerkiksi WHO, Human Rights Watch ja Amnesty. Seksityötä koskevan politiikan keskiössä on oltava perus- ja ihmisoikeuksien edistäminen, eikä seksin oston kriminalisointi tue tätä tavoitetta.
Vasemmisto pitää yhteiskunnassa heikommassa asemassa olevien ja marginaaliin jätettyjen puolia. Kesäkuun puoluekokouksen jälkeen se toivottavasti tapahtuu entistäkin painokkaammin.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.